Ollaan pärjätty valoravinnolla, totesi eräs poikaystäväni ensitreffien päätteeksi. Deitit olivat kestäneet yli 12 tuntia, joista muutama oli nukuttu, mutta emme olleet syöneet mitään. Vain oluet ja limut oli juotu. Hänen mentyään hoipuin Hesburgeriin verensokerit kellarissa ja aivot sumeina oksitosiinista. Treffeistä on kymmenen vuotta, mutta kuvio on toistunut monta kertaa viime vuosina. Deitti-ilta venyy, alkoholia ehkä nautitaan, mutta syöminen unohtuu. Vaikka syöminen on parasta maailmassa!
Miksi uuden ihastuksen kanssa on vaikea nauttia ruoasta? Onko kyse jonkin sortin vieraskoreudesta? Tarpeesta näyttää, että minä selviän (12 tuntia!), eikä mun takia tartte keittää. Vai eikö ruokaa vain tule ajatelleeksi, kun toisessa riittää ihmeteltävää?
Olen kuullut, että jotkut menevät ensitreffeillä illalliselle. Hurjapäät! Ajatus syömisestä kutkuttavan tyypin kanssa on vieras. En edes tunne nälkää tuoreiden ihastusten seurassa. Pari kertaa olen syönyt ekoilla treffeillä pizzaa. Se on jäänyt niljakkaana suuhun pyörimään, eivätkä täytteet ole maistuneet miltään.
Olen kuullut, että jotkut menevät ensitreffeillä illalliselle. Hurjapäät!
Syömisen vaikeus ei rajoitu pelkästään seksuaalisromanttisiin suhteisiin. Ystäväni kertoi, että kun heidän työhuoneelleen muuttaa uusia ihmisiä, kestää aina jonkin aikaa ennen kuin kukaan – entinen tai uusi vuokralainen – syö. He tekevät pitkiä päiviä ja ovat nälkäisiä. Miksi syöminen näin ujostuttaa?
Never trust a woman who doesn’t like to eat. She is probably lousy in bed, elokuvaohjaaja Federico Fellinin on väitetty sanoneen. Nuorempana hykertelin sitaatille, kehuihan äitini, että syön ”miesmäisiä” annoksia. Nyt Feden lausahdus herättää minussa laimeaa kiukkua, mutta on siinä viitteellistä totuuttakin. Kun olen harrastanut uuden ihastuksen kanssa seksiä, on sitten helpompi syödä. Ylittyvätkö ruumiillisten tarpeiden rajat?
Ruoka voi olla hyvin seksuaalista, kun ihminen antaa itselleen luvan nauttia kaikilla aisteillaan. Parhaimmillaan hyvän aterian ääressä päästelee pidäkkeettömiä ääniä, ja kasvot ja keho saavat eläytyä kokemukseen. M’m’mm. Niin seksuaalisen nautinnon kuin ruoan jakaminen luo läheisyyttä. Ruoka täyttää kehon fyysisesti, kun taas intiimi läheisyys voi pakahduttaa, venyttää sydänalaa ja kehon ääriä. Kun joku kokkaa varta vasten minulle – siis hellii ja ravitsee minua – se on väkevä rakkauden teko.
Kesän 2022 Flow-festivaaleilla koin harvinaisen intiimin ruokailuhetken, jonka mahdollistivat festareille ominainen välittömyys ja riemu. Maistelimme tuntemattoman ranskalaismiehen kanssa sormin toistemme lautasilta. Hänelle muistuivat mieleen lapsuuden marokkolainen lastenhoitaja, nounou, käsin syöty couscous ja oma vauva, joka paraikaa opetteli syömään.
Ruoka yhdistää meidät rakkaisiin, vaikka nuo rakkaat olisivat jo poistuneet tästä maailmasta tai vaikka söisimme yksin. Kun kokkaan stroganoffia isäni poimimista vahveroista tai leivon piirakan edesmenneen mummuni ohjeella, he ovat hetken läsnä tuoksuissa ja ajatuksissani. Kun laitan riisikattilaan halkaistun valkosipulinkynnen, hyödynnän entisen kumppanini oppeja.
Kuka ensimmäisiä seksikertoja niin tarkasti muistaa? Sen sijaan ensimmäiset yhdessä nautitut ateriat on etsattu mieleeni. Siis sellaiset, joista oikeasti nautin, enkä vain pyörittele poskessani. Valoravintopoikakin tuli seuraavana päivänä kylään mukanaan falafel-ainekset ja söin ensimmäistä kertaa kotitekoista, rapeaa ja rasvaista falafelia kaikilla kastikkeilla.
Ei ole lopulta ihme, ettei tuntemattoman ihmisen seurassa heti kykene estoitta nautiskelemaan. Aina on niin kiire: tutustua, nussia, syventää ystävyyttä. Ei kaikkiin kokemuksiin tarvitse syöksyä suin päin. Intiimi rentous harvoin syntyy hetkessä. Uusia tuttavuuksia tulee makustella, kypsytellä. Ja jotain voi säästää vaikka avioliittoon, esimerkiksi lipeäkalan.
