Mitä jos Hyyllä olisi oma tuulivoimala? Voisiko ylioppilaskunta rakennuttaa Eteläsataman uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon? Entä haluaisivatko opiskelijat uudistaa Herttoniemen metroaseman?
Ideat kuulostavat absurdeilta, kun tiedetään, missä jamassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta nyt on. Tavoite jäsenmaksuttomuudesta ja sitä seuranneet kunnianhimoiset kiinteistöbisnekset tulivat tiensä päähän marraskuussa 2025, kun Hyy ilmoitti myyvänsä sekä Vanhan että Uuden ylioppilastalon ja ison osan muustakin omaisuudestaan työeläkevakuuttaja Kevalle.
Edellä esitellyt hankkeet olivat kuitenkin aitoja mahdollisuuksia, joita Hyyn kiinteistö- ja ravintolatoiminnasta vastaavan Ylvan johto heitteli ilmaan ja osittain myös edisti vuosina 2019–2020. Siis tilanteessa, jossa Hyyllä oli jo käynnissä tai alkamaisillaan kaksi jättimäistä rakennushanketta: Seurahuoneen Grand Hansa -hotelli sekä Lyyra-kortteli Hakaniemessä.
Vaikka bisnekset rynnistivät päin seinää, Hyyn ja Ylvan entiset toimijat ovat johdonmukaisesti haastatteluissa todenneet, etteivät sen aikaisilla tiedoillaan tekisi mitään toisin. Voi kuitenkin kysyä, eikö kahden samanlaisen ja samanaikaisen hankkeen aloittaminen massiivisella velkavivulla todella soittanut minkäänlaisia hälytyskelloja, kun Ylvassa päin vastoin haviteltiin uusia hankkeita.
Tässä jutussa yritämme vielä kertaalleen selvittää, miten Hyyn poikkeuksellinen organisaatiorakenne yhdistettynä Ylvan johdon vauhtisokeuteen mahdollistivat katastrofin, ja miten se olisi kenties voitu välttää.
Juttua varten on käyty läpi lukuisia asiakirjoja ja kokoustallenteita sekä haastateltu viittä Hyyn hallituslaista vuodelta 2020, jolloin tehtiin lopullinen investointipäätös Lyyra-korttelista. Tuo hallitus oli ensimmäinen, jossa suhtauduttiin suurhankkeisiin selvästi aiempaa kriittisemmin.
Hyyn tuore hallitus oli tammikuussa 2020 ehtinyt toimia tehtävässään vasta kolme viikkoa, kun opiskelijat saivat pöydälleen jättimäisen asian. Oli päätettävä siitä, aloitetaanko Lyyran rakennuttaminen ja otetaanko ainakin sata miljoonaa euroa lisää lainaa.
Opiskelijat eivät olleet aiemmin juuri haranneet Ylvan esityksiä vastaan, mutta nyt osa epäröi. Yksi heistä on Help-taustainen oikeustieteilijä Sakari Saari, joka olisi toivonut Lyyra-päätökselle lisäaikaa. Hän koki, ettei ollut saanut hankkeesta tarpeeksi tietoa ja pohti, ottaako ylioppilaskunta turhan paljon riskiä siihen lähtiessään.
Lopulta asiasta äänestettiin, ja se hyväksyttiin äänin 8 puolesta, 2 vastaan, 1 tyhjä, 1 poissa. Saari äänesti esitystä vastaan ja jätti siitä eriävän mielipiteen.
Hallituksen jäsenenä en ole saanut selvää kuvaa Hyyn hallituksen tai Ylvan hallituksen aikaisemmista päätöksistä, enkä siten pysty arvioimaan projektin järkevyyttä tai riskejä kokonaisuutena, hän kirjoitti tuolloin.
Saari sanoo nyt Ylioppilaslehdelle, että hän sai hallituksessa aloittaessaan nopeasti kuvan, ettei opiskelijoilla ollut rakennushankkeista aitoa ymmärrystä tai kontrollia. Alkamassa oli kaksi hyvin isoa projektia, joiden valmistelussa ei hänen näkemyksensä mukaan ollut tarpeeksi hyvin huomioitu Hyyn poikkeuksellista asemaa ja historiaa.
