Hallitus alas!
Ääni kantaa Porthanian edustalle, kun astun metrosta kadulle tyyny ja makuualusta kainalossani. On tiistai 19. syyskuuta, kello on yhdeksän illalla ja kaupunki pimeänä.
Olen matkalla opiskelijoiden valtaamalle Helsingin yliopiston päärakennukselle. Valtioneuvoston kanslian edessä seisoo satakunta ihmistä. Tunkekaa leikkaukset perseeseenne, banderolli kehottaa.
Poliisiauto kaartaa Senaatintorille kanssani samaan aikaan. Meininki on jokseenkin vasemmistolainen.
”Petteri on petturi, työläisten huijari!”
”Voidaanks me huutaa myös oikeistoa vastaan?” joku kysyy.
”Oikeistoa vastaan, leikkaukset tappaa!”
Aamulla Opiskelijat leikkauksia vastaan -nimisestä sähköpostiosoitteesta tiedotettiin, että yliopisto on vallattu. Valtaajat vastustavat pääministeri Petteri Orpon (kok) oikeistohallituksen kaavailemia leikkauksia asumistukeen ja rasistista maahanmuuttopolitiikkaa, joka kurjistaa kansainvälisten opiskelijoiden asemaa lukukausimaksuin. Kun heikon toimeentulon ja suorituspaineiden päälle lisätään jälleen yksi petetty koulutuslupaus, ei nuoriso jaksa enää. Jollain pitäisi elää.
Samaan aikaan kun opiskelijat osoittavat mieltään Valtioneuvoston edustalla, hallitus saa päätettyä ensi vuoden budjetista.
Budjettiriihessä ei arvatenkaan luovuta leikkauksista. Opetusministeri Anna-Maja Henriksson on kuitenkin kuullut yliopistovaltauksesta, ja haluaa antaa opiskelijoille tiedotustilaisuudessa positiivisen viestin: Suomessa on edelleen hyvä koulutus! Korkeakoulujen aloituspaikkojen määrää lisätään, lukukausimaksuja ei aseteta suomalaisille opiskelijoille ja ensi vuonna tehdään historiallinen panostus TKI- eli tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan.
Ilmeisesti työelämään ohjatun innovointirahan pitäisi ilahduttaa opiskelijaa, joka maksaa vuokraa tonnin kuussa ja säästää ruoka- ja lääkekuluista.
Päärakennuksen aulassa haisee leirikoululta. Siis siltä, kun suuri määrä ihmisiä avaa eväskääreensä pienessä tilassa yhtä aikaa. Juhlasalin ovennuppiin on ripustettu kulahtanut huppari, DJ-pöydän kaiuttimesta soi tekno.
Päivällä rehtori Sari Lindblom on käynyt aulassa näyttäytymässä. Useat mielenosoittajat ovat sitä mieltä, etteivät hänen lausumansa kauniit sanat riitä. Yliopiston pitäisi asettua opiskelijoiden vaatimusten taakse.
”Yliopisto pitää nähdä poliittisena instituutiona, jolla on valtaa. Ei käy, että yliopiston kovalta ytimeltä, opiskelijoilta, viedään toimeentulo”, sanoi teologiaa opiskeleva Vili Nurmi, 21, aiemmin päivällä.
”Jos saisin päättää, yliopisto löisi kaiken yhteistyön kiinni ja painostaisi hallitusta konkreettisin keinoin luopumaan leikkauksista.”
Nurmi kertoi, että hänelle jää opinto- ja asumistuesta vuokranmaksun jälkeen käteen noin 100 euroa. Leikkausten myötä ei sitäkään.
”Hallitus pakottaa ihmiset tekemään töitä tai ottamaan lainaa. Opiskelua ei nähdä itseisarvona. Työssäkäynti vähentää jaksamistani sivistää itseäni tai ylipäätään tehdä opintoja.”
