Kaukana kotona

Norjalainen opettaja Linda Iren Pedersen muutti syksyllä yli tuhannen kilometrin päähän kotoa. Valtio palkitsee hänet siitä avokätisesti. Voisiko myös Suomi houkutella korkeakoulutettunsa muuttamaan maalle rahaa vastaan?

T:Teksti:

K:K: Linda Iren Pedersen

Norjalainen opettaja Linda Iren Pedersen muutti hiljattain toiselle puolelle kotimaataan alueellisen opintolainahyvityksen kannustamana. Tätä juttua varten hän kuvasi Ylioppilaslehdelle uutta kotikaupunkiaan Hammerfestia. Kuvassa maisema Pedersenin työpaikan ikkunasta.

Videopuhelun taustalla näkyy ikkuna. Ulkona katulampun valokeilassa maahan putoilevat raskaat lumiset rätit. Sataa räntää.  

Se ei ole tavatonta, eletäänhän jo lokakuun loppua. 

Jos ulkona olisi valoisaa, ikkunoista näkyisi naapuritalojen lisäksi jokunen puu, autotie ja vuoria. Nyt ei näy. Tänään aurinko on laskenut vähän ennen neljää. Kuukauden päästä se ei nouse enää lainkaan. Kaamos kestää kaksi kuukautta. 

Videopuhelua puhuu Linda Iren Pedersen, 24. Taustalla kymmenen tuhannen asukkaan Hammerfest, jonka norjalaiset ovat brändänneet maailman pohjoisimmaksi kaupungiksi. Sijainti linnuntietä 150 kilometriä Utsjoelta luoteeseen. 

Pedersen opiskeli luokanopettajaksi Oslon pohjoispuolella sijaitsevassa Hamarin kaupungissa. Hän valmistui viime keväänä. Tuolloin pohjoisin paikka, jossa hän oli koskaan käynyt, oli suunnilleen Vaasan leveyspiirillä sijaitseva Trondheim. Sinne on Hammerfestista suunnilleen yhtä pitkä matka kuin Suomen eteläisimmästä kärjestä pohjoisimpaan kolkkaan. 

Pari kuukautta sitten Pedersen osti avopuolisonsa kanssa talon Hammerfestista näkemättä sitä. Nyt kaupunki on heidän kotinsa. Pedersen työskentelee opettajana, puoliso Patrick Syversen lähihoitajana. 

Suurin syy muuttoon näin kauas kotiseudulta oli raha. 

Linda Iren Pedersenin uusi kotikaupunki Hammerfest on syrjäisestä sijainnistaan huolimatta rakennettu melko tiiviisti.

Pedersen hyötyy Hammerfestissa asuessaan niin kutsutusta Norjan mallista. Norjassa valtio antaa opintolainasta hyvityksiä korkeakoulusta valmistuneelle, jos tämä muuttaa valmistuttuaan töihin maan pohjoisimpaan kolkkaan Tromssan ja Finnmarkin lääniin. 

Voisiko sama toimia Suomessa? Saataisiinko korkeakoulutettua väkeä muuttamaan harvaan asutuille alueille, jos muuttaja saisi osan opintolainastaan anteeksi?  

Äänekkäimmin Norjan opintolainahyvitysmallia on jo vuosia puolustanut keskusta, mutta tällä hallituskaudella siitä ovat puhuneet varovaisen myönteisin äänenpainoin myös muiden puolueiden edustajat. 

Moni poliitikko on havahtunut kehitykseen: harvaan asuttu Suomi houkuttelee nuorta korkeakoulutettua väestöä yhä vähemmän. Jo 1990-luvulta lähtien Suomen korkeakoulutettu nuori aikuisväestö on voimakkaasti keskittynyt pääkaupunki­seudulle sekä Tampereen, Turun ja Oulun seudulle. 

Esimerkiksi lääkäreistä on syrjäseudulla niin huutava pula, että heitä houkutellaan alueille paitsi palkoin, myös erilaisin rekrytointi- tai sitoutumisbonuksin. Vuonna 2020 kokoaikaisen terveyskeskuslääkärin keskipalkka Kainuussa oli 8 500 euroa, mikä on 1 800 euroa enemmän kuin Uudellamaalla. 

Pula korkeakoulutetusta työvoimasta ei koske vain lääkäreitä, vaan Kainuuseen kaivataan kipeästi myös esimerkiksi opettajia ja sosiaalityöntekijöitä. 

