The problem today can be boiled down to this: everyone wants to be a DJ and no one wants to dance.
Muusikko Dani Offlinen Substack-postaus kiteyttää olennaisen: kaikki haluavat kuratoida vibea, mutta kukaan ei halua vibata, tanssia musiikin tahtiin. Kaikki haluavat yhteisen kylän, mutta jokaisella kyläläisellä on kiire kohentaa ikiomaa viljelypalstaansa – oli kuokittavana sitten somesyöte, vanha tomumaja tai mielenterveys.
Kohentelussa ei ole mitään vikaa. Kehoa kannattaa liikuttaa ja mielen liikkeistä puhua. Kaikista mainituista saa (ainakin tuurilla ja suhteilla) luotua myös somevetoisen uran. Enää ei tarvitse olla lahjakas näyttelijä tai laulaja, vaan Tiktok-tähdeksi voi nousta persoonallaan.
Ongelma vain on, että kuuluisuudesta on tullut halutumpaa kuin kuulumisesta. Ei monikaan myönnä ajattelevansa näin, eivätkä kaikki halua olla influenssereita. Silti perinteiset yhteisöt ovat rapautuneet, kun näkyvyys ja tunnettuus ovat nousseet yhä tärkeämmiksi arvoiksi ja somevaikuttajasta on tullut amerikkalaisnuorten ykköshaaveammatti.
Karmeassa työllisyystilanteessa lienee positiivista, että edes jotain työtä voi yrittää tehdä omin ehdoin. Mutta vaikka tilille ei kilahtaisi kaupallisista yhteistöistä euroakaan, yhä useamman arki näyttää somen perusteella kuin vaikuttajan elämältä.
Yksilökeskeisessä maailmassa on hankala kokea kuulumista. Nuoret on ylialtistettu taloudelliselle epävarmuudelle ja samalla jätetty alivalmistautuneiksi sen vaikutuksiin. Melskeinen maailmanaika saa tavoittelemaan statusta ja rahaa, siis turvaa.
Mutta tietenkään kaikki eivät voi olla tiskijukkia, vibakuratoijia tai elämäntapavalmentajia. Jonkun täytyy vielä tehdä ne vanhat ”tavalliset” työt, ja jonkun on oltava yleisössä, koska vibet, tanssibileet ja elämykset luodaan yhdessä.
Poetry must be made by all, not by one, sanoi jo 1800-luvulla vaikuttanut surrealistikirjailija Isidore Ducasse. Runous (kuten myös kylä, yhteisö, juhlat) ei ole yksin taiteilijan luomaa vaan kollektiivinen pyrkimys muuttaa jaettuja kokemuksia joksikin arvokkaammaksi. Yleisön osallistuminen täydentää runon merkitystä, tekee siitä yhteisöllisen.
Siksi tarvitsemme palavasieluisten tekijöiden lisäksi aktiivisia yleisöjä. Sellaisia, jotka eivät niele pureksimatta ja vain kuluta, vaan osallistuvat ja keskustelevat. Jotka haastavat tekijöitä ja kuratoijia, uppoutuvat, hämäävät algoritmeja. Ja jotka saavat halutessaan myös vain solahtaa tanssivaan massaan ja nauttia, kun DJ soittaa hyvää musaa.