Pari valtaajaa kantaa pääovien eteen pöydän ja sille mehua, kahvia, hedelmiä, hummusta, leipää, leivoksia ja irtokarkkipussin. Ensimmäinen nälkäinen on ruokien kimpussa ennen kuin tarjottava on laskettu alas.
Monella on ollut pitkä päivä.
Yhteiskuntapolitiikkaa opiskeleva Isla Arnivaara, 27, on ollut paikalla aamusta asti. Edeltävä yö meni valtausta suunnitellessa. Arnivaara on Hyyn Sitoutumattoman vasemmiston puheenjohtaja.
Valtaajat ovat tiedottaneet kutsuvansa ministerit keskustelemaan leikkausten vaikutuksista. Kenet Arnivaara haluaisi paikalle?
”Mielellään kaikki kurjistavista päätöksistä vastuussa olevat. Itselläni ei ole juuri luottoa hallitukseen. En tiedä, ovatko tulossa.”
Kerron tulleeni tänne vähän varmuuden vuoksi, jos jotain jännittävää tapahtuisi. Vuoden 1968 valtauksen aikana oikeistolaiset heittelivät savupommeja.
Aulassa roikkuva ”Vallattu”-lakana muistuttaa epäilyttävästi lakanaa vuoden 1990 valtauksesta. Se ei ole sattumaa.
”Olemme inspiroituneet siitä, mitä opiskelijaliike meitä ennen on tehnyt ja halunneet jatkaa perinnettä”, Arnivaara sanoo.
Onko tänä iltana luvassa mitään mielenkiintoista?
”Mä ainakin aion nukkua.”
Toisessa kerroksessa opiskelijaoletetut lukevat kirjoja makuupusseissaan. Änkeän politiikan ja viestinnän opiskelijoiden leirinuotiolle.
”On hauskaa olla täällä paljain jaloin ja elää kuin kotonaan. Ehkä laitamme leffakatsomon pystyyn”, Oliver Watson, 22, sanoo.
Normaalisti yliopistolla istutaan passiivisesti perse luentopenkissä. Voisivatko opiskelijat muulloinkin käyttää yliopiston tiloja näin luovasti?
”Joo ja ei”, Ruth Erkkilä, 22, sanoo.
”Tässä on uutuudenviehätyksensä, mutta ei tämä ideaalitilanne ole. Mieluummin nukkuisimme kotona.”
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) on laskenut, että helsinkiläiselle opiskelijalle opintorahan ja asumistuen indeksijäädytys sekä asumistuen leikkaus tarkoittaisivat yli 150 euron lovea kuukausittaiseen toimeentuloon vuoteen 2027 mennessä. Se on viidesosa opiskelijan toimeentulosta. On hyvä aika opetella nukkumaan yliopiston liiketunnistimella toimivien kirkkaiden lamppujen alla. Tämä voi pian olla köyhän opiskelijan ainoa yösija.
Alakerrassa megafoni ulvahtaa. On levon hetki, yksi valtauksen järjestäjistä, Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen sanoo. Huomenna jatketaan. Seuraa aplodit.
Pesen hampaani alakerran wc-tiloissa muiden kanssa, minkä jälkeen kipuan kolmanteen kerrokseen telttanaruja väistellen. Kerroksen perimmäisestä nurkasta löydän vapaan kolkan eristyksissä muista.
Painaessani pääni yliopiston kylmää kivilattiaa vasten mietin tililläni makaavaa opintovelkaa, jonka riskittömyyttä minulle aikanaan vannotettiin.
Ensi vuonna lainatakauksen määrä noussee jälleen, mutta opintolainahyvityksen määrä ei. Opiskelija voi olla valmistuttuaan yli 30 000 euron veloissa. Velan takaisinmaksukykyyn luonnollisesti vaikuttaa, valmistuuko lääkäriksi vai sairaanhoitajaksi.
Yhden maissa vahtimestari käy toivottamassa hyvää yötä.
Ei sitä joka ilta saa nukahtaa Demostheneen patsaan vartioidessa unta.
