Käsi ylös , kuka tietää yhdenkin Perussuomalaista puoluetta edustavan naisen!
Aivan.
Perussuomalaisten tämänhetkisen eduskuntaryhmän muodostavat Timo Soini, Raimo Vistbacka ja Tony Halme – eduskunnan kolme karskeinta äijää. He vastustavat EU:ta, kritisoivat maahanmuuttoa, ajavat yrittäjien asiaa ja puolustavat perinteisiä perhearvoja populistisella otteella.
Puolueen puheenjohtaja Timo Soini on julkisesti kaipaillut Perussuomalaisille myös naisehdokkaita. Nuori ja nätti olisi kuulemma tarpeen.
”Tähän meidän populistiseen asialiikkeeseemme tarvittaisiin räväköitä, rohkeita naisia, joilla on isänmaalliset arvot ja jotka eivät ole tämän tasa-arvohössötyksen hapattamia”, sanoi Soini kesäkuussa YleQ:n haastattelussa.
Mitähän Perussuomalaiset sitten tarjoaa naisille?
Puolueella on kuin onkin naisjärjestö. Netistä selviää, että Perussuomalaiset Naiset ry. on lähdössä Tallinnaan pitämään syyskokousta.
Naisjärjestön toiminnanjohtaja Marjo Pihlman varoittaa puhelimessa, että Soinin kaipaamia nuoria naisia ei matkalle tule.
”Olisihan se minustakin hienoa, jos meillä olisi joku nuori – ja nätti – naiskansanedustajaehdokas. Mutta kyllä minä toisaalta ymmärrän, että he hoitavat perheensä ensin, ja vasta sitten, kun lapset ovat isompia, tulevat mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen”, Pihlman sanoo.
Näiden naisten matkalle on päästävä!
Tallinnan-laiva on tupaten täysi. Naisjärjestö ei ole etukäteen suunnitellut, missä hallituksen kokouksen mahtuisi pitämään. Niinpä he aloittavat matkan harhailemalla ympäri laivaa ja etsimällä toisiaan kännyköiden välityksellä. Laivalla on valitettavasti huono kuuluvuus, ja kännykkään tallennettujen numeroiden eteen pitäisi näppäillä Suomen suuntanumero. Miten se tapahtuu?
Jotenkin kummasti kaikki 25 matkalaista saadaan lopulta kokoon buffet-ravintolaan. On aika tarkastella, keitä on mukana.
Pihlman kuvasi jo etukäteen puhelimessa ryhmää sanalla mummokerho, eikä asiasta oikein voi olla eri mieltä. Vanhimmat perussuomalaisnaiset ovat yli kahdeksankymppisiä, nuorimmat nelikymppisiä, mutta heitä ei ole monta.
Kaviaaria maistellessani kuuntelen vierustovereitteni juttelua. Vasemmalla puolellani kauneudenhoitoalan yrittäjä Tuula Kuusinen selvittelee vaimonsa Pirjon mukaan päässeen Erkki Rakkolaisen kanssa vanhoja Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) sotkuja, riitoja ja tilintarkastuksia. Monet Perussuomalaisten vanhemmasta kaartista – esimerkiksi Kuusinen ja Rakkolainen – ovat vanhoja SMP:läisiä.
Oikealla puolellani istuu nuorempaa polvea edustava kajaanilainen Jaana Sankilampi , joka aikoo ehdolle kevään eduskuntavaaleissa. Hän kertoo olleensa kahdeksan vuotta ulkomaalaisvirastossa töissä.
”Kyllä siellä silmät aukeavat ja suomut putoavat”, hän sanoo.
Myös vasemmalla puolellani aletaan lähestyä maahanmuuttoteemaa. Savonlinnassa epäiltiin viime kesänä erästä kiinalaista ravintolaa ihmiskaupasta. Erkki Rakkolainen on järkyttynyt, sillä hän ja hänen vaimonsa Pirjo tuntevat ravintolanpitäjät jo vuosien ajalta eivätkä voisi koskaan epäillä heitä mistään tällaisesta.