”Nämä kaksi hanketta eivät missään nimessä olleet varovaisia tai pitkäjänteisiä, vaan niissä otettiin tosi, tosi paljon riskiä”, hän sanoo.
Saari ehdotti helmikuussa 2020, että Lyyran valmistelussa otettaisiin parin kuukauden tauko ja tilattaisiin ulkopuolinen selvitys riskeistä ylioppilaskunnalle. Esitys ei mennyt Hyyn hallituksessa läpi.
Hankkeiden kritisointi aiheutti Hyyn ja Ylvan välillä sekä Hyyn hallituksen sisällä jännitettä, kertovat Saaren lisäksi muutkin haastateltavat. Saari kokee, ettei Hyy organisaationa ollut paras paikka yksimielisen päätöksenteon yhtäkkiseen kyseenalaistamiseen.
”Kun kysyttiin hankkeista lisäkysymyksiä tai oltiin hieman skeptisiä niiden laajuudesta, kysymyksiin suhtauduttiin Ylvan johdossa vähätellen, turhautuneesti ja jopa painostaen”, hän kertoo.
Kaikki haastatellut Hyyn hallituslaiset kokivat, että Ylvalta sai tietoa lähinnä nyhtämällä. Tai sitten sitä vyörytettiin päälle: eräänkin kerran opiskelijoiden kysymyksiin vastattiin lätkäisemällä yli sata sivua materiaalia jäsentelemättömässä ja vaikeaselkoisessa muodossa.
Päätöksentekoa hiersi myös se, että työvaliokuntaan kuuluneet puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä talousjohtokunnan ja Ylvan hallintoneuvoston puheenjohtaja saivat enemmän tietoa kuin muut. Myöhemmin käytäntöä muutettiin Saaren aloitteesta niin, että kaikki saivat käyttöönsä samat tiedot.
Keskustakiinteistön tonttiin, jolla sijaitsevat Uusi ja Vanha ylioppilastalo, viitattiin kryptisellä tonttinumerolla ”91-2-96-9”.
Ylioppilaskunnassa ylintä valtaa käyttävä Hyyn 60-henkinen edustajisto hyväksyy Ylvalle vuosittain niin sanotut sijoitus- ja riskipuitteet. Niissä määritellään esimerkiksi se, kuinka paljon lainaa konserni voi enimmillään ottaa.
Samalla edustajisto antaa siunauksensa sille, kuinka paljon kiinteistöjen panttikirjoja Ylva voi maksimissaan antaa lainojen vakuudeksi. Toisin sanoen: kuinka suuren osan omaisuudestaan Ylva voi pahimmassa tapauksessa menettää.
Vain viidessä vuodessa panttausmaksimia hivutettiin Ylvan esityksestä 65 miljoonasta eurosta 400 miljoonaan, käy ilmi edustajiston vuosina 2015–2020 hyväksymistä sijoitus- ja riskipuitteista.
Vanhoissa edustajiston kokoustallenteissa päättäjille ei kuitenkaan suoraan kerrota – tai varsinkaan erikseen korosteta – sitä, että myös Uusi ja Vanha ylioppilastalo on kiinnitetty lainojen panteiksi.
Suurista hankkeista ja velanotosta päätettäessä Ylvan johto vaikutti suhtautuvan opiskelijoihin kumileimasimina, tai jopa lapsina. Ennen kuin Hyyn edustajistolle esiteltiin sijoitus- ja riskipuitteita joulukuussa 2017, siis jättiprojektien kynnyksellä, silloinen Ylvan hallituksen puheenjohtaja Mikko Myllys heitteli opiskelijoille karkkipusseja.
Samassa kokouksessa edustajisto päätyi hyväksymään panttikirjojen enimmäismäärän kasvattamisen yli 30 miljoonalla eurolla. Keskustakiinteistön tonttiin, jolla sijaitsevat Uusi ja Vanha ylioppilastalo, viitattiin päätösesityksessä pelkästään kryptisellä tonttinumerolla ”91-2-96-9”.
Eräs edaattori pyysi esityksen lopuksi, voisiko käytetyistä liiketaloudellisista termeistä saada jatkossa erillisen sanakirjan.
