Kesä 2023 tullaan muistamaan poikkeuksellisesta poliittisesta turbulenssista, jonka aikana vastavalitut vallanpitäjät pakoilivat julkisuutta kuin pahaiset kakarat.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) muistanee sen kesänä, jona hän kiersi taitavasti vaatimuksen irtisanoutua rasismista ja pyysi anteeksi epäkorrekteja sanavalintojaan Jussi Halla-ahon (ps) Scripta-blogin vieraskirjassa. ”Moni kommentti oli yliampuva, typerä, moukkamainen”, Purra kirjoittaa bloginsa puolustuspuheenvuorossa.
Kieltämättä. Mutta eikö ongelman ydin ole sanojen takana?
Persukielen poliittisuudesta on sittemmin kirjoitettu useita oivaltavia analyysejä. Yksi teema on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle: kysymys moraalista. Se on silmiinpistävää ottaen huomioon, miten kiintyneitä laitaoikeistossa käsitteeseen ollaan. Purra itse kirjoitti siitä melkein kokonaisen väitöskirjan.
Moraalia ja etiikkaa käytetään arkikielessä usein toistensa synonyymeinä, vaikka ne eivät ole sama asia. Erään käsityksen mukaan moraali on tottumuksen tai tavan kautta muodostunut käsitys siitä, mitä pidetään hyvän tavan mukaisena käytöksenä. Moraali pitää yhteisön koheesiota yllä. Se omaksutaan eräänlaisena lajityypillisenä käyttäytymisenä, kuten Lauri Viidan runossa Moraali, jossa kissan siisteys ilmenee sen tavassa piilottaa omat jätöksensä moitteettoman hiekkakeon alle. Moni kasa päältä kaunis. Etiikka puolestaan edellyttää filosofista pohdiskelua ja aktiivisuutta; sitä pitää harjoittaa.
Purra vetoaa vuonna 2014 julkaisemassaan mediaa ja liberaalia moraalia käsittelevässä blogitekstissään juuri passiivisuuteen. Hänen mukaansa moraali on jotain, mitä ”’puhutaan’ ja ’tehdään’ toisten puolesta”. Purra on toistuvasti viitannut poliittisiin vastustajiinsa ”moralisteina”, joiden ajama politiikka on irrallaan tosimaailman realiteeteista, kuten rahasta. Moralistien argumentit perustuvat emotionaaliseen oikeamielisyyteen ja haluun pelastaa koko maailma. Asioiden sijasta riitelevät ihmiset, jotka voidaan jakaa hyviksiin ja pahiksiin.
Ja kaikkihan tietävät, että hyvikset ovat usein vähän raskasta seuraa. Siksi Purrakin haluaa mieluummin istahtaa syntisten pöytään.
En kiistä, etteikö nykyaika olisi perso moraalisille oppitunneille. Myös Purran urakehitys protohommalaisesta riikasta valtiovarainministeriksi kertonee osin siitä, että hänen yhteiskunnallinen analyysinsä on ollut tarkkaa.
Mutta vielä enemmän kuin tarkkaa, se on ollut tarkoitushakuista.
Perussuomalaiset ovat julkisissa ulostuloissaan vastustaneet muun muassa kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, paperittomien terveydenhuoltoa sekä tietysti maahanmuuttoa ja pakolaisuutta vetoamalla moralismiin. Sinisilmäisyyttä, hyväntekeväisyyttä ja muiden hyysäämistä, politiikan realiteeteista ja resursseista viis!
Moraalinen kehystys on tehokas keino trivialisoida vaikeat kysymykset muotoon, jossa ne lakkaavat olemasta konkreettisia, oikeiden ihmisten oikeita elämiä koskettavia asioita. Tilalle jää joukko kyynisen maailman identiteettipoliittisia merkitsijöitä. Siis juuri sitä, mitä persut itse väittävät vastustavansa.
Pähkinänkuoressa voisi väittää, että Purran politiikka sivuuttaa eettiset kysymykset moralismin nimissä. Itse kaipaan löyhämoraalisia poliitikkoja, joilla on eettistä selkärankaa.