Kuusinen ei tunne Savonlinnan tapausta, mutta sen sijaan harmittelee sitä, että Pakilan ostoskeskuksessa, hänen kampaamonsa vieressä, pizzerian pitäjät vaihtuvat jatkuvasti. Siellä myydään virolaista olutta ja epäilyttävän halpoja pizzoja. Työntekijöitä Kuusinen kuvaa seuraavasti:
”Miten tämän nyt kauniisti sanoisin, kun suomen kieleni on niin köyhää… Rättipäät.”
Ateria päättyy ja laiva saapuu Tallinnaan.
Maissa on sateista ja harmaata – hyvä päivä kokoushuoneessa istumiseen. Koska laivalta ei löytynyt tilaa hallituksen kokoukselle, vuosikokousta siirretään sen verran, että hallitus ehtii ensin laatia omat esityksensä suljettujen ovien takana hotellin konferenssisalissa.
Sen jälkeen muut saavat tulla sisään. Hallitus ei tosin ole miettinyt, millä keinoin se saisi ympäri hotellia hajautuneen joukon kasaan. Kännyköillä yritetään taas soittaa, mutta eihän se taaskaan onnistu, kun ei ole sitä Suomen suuntanumeroa.
Puheenjohtaja Marja-Leena Leppänen aloittaa syyskokouksen lukemalla ääneen Timo Soinin eduskunnassa pitämän ryhmäpuheenvuoron lapsiperheiden asemasta. Soini vaatii muun muassa, että lapsilisiä ja äitiyspäivärahoja korotetaan ja että pedofi – lia kitketään.
”Tämä on ihan kovaa tekstiä”, Leppänen sanoo. Kokousyleisö taputtaa.
Istun takarivissä ja tutkin Perussuomalaiset Naiset ry:n esitettä. Järjestö tahtoo
tukea muun muassa naisyrittäjyyttä, lasten kotihoitoa, vanhemmuuden kustannusten tasaamista, julkisen terveydenhuollon tason nostamista ja ikääntyneiden, nuorison, vammaisten sekä veteraanien hyvinvoinnin turvaamista. Pienen ihmisen asialla siis.
”Me naiset, yhdistäkäämme voimamme, sillä meillä on monenlaisia tehtäviä tasapainotellessamme rakkaittemme, kodin, työn, luottamustehtävien ja harrastusten välillä”, paperissa lukee.
Kun Leppäseltä kysyy, mikä Perussuomalaisten naisjärjestön tavoite on, hän kertoo, että se on järjestön perustamiskirjan mukaan ”tulla voimakkaaksi naisten asioita ajavaksi järjestöksi” ja ”parantaa naisten asemaa yhteiskunnassa”. Tärkeimpänä keinona on osallistua kaikkiin mahdollisiin vaaleihin. Yhtään tarkkaa naisen aseman parannuskohtaa hän ei silti miettimisenkään jälkeen osaa mainita.
Aika hassua, ajattelen. Tämänhän piti olla sanavalmis populistipuolue.
Eurooppalainen oikeistopopulismi on ennen muuta miesten liike.
”Konservatiiviset arvot ja asenteet miellyttävät yleensä enemmän miehiä. Näillä puolueilla on traditionaalinen käsitys perheestä ja miehen ja naisen rooleista”, arvioi politiikan tutkija Pertti Hynynen.
Tutkijan mukaan naisten merkitys oikeistopopulistisissa puolueissa on silti kasvussa. Norjan vahvan äärioikeistolaisen Edistyspuolueen puheenjohtajaksi valittiin viime keväänä Siv Jensen, ja Tanskan Kansanpuoluetta on jo pitkään johtanut Pia Kjaersgaard. Ranskassa Front Nationalin johtajaksi noussee Jean-Marie Le Penin jälkeen tämän tytär Marine Le Pen.
Tutkija Anne Holli Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitokselta sanoo, etteivät oikeistopuolueet ylipäänsä ole yhtä naisystävällisiä kuin vasemmistopuolueet.
”Vasemmisto painottaa enemmän epäkohtien rakenteellisuutta. Oikeistopuolueet eivät kannata epäkohtien korjaamiseksi erityisiä aktiivisia toimia, kuten kiintiöajattelua.”
Nyttemmin naisäänestäjistä on silti alettu kilpailla enemmän. Se on nostanut naisasian paremmin näkyviin myös Euroopan oikeistopuolueissa. Suomessa kilpailu naisten äänistä on jäänyt vähäiseksi.