Eduskunnassa ongelmaan on etsinyt ratkaisua harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä (Hama). Ryhmä on katsonut mallia etenkin Ruotsista ja Norjasta. 

Viime hallituskaudella työryhmä kokosi 40 ehdotusta harvaan asutun maaseudun elävöittämiseksi. Niistä neljän – opintolainahyvityksen, virkamiesten syrjäseutulisien, syrjäseuduilla asuvien työntekijöiden verohuojennusten ja työnantajamaksujen poiston uusilta harvaan asuttujen alueiden yrityksiltä – toteuttamiskelpoisuutta arvioitiin perustuslain näkökulmasta tarkemmin. 

Neljästä yksi nousi muita kirkkaammaksi. Ryhmä totesi, että ehdotuksista opintolainahyvitys olisi helpoin toteuttaa. 

Opintolainahyvityksestä tilattiin esiselvitys Itä-Suomen yliopistolta. Siinä kerrottiin esimerkiksi, että kun maakuntien korkeakouluopiskelijoilta oli korona-aikana kysytty heidän maallemuuttohalukkuudestaan, yliopisto-opiskelijoista puolet ja ammattikorkeakouluopiskelijoista lähes kaksi kolmasosaa oli kiinnostunut muuttamaan maaseudulle. 

Esiselvitys päätyi puoltamaan alueellisen opintolainahyvityksen kokeilua. Selvitysryhmä ehdotti Suomeen kolme- tai viisivuotista kokeilua, jossa harvaan asutulle alueelle muuttava vastavalmistunut saisi opintolainaansa vuosittain anteeksi 2 600–3 600 euroa. Ehdotus oli, että kokeilu rajattaisiin 25:een Itä- ja Pohjois-Suomen kuntaan. 

Moni esiselvityskyselyyn vastannut opiskelija piti kuitenkin ehdotettua lainahyvityssummaa liian pienenä. Vähiten alueellinen opintolainahyvitys kiinnosti lääke- ja kauppatieteiden opiskelijoita.  

“Lääkäreillä palkka pienissä paikkakunnissa on niin hyvä, ettei 2 600 euroa paljon inspiroi”, totesi eräs vastaaja. 

Hama-työryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd) kertoo seuranneensa huolestuneena esimerkiksi Pohjois-Ruotsin opettajapulaa. Kiirunan kunnassa kouluja on jouduttu tänä syksynä väliaikaisesti sulkemaan opettajapulan vuoksi. 

“Vaikka meillä Suomessa tilanne ei vielä ole ihan näin paha, niin kyllä meilläkin on nähtävissä selkeästi, että ihan peruspalvelujen tuottaminen on jo vaarantumassa sen takia, että ei saada riittävästi työvoimaa tälle alueelle.” 

Ojala-Niemelä on kotoisin Länsi-Lapista, Muoniosta. Hän on valmistunut oikeustieteiden kandidaatiksi Lapin yliopistosta. Valmistuttuaan Ojala-Niemelä työskenteli muun muassa notaarina Rovaniemen käräjäoikeudessa, sdp:n eduskuntaryhmän sihteerinä sekä eduskunta-avustajana ja ministerin erityisavustajana. Millaisia työllistymismahdollisuuksia hän näkisi kotiseudullaan omalla koulutuksellaan? 

“Harvassa ovat ne paikat, ei siitä pääse mihinkään. Ylipäänsä Lapissa työpaikkojen välillä kierto on aika vähäistä. Jos pääsee työn syrjään kiinni, niin sitten siinä ollaan melkein eläkeikään asti. On tavallaan lottovoitto, kun saa tällaisen koulutusta vastaavan työpaikan.” 

Ojala-Niemelä kuitenkin uskoo, että valmistuneille opintolainahyvitys voi olla iso porkkana muuttaa myös muualle kuin suuriin kaupunkeihin. 

“Itselle se olisi ollut ihan tuntuva summa, kun oli opintolainaa. Mistäpä tietäisi, vaikka olisin sellaiseen tarttunut”, hän sanoo. 

“On tavallaan lottovoitto, kun Lapissa saa tällaisen koulutusta vastaavan työpaikan.” 

Peruskoulun opettajana työskentelevälle Pedersenille tarttuminen Norjan malliin kannatti. 

Norjassa valtaosa pohjoisessa asuvista korkeakoulutetuista voi saada opintolainaansa anteeksi vuodessa kymmenen prosenttia jäljellä olevasta lainastaan, kuitenkin korkeintaan 2 400 euroa vuodessa. Peruskoulun opettajille sekä lääkäreille hyvityksiä maksetaan huomattavasti muita avokätisemmin. 