Vartin yli seitsemän herään valtaajan varoitukseen käytävällä pian kulkevista ihmisistä, joiden reitin olen blokannut.
Majesteettisen aulan seinistä kimpoaa tyhjenevän ilmapatjan ääni. Ihmiset heräilevät pusseissaan.
Hammaspesupaikalla on festaritunnelmaa.
”Ai sä jäit yöksi!” huikkaa yleistä ja aikuiskasvatustiedettä opiskeleva Noora Oksa, 37.
”Ei me mitään Jani Mäkelää (ps) tänne haluta.”
Haastattelin häntä edellispäivänä Ylioppilaslehden verkkouutiseen. Oksa kertoi, että perheelliseltä opiskelijalta onnistuu joko työnteko tai opiskelu – kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa. Oksa kertoi usean sosiaaliturvan heikennyksen osuvat häneen. Myös aikuiskoulutustuen lakkauttaminen harmitti.
Huomaan peilistä, että silmäni ovat turvonneet kahdeksi macaron-leivokseksi. Pesuallas on hammastahnassa. Kuivaan kasvoni t-paidan helmaan.
Lattiat ovat roskaiset. Alkaa ahdistaa. Käyn haukkaamassa happea päärakennuksen portailla, enkä voi kieltää, etteikö olisi hienoa herätä ennen muuta Helsinkiä keskeltä keskustaa. Voittajan tunti!
Sisällä kahvinkeitin porisee jatkoroikan voimalla. Ihanaa, kun nuoriso on Elokapinan myötä opetellut järjestäytymään näin hyvin! Kaadan itselleni kertakäyttökupillisen ja istahdan selaamaan jonkun paikalle tuomaa Tutkijaliiton kymmenen vuotta vanhaa julkaisua nimeltä Yhteinen yliopisto.
Siinäkin kysytään, miksei yliopisto kapinoi. Syy on vahvan järjestäytymisen perinteen puuttuminen, mistä johtuen oikeistoryhmittymät yllättivät sivistysyliopiston housut kintuissa yliopistouudistuksineen. Kirjassa kerrotaan edustajistovaalien äänestysprosenttien olleen alhaiset jo muinoin 2010-luvulla. Älykkäänä pidetyt opiskelijat eivät olleetkaan kiinnostuneita heitä koskevista asioista. Ympäröivää yhteiskuntaa pidettiin kauniina onnelana, jossa hyvät asiat jatkuivat itsestään.
Tyyppi Gucci-paidassa hyppää yllättäen alas nukkumapaikastaan, joka sijaitsee ikkunasyvennyksessä yli kahden metrin korkeudessa. Harrastaa kiipeilyä, joku tietää kertoa. Mietin, että tyyppi on saattanut asua jo vuosia yliopistolla kenenkään huomaamatta.
Aamukokous alkaa kello 8:20. Kolmisenkymmentä ihmistä mutustaa banaaneja ja kanelipullia. Suurin osa yöpyjistä lähtee kotiin.
”Hallituksen kutsumisesta… Ois kiva, jos joku jaksais muotoilla viestin”, joku sanoo.
Ei vapaaehtoisia.
”Onko se kutsu hyvä pistää kaikille? Ei me mitään Jani Mäkelää (ps) tänne haluta.”
Joku ehdottaa, että valtauksella voitaisiin järjestää hiljainen hetki toimeentulolle.
”Kuka haluaa ottaa ensimmäisen nakin somesta tänään?”
Hiljaisuus.
”Sori, mulla ei oikein ole tota insta-touchii…”
”Onko kaikille ok, jos kutsutaan opposition edustajia puhumaan?”
Puhumaan ovat lupautuneet myös sosiologian apulaisprofessori Veikko Eranti, yhteiskuntatieteiden tohtori, kääntäjä Eetu Viren ja maailmanpolitiikan professori, yliopistovaltaaja ysäriltä, Teivo Teivainen.
