Porkkanat ovat pulleita ja ilmaisen hammaslääkäriajan saa kunnalta yhdellä klikkauksella seuraavalle päivälle. Supermarketin hyllyjen välissä puikkelehtii paljon lapsiperheitä, huomattavasti enemmän kuin pikkupaikkakunnilla yleensä. Moni Nokkosissa käynyt eläkeläinen on sanonut, että siellä vallitsee samanlainen optimismin ilmapiiri kuin pikkupitäjissä 1950-luvulla.
Nokkosissa jokainen kaupunkilainen osaa neuvoa tien kaupungin lähistöllä sijaitsevaan ylpeyteen, globaaliin ydinjätteen loppusijoitusonkaloon. Paikallisen lounaspaikan pihasta kaasutti juuri bussi täynnä kansainväliseen ydinjäteseminaarin kiiruhtavia kiinalaisia insinöörejä.
Pöyristyin, kun luin Solutions 239-246. Finland the Welfare Game -kirjasta Buried Treasure -ideasta, jossa tulevaisuuden suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan vaurauden lähde on ydinjätteen loppusijoitusbisnes. Kirjoittajien mukaan Suomella olisi erinomaiset maantieteelliset ja poliittiset edellytykset moiseen liiketoimintaan. Jos tuotot kansallistettaisiin, voisi vaurautta valua tänne samalla tavalla kuin öljy-ropoja Norjan kassaan menneinä vuosikymmeninä.
Luin utopian uudestaan ja mieleeni alkoi piirtyä Nokkos-fantasia. Kuntakartta-keskustelu tuntui hetken maailman jähmeimmältä tavalta pelastaa hyvinvointiyhteiskunta. Martti Kallialan, Jenna Sutelan ja Tuomas Toivosen Welfare Game yrittää muotoilla hyvinvointiyhteiskunnan uudelleen keksimällä kahdeksan uutta vaurauden lähdettä. Ylioppilaslehden haastattelussa kirjoittajat sanovat, että he haluavat kirjallaan vavisuttaa suomalaista jäykkää asiantuntijakulttuuria, jossa omasta erikoistumisalasta on hyväksyttyä puhua vasta väitöskaronkan jälkeen.
Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina (31.1.), että Suomen kauppataseen alijäämä, eli tuonnin ja viennin erotus, on suurimmillaan vuosikymmeniin. Vientieurovirtoja tulisi etsiä nyt luovasti. Kahden arkkitehdin ja kuraattorin Welfare Gamessa onkin siisteintä juuri rohkeus esittää ratkaisuja ja ajatella laajasti myös muiden alojen tonteilla tapahtuvia asioita.
Maria Ruuska