”Täällä naisasia koetaan enemmän puolueiden naisjärjestöjen hoidettavaksi. Tasa-arvoa pidetään jo annettuna”, Holli kuvailee.
Kokoussalin edessä toiminnanjohtaja Pihlman lukee järjestön viime vuoden toimintakertomusta.
”Puoluekokouksessa kaivattiin naisia puoluejohtoon. Saimme paikkoja jopa enemmän kuin olisimme ansainneet…”
Pihlman keskeyttää lukemisen. ”Tämä kohta pitää korjata. Kyllä jokainen paikkamme on ansaittu”, hän sanoo.
Perussuomalaisten puoluehallituksessa on nyt neljä naista, ja puolueen toinen varapuheenjohtaja on Auli Kangasmäki, tilitoimiston pitäjä Lemiltä. Kangasmäki on juuri palannut naisjärjestöjen konferenssista Riiasta ja kertoo värikkäästi matkastaan.
”Naisjärjestöjen toiminta on niin lapsen kengissä siellä! Mutta he olivat niin sympaattisia ja osasivat niin hyvin englantia.”
Kangasmäki on sitä mieltä, että tasa-arvokysymykset ovat Baltian maissa huonoissa kantimissa.
”Mutta niinhän se on meilläkin, ukko makaa sohvalla vaan. Että ei ole mitään leuhkimista.”
Nythän tämä alkaa kuulostaa naisjärjestön kokoukselta.
Puheenjohtaja Leppänen kannustaa kaikkia hankkimaan vaalipiireihinsä nuoria naisehdokkaita.
”Ei pidä jäädä miesten selän taakse, muuten jäädään nyrkin ja hellan väliin!”
Hän mainostaa Kymen vaalipiiriin ehdokkaaksi hankkimaansa Laura Ritaa – joka on nuori, ja kauniskin vielä.
Myös ylöjärveläinen Heleena Pekkala haluaa raportoida naisasiarintaman tapahtumista. Hänellä on rintapielessään naisten satavuotisen äänioikeuden juhlarintamerkki. Hän on toiminut aktiivisesti Pirkanmaan Nytkiksessä eli naisjärjestöjen yhteistyöyhdistyksessä.
”Siellä oltiin kaikki samassa naisten veneessä. Oli hirveän ihanaa, kun meitä pidettiin… ihan samanlaisina ihmisinä kuin muitakin.”
Pekkala ja muutkin vaikuttavat tietävän, etteivät he edusta aivan naisasianaisen perustyyppiä. He osaavat nauraa itselleen. Marjo Pihlman kertoo liittyneensä puolueeseen, koska tunsi Timo Soinin vaimon.
”Timo soitti, että he tarvitsevat Perussuomalaisiin nuoria, akateemisia naisia. Hän sitten pyysi minua.”
Kokousyleisö hörähtää. Pihlman on keski-ikäinen sairaanhoitaja. Jo aiemmin laivalla hän kertoi, että terveydenhuoltoalan ongelmat ovat hänen erityisalaansa.
”Olen ollut toistakymmentä vuotta ketjutetuissa pätkätöissä. Pätkätyöt eivät ole ainoastaan nuorten naisten ongelma. Kun ikää tulee lisää, niin kyllä se kauhu vaan lisääntyy. Jos olet pätkässä, sopimusta uusitaan niin kauan kuin olet terve. Mutta jos selkä tai joku muu pettää, niin ei tulekaan enää uutta pätkää.”
Nyökkäilen. Keski-ikäiset tädit puhuvat yllättäen täsmälleen samoista tasa-arvon epäkohdista kuin minä parikymppisten helsinkiläisystävieni kanssa: pätkätöistä, vanhemmuuden kulujen jakamisista ja vähemmistöjen oikeuksista. Vaikka vähän eri maailmoissa eletäänkin.
Mutta sitten päästään riitaisampaan kysymykseen. Joku kokousväestä haluaa tietää, mitä mieltä Perussuomalaiset Naiset ry. on eduskunnan äänestyksessä juuri olleesta hedelmöityshoitolaista. Paljon innokkaita käsiä nousee vaatimaan puheenvuoroa. Argumentteja kuullaan yhtä lailla puolesta ja vastaan.