”Ilmeisesti Teivaisella on ollut kyseenalaisia näkemyksiä kolonialismista.”
Katselen ympärilleni. Olen lukevinani, etteivät kaikki nyt ole ihan tätä mieltä.
”Kun ollaan luotu tällainen tila, niin halutaanko antaa se Teivaiselle, jolla on muutenkin tilaa?”
Kukaan ei kysy, mitä Teivainen on sanonut. Googletan myöhemmin, enkä löydä raskauttavaa materiaalia.
”Tehääks tää?” joku ehdottaa.
Hän nostaa kädet eteensä ja asettaa kämmenet ylös, vaakatasoon ja lopuksi sormet kohti lattiaa. Kannatan, suostun, vastustan.
Äänestyksessä kannatetaan Teivaisen kutsumista. Fysiikan dosentti Syksy Räsästä ei pyydetä, koska hän on julkaissut venäjämielisiksi tulkittavia postauksia.
Joku huomauttaa, että puhujissa on aika paljon miehiä.
”Sori tästä binääristä, mut joku muu kuin cis-passing mies ois hyvä.”
”Haluaisko joku käydä hakemassa ruokaa?”
Läppärin ääressä istuva tyyppi nostaa sormensa pystyyn.
”Kallion lukio on vallattu.”
Wille Rydman.”
Lähden kesken kokouksen toimistolle. Arvelen, että valtaus jatkuu vielä pitkään.
Pian valtauksiin liittyvät Aalto-yliopisto, Itä-Suomen, Lapin, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistot sekä lukuisat ammattikorkeakoulut, lukiot ja opistot ympäri Suomea.
Viikon päästä yli tuhat Helsingin yliopiston henkilökunnan jäsentä allekirjoittaa valtauksen tavoitteita tukevan adressin. Rehtorin nimeä siitä ei löydy.
Lapin yliopistossa mielenosoittamisesta annetaan opintopisteitä. Onko tuo nyt sitä yliopistolta kaivattua solidaarisuutta vai yritys imeä vastarinta osaksi hegemonista suorituskulttuuria?
Kymmenentenä valtauspäivänä käyn paikalla tiedustelemassa tunnelmia.
Olen saanut edeltävänä päivänä yliopiston henkilökunnan myyrältä tiedon, että poliisi putsaa valtaajat pois, mikäli he eivät ole lähteneet aamuyhdeksään mennessä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Ruotsin entinen puolustusministeri Peter Hultqvist ovat saapumassa illalla päärakennukselle Maanpuolustuskurssiyhdistyksen seminaariin.
Kysyn valtauksen viestintävastaavalta Valtteri Harakalta, voinko soittaa ja haastatella, mikäli poliisi tulee häiritsemään. Harakka on syventynyt vasemmistofilosofi Slavoj Žižekin teoriaan. Vieressä luetaan edesmenneen valtaajalegendan Johan von Bonsdorffin teosta Kun vanha vallattiin.
Harakka kertoo, ettei yhteydenpito välttämättä onnistu.
”Viestintä on kiinniotettavana.”
Lopulta draamaa ei synny, vaan opiskelijat saavat neuvoteltua jäämisestään yliopiston kanssa.
Illalla seuraan kilpailevan mediatalon livestä, kun presidentti astelee päärakennukselle. Opiskelijoita on satapäin. Kaikki huutavat.
He tietänevät, että Paavo Lipposen sateenkaarihallituksessa pääministerin sijaisena ja myöhemmin valtiovarainministerinä toiminut Niinistö oli vuonna 1995 mukana leikkaamassa opintotukea 300 miljoonalla markalla.
Torstaina 5. lokakuuta valtaajat järjestävät ulosmarssin, joka päättyy eduskuntatalolle. Valtausta on tuolloin jatkunut 17 päivää. 6. lokakuuta yöpyminen päärakennuksella lopetaan.
Kyseessä on Suomen historian pisin ja laajimmalle levinnyt yliopistovaltaus.
