Arkisto
yhteiskuntaluokka

Nyt on oivallinen aika puhua luokasta ja rahasta, sillä joulu piirtää luokkaerot selkeästi esiin, kirjoittaa päätoimittaja Adile Sevimli.

Suosittujen komediasarjojen päähenkilöillä on isot kämpät ja pienet tulot. Vaikka tv-sarjat huomioivat eriarvoisuuden yhä paremmin, luokka ei tunnu mahtuvan mukaan, kirjoittaa toimittaja Sara Harju esseessään.

Suomessa on pitkään haluttu uskoa mahdollisuuksien tasa-arvoon. Nyt tutkimus näyttää kuitenkin sitä, että yhteiskunnan eritytyminen näkyy voimakkaana nuorissa aikuisissa, mutta tällä kertaa uusilla jakolinjoilla.

Siivoaminen on yritys luoda järjestystä kaoottiseen elämään. Puhtauden tavoittelussa on kyse myös ideologiasta, kirjoittaa Eleonoora Riihinen esseessään.

Mistä tietää, kuka on ”se oikea”? Niinpä niin, myhäilee tutkija. Yhteiskuntaluokat ohjailevat yllättävän usein sitä, mitä pidämme vapaana ja tunteellisena valintana.