Puheenjohtaja Leppänen näyttää lähinnä pitkästyneeltä. Kokous pitäisi pian saada päätökseen.
”Jos naisjärjestönä ottaisimme kantaa, niin olisimme luultavasti lain puolesta”, Leppänen sanoo.
Oho. Tätä en ainakaan minä olisi arvannut. Onkohan kellään ulkopuolisella mitään käsitystä siitä, miten Perussuomalaiset naiset ajattelevat? Entä onko Perussuomalaisilla naisilla mitään käsitystä siitä, miten muut heistä ajattelevat?
Kun kokous vihdoin päättyy, ryhmä siirtyy hotellin aulabaariin kaljalle. Valokuvaaja keskustelee puolueen varapuheenjohtaja Auli Kangasmäen kanssa Tony Halmeesta. Kohta Kangasmäki lyö kämmenellä otsaansa.
”Perkele! Niinhän se onkin! Tony Halmeen takia meillä on niin fasistinen maine.”
Minä jatkan keskustelua Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Jaana Sankilammen mukaan yli puolet turvapaikanhakijoista on ”ikävä sanoa, mutta väärillä asioilla täällä”.
Pöydässä käydään läpi ulkomaalaisten väestöryhmien tekemiä rikoksia. Yritän sanoa väliin jotain venäläisten Suomessa kohtaamasta rasismista. Auli Kangasmäki huudahtaa:
”Venäläiset! Ne ovat niin hyviä valehtelijoita! Osaavat käyttäytyä niin suloisesti, mutta puhuvat aivan puppua.”
Huh. Argumentoin Kangasmäelle seuraavasti: Jos suomalainen tekee rikoksen, ei sillä perusteella leimata kaikkia suomalaisia rikollisiksi. Jos yksi venäläinen valehtelee, niin ei kai sekään tarkoita, että venäläiset olisivat valehtelijoita?
Varapuheenjohtaja Kangasmäki lyö jälleen kämmenen otsaansa.
”Ei mutta noinhan se just menee! Voi että, en ole ennen tajunnut!”
Sitten hän innostuu entisestään keskustelemaan valokuvaajan kanssa.
”Voi että on ihanaa kuunnella näitä nuoria! Tästähän pitäisi melkein maksaa.”
Päätämme lähteä sekalaisella joukkiolla syömään. Kaikki ovat eri mieltä siitä, missä suunnassa on ravintoloita, ja kierrämme ympyrää hyvän aikaa. Se taitaa kuulua tämän puolueen toimintatapoihin.
Seuraavana päivänä laiva lähtee vasta illansuussa, ja päivä on varattu ostoksille. Jo aamulla hotellissa leviää tieto, että päivän Helsingin Sanomissa on juttu Perussuomalaisista ja puolueen uudesta julkkisehdokkaasta, Ghanan prinssi Carl Danhammerista.
Danhammer on rikas liikemies, virolaisjulkkis Anu Saagimin ex-mies ja Ruotsissa talousrikoksista tuomittu.
Mitäs mieltä ylöjärveläinen Heleena Pekkala on kotikylän pojasta?
”Sydämeltään ja tiedoiltaan sataprosenttinen. Mutta alkoholi ei sovi hänelle yhtään.”
Yhtä korrektisti puhuu Auli Kangasmäki Tony Halmeesta.
”Niin ihana ja empaattinen mies, ja on tehnyt vaikka mitä hyvää. Mutta sitten kun on se toinen puoli…”
Kaikilla on kiire lähteä etsimään kaupungilta sitä Hesaria. Liimaudumme Auli Kangasmäen kannoille, sillä hänellä on hauskimmat jutut, ja hänhän on myös innokas kuulemaan nuorten mielipiteitä.
R-kioskilta löytyy Helsingin Sanomat, ja Kangasmäki selaa nopeasti esille jutun Perussuomalaisista. Se ei miellytä.
”Kuvissa pelkkiä ukkoja ja Danhammer hullun ilme silmissä!” hän päivittelee. ”Näin media meitä kohtelee.”
