16. toukokuuta 2011
Teksti:

Afrikan lapsityöläiset vaativat parempia työoloja. Lapsityöläisillä on samanlainen ongelma kuin seksityöläisillä: koska koko ilmiö pitäisi monen mielestä kieltää, tekijöiden oikeuksien puolustamista on joskus vaikea hyväksyä.

Dakar, Senegal. Pas assez pour vivre, trop pour mourir.

Liian vähän elääkseen, liian paljon kuollakseen. Niin senegalilaiset sanovat surkeasta palkasta.

Suurin piirtein sen verran norsunluurannikkolainen Ronan Debora tienasi, kun hän lopetti koulun 13-vuotiaana ja meni töihin baariin. Työ tapahtui iltaisin ja öisin, työajat venyivät pitkiksi. Palkkaa sai 10-25 euroa kuussa, tai piti saada. Kun ensimmäinen kuukausi oli takana, pomo ei maksanutkaan mitään.

Debora jatkoi silti työtä. Vanhemmistaan Debora ei puhu, hän asui isänsä siskon luona. Lopulta tyttö sairastui raatamisesta.

Nyt Debora on pian 18-vuotias, työskentelee kampaajana ja auttaa toisia lapsia lapsityöntekijöiden oikeuksia puolustavassa Afrikan lapsityöläisten liikkeessä AMWCY:ssä.

Sadattuhannet lapset Länsi-Afrikassa tekevät töitä. Monet menevät töihin alle kymmenvuotiaina, nuorimmat viisivuotiaina. Tytöt työskentelevät usein kotiapulaisina, pojat mekaanikkoina tai kengänkiillottajina kadulla. Raskaimmat ja vaarallisimmat työt ovat mineraalikaivoksilla tai esimerkiksi kaakaoviljelmillä.

Jotkut työskentelevät torilla, niin kuin kamerunilainen Essomba Gnguene Wilfried, 14, joka kantaa työkseen tavaroita ja myy sadekauden aikana hiekkaa.

”Ennen en voinut sopia pomojen kanssa mistään. Nykyään järjestömme auttaa neuvottelemaan työajoista ja palkasta, jos tulee ongelmia”, hän sanoo Dakarin kuivan keväisen helteen paahteessa.

Kansainvälinen työjärjestö ILO arvioi, että Saharan eteläpuolisessa Afrikassa 65,1 miljoonaa lasta on töissä.

Lapsityöläisillä on vähän samanlainen ongelma kuin seksityöntekijöillä: koska koko ilmiö pitäisi monen mielestä kieltää, työntekijöiden oikeuksien puolustamista on vaikea hyväksyä – se kun tuntuu merkitsevän ilmiön hyväksymistä.

”Me emme suosi lapsityötä. Yritämme tulla toimeen sen tosiseikan kanssa, että Afrikassa on yhä enemmän lapsia, ja siten yhä enemmän työtä tekeviä lapsia. Toiminta on lähtöisin lapsista ja nuorista itsestään”, sanoo Fabrizio Terenzio, lapsityöläisten liikettä tukevan kansalaisjärjestön ENDA:n aluejohtaja.

Tällä hetkellä AMWCY toimii 23 Afrikan maassa, ja sen jäsenmäärä on kasvussa. Suomesta Plan tukee taloudellisesti liikkeen työtä.

Lapsityöläisten oikeudet on kirjattu liikkeen 12 teesiin. Se järjestää koulutusta lapsille, vanhemmille ja työnantajille. Tavoitteena on, että lapset pystyisivät jatkamaan koulunkäyntiä edes vähän pidempään ja saisivat terveydenhuoltoa. Viime kädessä päämääränä on lapsityön loppuminen, mutta se on valovuosien päässä.

Lastenkin töissä on eroja, sanoo tutkija Silke Trommer, joka teki talven kenttätöitä Senegalissa. Helsingin yliopiston Globaalin hallinnan huippututkimusyksikössä väitöskirjaa valmisteleva Trömmer tutkii kauppapolitiikkaa Länsi-Afrikassa ja on tutustunut lapsityöntekijöiden liikkeeseen.