Joulukuussa 2019 edustajisto taas hyväksyi panttausmaksimin kasvattamisen kertarysäyksellä 168 miljoonasta eurosta 400 miljoonaan euroon. Asian esittelyyn käytettiin kokouksessa alle minuutti, ja ylioppilastalot mainittiin vain esityksen alaviitteen pikkupräntissä.
Moni haastateltava kokee, että Ylvassa on voitu edistää hankkeita ikään kuin vaivihkaa hivuttaen sen varjolla, ettei tiuhaan vaihtuvilla opiskelijapäättäjillä ole ollut niistä pitkäjänteistä kuvaa.
”Ylvan johto kehitti hankkeita aivan liian pitkälle ja sitoutti ylioppilaskuntaa isoihin projekteihin, joista tuntui myöhemmin mahdottomalta vetäytyä. Annettiin kuva, että olisi hirveän noloa pakittaa jostain kilpailusta, ja samalla menetettäisiin hirveästi rahaa”, Sakari Saari kuvailee.
Samalla tuntui unohtuvan, että Hyy ei ole yritys vaan julkisyhteisö, jolla on lakisääteisiä tehtäviä. Se ei voi edes globaalin kriisin koittaessa laittaa toimintaansa tauolle tai pyytää omistajilta lisäpääomaa.
Hyy ja Ylva toimivat saman y-tunnuksen alla ja jakavat taloudelliset riskit. Osa haastateltavista kritisoi sitä, ettei rakennetta suurprojektien kynnyksellä muutettu niin, että arvokas omaisuus olisi säätiöitetty tai Ylva olisi eriytetty omaksi osakeyhtiökseen.
Yksi kritisoijista on vuosina 2019 ja 2020 Hyyn hallituksessa istunut Joonas Pulliainen. Hän työskentelee nykyään Kokoomuksen puoluetoimistolla kansainvälisten asioiden sihteerinä ja istuu Ylvan hallituksessa.
Pulliaisen näkemyksen mukaan organisaatiorakennetta ei haluttu uudistaa etenkään siksi, että silloin olisi menetetty yleishyödyllisen yhteisön tuoma verovapaus. Hänen mukaansa suuri osa Ylvan kilpailuedusta kiinteistömarkkinoilla on perustunut siihen, että sen ei tarvitse maksaa 20 prosentin yhteisöveroa. Näin arvioivat myös useat muut haastateltavat.
Yleinen kokemus entisten opiskelijapäättäjien keskuudessa on, että heillä ei ollut tosiasiallisesti valtaa vaikuttaa päätöksiin, vaikka juridisesti he olivat niistä vastuussa. Opiskelijoiden epäluulot sivuutettiin nopeasti, ja Ylvan hallituksen kokouksissa he jäivät usein kuunteluoppilaan rooliin.
”Ei ole kestävää tai moraalisesti oikein, että ihmiset tekevät päätöksiä, joita eivät täysin ymmärrä”, Pulliainen toteaa.
Ongelma juontaa juurensa Hyyn erikoiseen organisaatiorakenteeseen, joka luotiin Ylvan (silloisen Hyy Yhtymän) pitkäaikaisen toimitusjohtajan Tapio Kiiskisen aikana. Hän aloitti Hyyn talousjohtajana vuonna 1969 ja jäi eläkkeelle vasta vuonna 2002.
Kiiskisen aikana ammattimainen liiketoiminta eriytettiin Ylvaan, ja opiskelijat kantoivat päätöksistä poliittista vastuuta luottaen yritysasiantuntijoiden ammattitaitoon. Yhtenä tarkoituksena oli suojata Hyyn varallisuutta opiskelijoiden ”päähänpistoilta”, mutta opiskelijoiden näkemyksiä kuunneltiin edelleen herkällä korvalla. Ylvan hallitus oli pitkään opiskelijavetoinen, ja opiskelijapuheenjohtajasta luovuttiin vasta vuonna 2020.
Suurista hankkeista päätettäessä Ylvan hallituksessa on istunut useita asiantuntijoita, kuten eläkeyhtiö Varman entinen varatoimitusjohtaja ja nykyinen Kojamon toimitusjohtaja Reima Rytsölä sekä vuokra-asuntofirma Saton entinen toimitusjohtaja Erkka Valkila. He eivät ole halunneet kommentoida Ylvan asioita Ylioppilaslehdelle.