Sitten mennään ostoskeskuksen kahvilaan lukemaan artikkeli tarkemmin. Kysyn Kangasmäeltä, onko hän feministi.
”En missään nimessä.”
Miksi et?
”Miten sen sanoisi niin, ettei kuulosta alistuvalta”, Kangasmäki miettii.
”Miehet ja naiset ovat erilaisia. Pitää olla naiseutta, ei miehen pidä luonnonvastaisesti…” hän aloittaa ja sopertaa sitten jotain tiskaamisesta.
Siis onko tiskaaminen naisellista?
”Ei kun nyt tämä meni metsään. Otetaan uusiksi.”
Keskustelemme Kaubamajaa kierrellessämme feminismistä ja tasa-arvosta, ja lopulta Kangasmäki on sitä mieltä, että feministejä tarvitaan, ja ehkä hän jopa itse on feministi, jos sana oikein määritellään.
EU-vastaisuudesta Kangasmäki ei sentään luovu. Sosiaalipolitiikka on hänellekin se tärkein politiikan ala. Jos Kangasmäki ei itse olisi ehdokkaana, hän äänestäisi jotakin nuorta naista – ehkäpä sitä Laura Ritaa.
Lähdemme etsimään ruokapaikkaa vanhasta kaupungista.
”Mitä sinun mielestäsi meidän pitäisi tehdä, että saisimme enemmän nuoria mukaan?” Kangasmäki kysyy kävellessämme.
Paluumatkalla laivassa suunnittelemme valokuvaajan kanssa konsulttitoimistoa, joka keskittyisi Perussuomalaisten avustamiseen.
Muutama viikko Tallinnan-matkan jälkeen tapaan lounaalla paljon puhutun Laura Ritan. Hän on Perussuomalaisten huominen, se nuori, kaunis naisehdokas.
Laura Rita harmittelee, ettei päässyt mukaan syyskokousmatkalle.
”Olin tulossa, mutta huomasin, ettei passini ole enää voimassa. Harmi.”
Todellakin.
19-vuotias lappeenrantalainen Rita muutti 16-vuotiaana Helsinkiin kouluun. Hän meni Vuosaaren lukioon, jossa kuulemma ulkomaalaiset ottivat hänet kaikista parhaiten vastaan. Nykyisin hänen ystäväpiirinsä koostuukin suureksi osaksi ulkomaalaisista. Hän seurustelee pakistanilaisen, omaa Namaskaar-ravintolaa pyörittävän Alin kanssa. Pariskunta asuu Kauniaisissa pojan perheen luona.
Nyt saa Perussuomalaisten äärioikeistoimago kyytiä. Naisjärjestön kokousmatkalla oli mukana lesbopariskunta, ja puolueen tulevaisuudentoivo seurustelee Alin kanssa.
Mutta miten ihmeessä Laura Rita tuli valinneeksi Perussuomalaiset?
”Olin viime kesän töissä Marrulla, ja hän pyysi minua mukaan puolueeseen.”
Marru on naisjärjestön puheenjohtaja Marja-Liisa Leppänen, jolla on Lappeenrannassa siivousfirma.
”Pienpuolue kiinnosti minua siksikin, että siellä pääsee ehkä itse vaikuttamaan asioihin enemmän kuin jossakin suuressa puolueessa.”
Entä mitkä Perussuomalaisten mielipiteistä osuivat kohdalleen?
”EU-vastaisuus ja yksittäisen ihmisen auttaminen. Se ettei tueta suuria yrityksiä vaan enemmän yksityisyrittäjiä.”
Eduskunnassa Laura Rita ajaisi nuorten ja opiskelijoiden asioita. Opintotukea pitäisi korottaa.
Maahanmuuttopolitiikasta hän on eri mieltä kuin puolueensa.
”Puhuin siitä Marrun ja Aulin kanssa, ja he sanoivat, että eiväthän kaikki mielipiteet voi mennä yksiin. Mutta tietenkin vastustan sitä, että turhaan tulee hirveät määrät pakolaisia, jos ei oikeasti ole hätä.”
Ja jos Perussuomalaista puoluetta ei olisi, mitä puoluetta Rita äänestäisi?
”Ehkä vihreitä.”
Joanna Palmén
Kuvat Juuso Westerlund