Hänen mielestään lapsityön vastaisissa kampanjoissa pitäisi olla enemmän nyansseja. Nollatoleranssi ei toimi.

”Länsi-Afrikassa monet lapset työskentelevät pääasiassa paikallisessa bisneksessä, maataloudessa tai kalastuksessa. Usein perheiden toimeentulo on riippuvainen siitä. Lapsityön kaikkien muotojen kieltäminen – sikäli kun se edes olisi mahdollista – aiheuttaisi tällä hetkellä luultavasti enemmän harmia kuin työssäkäyvien lasten oikeuksien puolustaminen”, Trommer sanoo.

Tyypillisesti vientisektorilla ja teollisuudessa tapahtuvia raskaita ja vaarallisia töitä Trommer pitää tuomittavina. Kaikkein haitallisimpia lapsityön muotoja, lapsikauppaa tai lasten pakottamista kerjäämiseen, lapsityöläisten liikekään ei hyväksy.

”Jotkut lapset kertovat muiden lapsityöläisten opettaneen heitä lukemaan ja kirjoittamaan. Se kielii siitä, että järjestäytyminen voi auttaa heitä saavuttamaan perustaitoja, joista he muuten jäisivät paitsi”, Trommer sanoo.

Mikä sitten olisi lapsille sopiva määrä työtä? Sitä Fabrizio Terenzio ei tiedä. Lapsityöläisten liike ei tavoittele minimipalkkoja tai ikärajoja. Sillä, mitä laki asioista määrää, on vähän merkitystä, kun syntymävuosikin perustuu usein arvioon.

”Syntymätodistukset eivät aina pidä paikkaansa. En edes tarkalleen tiedä, minkä ikäinen vaimoni on”, Terenzio sanoo.

Lapsityöläisten järjestäytyminen on silti kimurantti asia ainakin kansainväliselle ay-liikkeelle. Monet ulkomaiset ay- järjestöt ärähtivät siitä, että ENDA osallistui Dakarissa keväällä pidettyyn Maailman sosiaalifoorumiin. Ne eivät katsoneet hyvällä ENDAn tukea lapsityöläisille.

Kaikki toiminta lapsityön vähentämiseksi on kannatettavaa, katsoo Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen. Mutta:

”Ammattiyhdistysliikkeen näkökulmasta ay-toiminta merkitsee täysivaltaisten ihmisten päätöksiä ja neuvotteluja. Lapset eivät ole täysivaltaisia kansalaisia. Ollaan helposti höttöisessä maastossa, kun aikuiset alkavat neuvotella lasten puolesta asioista, jotka sijaitsevat lain harmaalla alueella”, Ronkainen sanoo.

Terenzio kertoo, että paikallinen ay-liike tukee heitä.

”Kun he menevät kansainvälisiin kokouksiin, he eivät myönnä sitä.”

Dakarin kadulla joku työntää yllättäen käteen lapsityöläisten liikkeen lehdykän, jonka kannessa on tuttu punapää. Presidentti Tarja Halonenhan se siinä. 15-vuotias Khoudia Diop muistaa presidentin hyvin. Turkoosiin paitaan ja glitterillä kimallettuihin farkkuihin pukeutunut Diop kuuluu lapsityöläisverkoston paikallisryhmään, jossa hän oppi ompelemaan.

”Presidenttinne on nainen! Aiem­min korjasimme käytettyjä vaatteita, mutta sen jälkeen kun hän vuonna 2009 kävi katsomassa toimintaamme, meitä alettiin arvostaa. Jopa kylän viranomaiset hankkivat nyt meiltä vaatteita”, hän kertoo wolofiksi tulkin välityksellä ja kysyy, saisiko lähettää terveisiä.

”Se oli unohtumaton päivä. Toista sellaista ei varmaan tule, mutta voisitko silti välittää presidentille viestin, että hän on aina tervetullut uudestaan?”

Maria Manner