Vaikka Kiiskisen aikana luodun mallin oli tarkoitus tuoda turvaa, käytännössä se johti siihen, etteivät asiantuntemus ja valta olleet enää samassa paikassa. Malli ehkä suojeli Ylvaa opiskelijoilta, mutta mikään ei enää suojellut opiskelijoita Ylvalta. Siis siltä, että konsernin johtoon päätyisi kunnianhimoisia hahmoja, jotka eivät ehkä täysin sisäistäneet Hyyn erityispiirteitä ja kulttuurihistoriaa.
Kuten Ylioppilaslehden aiemmassa selvityksessä, myös tällä kertaa kaikki haastateltavat näkevät Ylvan entisen toimitusjohtajan Antti Kerppolan olleen suurin ajuri siinä, että Hyy lähti jättimäisiin kiinteistöhankkeisiin.
Siinä missä vuoden 2018 Hyyn hallituslaiset vielä kiittelivät ”Kerppiksen” draivia ja opiskelijoiden huomioimista, on vuoden 2020 hallituslaisten äänensävy toinen. Häntä kuvaillaan taustakeskusteluissa esimerkiksi sanoilla ”ilman Kerppolaa ei oltaisi tässä tilanteessa” ja ”Kerppolalla lähti mopo käsistä”.
Kerppola toteutti kyllä opiskelijoiden asettamaa jäsenmaksutavoitetta, mutta samalla Ylva lupasi hänen johdollaan niin vauhdikasta kasvua, että se tuntuu jälkikäteen arvioituna hurjalta. Varsinkin julkisyhteisölle, jonka lainojen vakuutena ovat kulttuurihistoriallisesti merkittävät kiinteistöt.
Toimitusjohtajalla kuvataan olleen ”innovaatiopöhinämeininkiä”, joka näkyi esimerkiksi ideana Hyyn omasta tuulivoimalasta. Kerppolan johdolla oltiin mukana myös kilpailussa Herttoniemen metrokorttelin rakentamisesta sekä Sörnäisten Haapaniemenkadun hankkeesta ja valmisteltiin osallistumista arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailuun.
Tällaisia hankkeita edistettiin, vaikka aiemmat suurprojektit eivät olleet vielä edes kunnolla käynnissä.
Kerppola puolustaa edellä mainittuja ehdotuksia sillä, että monipuolisen portfolion ajateltiin tuovan hajautusmielessä turvaa. Hankkeet olivat myös keskenään vaihtoehtoisia eivätkä olisi automaattisesti merkinneet, että Hyy lähtee niihin yksin tai maksaa niistä suuria summia. Esimerkiksi tuulivoimalan osalta ajatus oli, että Hyy voisi nimellisesti sitoutua johonkin yksittäiseen puistoon ja hyödyntää sen sähköä kiinteistöissään, Kerppola kertoo.
Hänen mukaansa uusi toimitusjohtaja oli palkattu nimenomaan tuomaan kasvua ja tekemään omaisuudesta tuottavampaa.
Ylioppilastaloja ei pitänyt voida missään tilanteessa menettää.
Kysymykseen siitä, onko päällekkäisten hankkeiden tekeminen ollut järkevää, Kerppola vastaa toteamalla, että Ylvan hallituksen hyväksymässä strategiassa ja kannustimissa on ollut vahva ohjaus merkittävään – käytännössä kymmenien prosenttien – oman pääoman arvonnousuun.
”Koin tosi vahvasti, että tehtäväni oli voittaa hankkeita ja tehdä niitä”, Kerppola sanoo puhelimitse.
Hänen mukaansa Lyyraa ja Grand Hansaa kehitettiin alun perin vaihtoehtoisina hankkeina, mutta niiden yhtäaikainen edistäminen on lopulta ollut Ylvan hallituksen päätös.
Toisaalta Ylvassa reagoitiin Kerppolan mukaan haasteisiin nopeasti: esimerkiksi helmikuussa 2020 koronan kynnyksellä myytiin puolet sijoitussalkusta juuri ennen suurta pörssiromahdusta. Saman vuoden toukokuussa Kerppola kertoo käyneensä Helsingin kaupungin kanssa keskustelua siitä, voisiko vasta hyväksyttyä Lyyran kaavaa muuttaa niin, että hotellin sijaan tehtäisiinkin asuntoja.
