Huhtikuussa 1918 joukko saksalaisjääkäreitä asettui Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan keskellä sijaitsevaan taloon ja otti sen haltuunsa. He kantoivat konekiväärinsä toiseen kerrokseen rakennuksen pohjoispuolelle Siltasaarta kohti. Asemapaikkaa käytettiin punaisten joukkojen pysäyttämiseen Pitkälläsillalla. Sillan kylkeä reunustavat yhä lukuisten osumien jäljet.
Muina aikoina linnamaista taloa on käytetty rauhanomaisemmin. Rakennuksessa sijaitsee maailman 15. merkittävin kasvimuseo.
Helsingin yliopiston kasvimuseon sisäseiniä koristavat jugendtyyliset luontoaiheiset kuviot, kuten eläimet ja kasvit. Katonrajan ornamentteihin rakennusvuonna 1903 maalattu viisauden pöllö Minerva valvoo edelleen opiskelijoiden ja tutkijoiden työtä. Saksalaisjääkäreiden konekivääriaseman tilalla sijaitsee työntekijöiden kahvihuone.
Kasvimuseossa on sen olemassaolon aikana säilötty kaikkiaan 3,7 miljoonaa sammal-, putkilokasvi- ja sieninäytettä. Museon varhaisimmat kokoelmat ovat peräisin 1600-luvun lopulta Turun akatemiasta.
1800-luvun lopulta lähtien suomalaistutkijat viestittelivät kirjeitse kansainvälisten kollegoidensa kanssa. Tuosta alkaneen yhteydenpidon ansiosta kasvimuseoon on kertynyt näytteitä kaikkialta maailmasta.
Kotimaisten ja kansainvälisten tutkijoiden lisäksi Kasvimuseoon liittyy muitakin merkkihenkilöitä. Rakennusta kaavailtiin saksalaisen prinssin Friedrich Karl Ludwig Konstantin von Hessen-Kasselin asuinpaikaksi, sillä hänet oli valittu Suomen kuninkaaksi lokakuussa 1918, kun Suomesta sisällissodan jälkeen puuhattiin kuningaskuntaa.
Vaikka kuningashanke kaatui myöhemmin samana vuonna, talo sai pian uudet asukkaat. 1920-luvulla kasvimuseon puutarhan päärakennukseen muutti Helsingin yliopiston rehtori ja kasvitieteen professori Kaarlo Linkola. Talossa varttui myös rehtorin poika, vuonna 1932 syntynyt Pentti Linkola, josta tuli myöhemmin tunnettu kirjailija, toisinajattelija ja filosofi. Muu perhe häädettiin talosta, kun Kaarlo kuoli vuonna 1942.
Nykyisin Kasvimuseo on suljettu yleisöltä, ja museon kokoelmaa digitoidaan paraikaa koko maailman tutkijoiden käyttöön.
Artikkelia varten on haastateltu Luonnontieteellisen museon kasvitieteen yksikön yli-intendenttiä Henry Värettä, joka työskentelee Kasvimuseossa.