Koko ajan rinnalla kulki hänen mukaansa ajatus, että keskustan ulkopuoliset kiinteistöt voidaan tarvittaessa myydä. Keskustakiinteistöjä, mukaan lukien ylioppilastaloja, ei pitänyt voida missään tilanteessa menettää.
Ylva on aina tehnyt liiketoimintaa Hyyn edustajiston hyväksymissä puitteissa. Siksi Kerppola kokee yhä, että asioista on päätetty hyvän hallinnon mukaisesti. Mutta onko keskustelua käyty sellaisilla sanavalinnoilla, että opiskelijat aidosti ymmärtävät, mihin ovat ryhtymässä?
Kerppola ei tunnista, että asioita olisi ikinä peitelty opiskelijoilta, vaikka salassapitosopimukset ovatkin rajoittaneet tiedonkulkua. Silti hän myöntää, että ”optimistinen skenaario” on saattanut korostua esittelyissä, koska yhteisössä oltiin niin innoissaan hankkeista.
Esimerkiksi joulukuun 2019 edustajiston kokouksessa Hyyn hallituksen entinen puheenjohtaja Lauri Linna sanoi olevansa huolissaan lähinnä siitä, mitä ylioppilaskunta oikein tekee kaikella sillä rahalla, jota Ylva opiskelijoille pian tahkoaa.
”Eihän hankkeisiin lähdettäisi, jos odotusarvo ei olisi positiivinen”, Kerppola toteaa.
Vuosien varrella opiskelijoiden into laantui. Kerppolan mukaan varsinkin vuoden 2020 Hyyn hallituksen kanssa työskentely oli ”haastavaa”, kenties siksi, että kyseinen hallitus joutui toteuttamaan muiden aloittamia hankkeita.
Haastatellut opiskelijapäättäjät puolestaan väittävät Kerppolan vuonna 2020 painostaneen, syyllistäneen ja vähätelleen erityisesti sellaisia Hyyn hallituslaisia, jotka uskalsivat kritisoida tai kyseenalaistaa Ylvan toimintaa. Ainakin yhdessä tapauksessa toimitusjohtajan epäasiallista käytöstä on puitu työvaliokunnan opiskelijajäsenten kesken.
Kerppola ei halua kommentoida yksittäisiä tapauksia. Yleisesti hän vastaa kritiikkiin toteamalla, että poliittisessa yhteisössä jotkut neuvottelut ovat tiukkoja ja Hyyssä konsensuksen saavuttaminen on toisinaan ollut vaikeaa.
”En ala jeesustelemaan: olen sellainen tyyppi, että saatan näyttää turhautumisen, jos joku tarttuu lillukanvarsiin. Isoista linjoista on kuitenkin aina voinut puhua”, hän sanoo.
”Jälkikäteen voidaan arvioida, että riskinoton taso kokonaisuutena on ollut tosi laaja.”
Nyt on kulunut lähes kuusi vuotta siitä, kun Antti Kerppola lähti Ylvan toimitusjohtajan paikalta. Helsingin keskustaan saapuminen vetää hänen mukaansa yhä mielen matalaksi, kun vastassa ovat surullisenkuuluisat rakennukset.
Vaikka lopputulos on järkyttävä pettymys, Kerppola puolustaa edelleen valintaa tehdä kiinteistöhankkeita velkavivulla jäsenmaksuttomuuden saavuttamiseksi. Hänen mukaansa kiinteistömarkkina oli tuohon aikaan tulikuuma ja jokaisesta hankkeesta kilpailtiin. Hyyssä on aina haluttu tehdä vastuullista liiketoimintaa, joka onnistuu helpommin omien projektien kuin esimerkiksi varainhoitajan kautta.
Katastrofaalinen lopputulos on Kerppolan mukaan edellyttänyt, että vuosia sitten valittua linjaa ei ole missään vaiheessa kyseenalaistettu ainakaan riittävästi. Hän peräänkuuluttaa vastuunkantoa erityisesti Ylvan hallitukselta, jonka olisi pitänyt ottaa vakavaraisuus- ja likviditeettikysymykset ennalta paremmin huomioon. Myös rahoittajien suuntaan olisi täytynyt osata viestiä paremmin.
Ylvan hallituksen asiantuntijajäsenten lisäksi aiemmat puheenjohtajat Mikko Myllys, Aarni Suvitie ja Jenni Hupli ovat kieltäytyneet tai jättäneet vastaamatta Ylioppilaslehden haastattelupyyntöön.
”Jälkikäteen voidaan arvioida, että riskinoton taso kokonaisuutena on ollut tosi laaja. Eihän nykytilanteesta voi mitään muuta arviota tehdä”, Kerppola sanoo.
On kysyttävä, onko hän edelleen sitä mieltä, ettei tekisi tuon aikaisilla tiedoillaan mitään toisin. Vastausta pitää odottaa kymmenen sekuntia.
”Ihmiselämä tuo kokemusta. Riskinarviointi on tällä toimialalla varmasti kehittynyt näiden shokkien myötä”, Kerppola sanoo lopulta hiljaa.
”En halua sanoa, että mitään en tekisi eri tavalla. Mutta se henkilö, joka tässä vastaa kysymykseen ja pohtii seuraavia tapoja kehittää kaupunkia, on eri ihminen kuin se, joka tätä niillä tiedoilla silloin teki.”
Uudella ylioppilastalolla vuosikausia toimineet järjestöt ja osakunnat pakkaavat parhaillaan muuttolaatikoita. Se on kenties konkreettisin osoitus siitä, kuinka isosti kunnianhimoiset kiinteistöhankkeet menivät pieleen.
Tilanne harmittaa jälleen kerran kaikkia haastateltavia. Vaikka vuoden 2020 Hyyn hallitus haastoi Ylvaa voimakkaammin, monen takaraivossa kytee ajatus siitä, olisivatko opiskelijat voineet tehdä vielä enemmän.
Toisaalta kukaan ei oikein osaa sanoa, milloin ja millä keinoin liikkuvan junan olisi voinut pysäyttää. Paperilla Hyyn hallituksella ja edustajistolla oli ylin valta, mutta opiskelijat eivät osanneet tai uskaltaneet käyttää sitä. Hätäjarrua ei löytynyt, kun sitä olisi eniten tarvittu.
Moni haastateltu opiskelija kertoo viimeisen vuoden aikana seuranneensa turhautuneena julkista keskustelua Hyyn tilanteesta, josta kukaan ei halua ottaa syitä niskoilleen. Milloin syytetään koronaa, milloin Vladimir Putinia tai Ylvan hallituksen ammattilaisia, jotka hautautuvat maan alle.
Lopulta kyse on kuitenkin Hyyn omasta toiminnasta ja liiallisesta riskinotosta, jonka erikoinen organisaatiorakenne mahdollisti.
”Tehtiin paskoja päätöksiä erilaiseen maailmanaikaan”, eräs haastateltava tiivistää.
Eriävän mielipiteen Lyyra-hankkeesta jättänyt Sakari Saari kertoo katuvansa erityisesti sitä, että koronan alettua Hyyssä ei ollut kykyä ajaa jo aloitettuja projekteja alas niin, että satojen miljoonien sijasta olisi menetetty vain kymmeniä miljoonia euroja.
Hän toivoo, että ylioppilaskunta pystyisi nyt tarkastelemaan toimintaansa kriittisesti. Toistaiseksi Saaresta tuntuu, ettei rehellistä jälkipuintia ole vielä käyty. Hyyn nettisivuilla muun muassa väitetään edelleen, että investointipäätöksistä olisi aikanaan tehty yksimielisiä päätöksiä, mikä ei etenkään Lyyra-projektin osalta pidä paikkaansa.
Samalla Saari toivoo, että muissa julkisyhteisöissä voitaisiin oppia Hyyn virheistä. Jokaisella tulisi viimeistään tämän episodin jälkeen olla ymmärrys siitä, että riskit eivät ole vain sanahelinää vaan voivat aidosti realisoitua. Jopa pahimmalla mahdollisella tavalla.
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta omistaa Ylioppilaslehteä kustantavan Ylioppilaslehden Kustannus Oy:n.