Syynä on pula ammattilaisista. Päteviä ja vakituisia opettajia on vaikea saada näille leveysasteille. 

Pedersen on laskenut, että asumalla Hammerfestissa kolme vuotta hän saa kuitattua 370 000 kruunun eli noin 36 000 euron opintolainansa kokonaan. Opintotuista ja -lainoista vastaavan viraston Lånekassenin mukaan peruskoulun opettajille maksettavat alueelliset opintolainahyvitykset tosiaan nousevat helposti kymmeniin tuhansiin euroihin. 

Pedersen pitää saamaansa opintolainahyvitystä merkittävänä. Kolmessa vuodessa hän saa opintolainaansa anteeksi lähes opettajan vuotuisen minimipalkan verran. 

Kun Pedersen viime keväänä haki töitä eri puolilta maata, työtarjous Hammerfestista tuli nopeasti. Paikka tuntui aluksi olevan liian kaukana. 

“Rehtori tuntui todella haluavan minut tänne. Hän sanoi, että voin valita, mihin kouluun menen töihin.” 

Moni kunta ei voi tai halua houkutella opettajia palkoilla. Yleistä on käyttää muita bonuksia ja kannustimia. Pedersenille työnantaja lupasi 4 800 euron bonuksen, jos hän pysyisi kunnassa töissä vähintään kaksi vuotta. 

Kun puolisokin sai työpaikan, valinta oli selvä. Pariskunta muuttaisi Hammerfestiin. 

Pedersenin työpaikka on noin 150 oppilaan peruskoulu Hammerfestin keskusta-alueella. Hän opettaa seitsemäsluokkalaisia.

Norjassa alueellinen opintolainahyvitys otettiin käyttöön 1990-luvun taitteessa. Mallin vaikutuksia on tarkasteltu viimeksi kymmenen vuotta sitten. Tulokset näyttävät suomalaisen silmiin mairittelevilta. 

Opintolainahyvitysalueen eli Finnmarkin ja Pohjois-Tromssan väkiluku on pienentynyt 20 vuodessa vain vähän, 95 000 asukkaasta 92 000:een. Esimerkiksi Kainuussa väkiluku väheni samalla aikavälillä 92 000 asukkaasta 78 000:een. 

Norjan opintolainahyvitysalue on saanut lasten ja nuorten osuuden väkiluvustaan pysymään jopa hiukan maan keskiarvoa korkeammalla. Kainuussa lapsia ja nuoria on suhteessa muuhun väestöön vähemmän kuin koko Suomessa keskimäärin. 

On vaikea sanoa, kuinka suuri vaikutus tähän kaikkeen on ollut juuri alueellisella opintolainahyvityksellä. Norjan valtio tukee pohjoisinta kolkkaansa lukuisin eri keinoin. Opintolainahyvityksen lisäksi tukitoimista tärkeimpiä ovat vapautukset työnantajamaksuista, huojennukset henkilöverotuksessa ja asukkaiden sähköverohelpotukset. 

Tukitoimiin kuluu rahaa. Viime vuonna Norjan valtio maksoi pelkästään alueellisia opintolainahyvityksiä noin 12 miljoonan euron edestä. Suomessa monivuotisiinkin kokeiluihin on arvioitu kuluvan paljon vähemmän. 

Norjalla on syynsä haluta pitää koko maa asuttuna, huomauttaa aluesuunnittelun ja -politiikan professori Sami Moisio. Aluepolitiikka on osa maan turvallisuus- ja luonnonvarapolitiikkaa: Barentsinmerellä on öljy- ja maakaasuesiintymiä, jotka ovat kiinnostaneet Norjan lisäksi myös sen pohjoista rajanaapuria Venäjää. 

“Norjan valtio haluaa kaikin tavoin osoittaa läsnäolonsa pohjoisilla alueilla. Keinot, joita siellä käytetään, ovat valtiologiikkaa, jossa ollaan syvällä suvereniteetti-, turvallisuus- ja talousajattelun saumakohdassa”, Moisio sanoo. 

Suomessa turvallisuuspolitiikan yhteys aluepolitiikkaan on löystynyt Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Moisio kuitenkin uskoo, että nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa turvallisuuskysymykset voivat vahvistua myös Suomen alueellisessa kehittämispolitiikassa. 

Tutkijoilla alkuvuonna teetetyssä Suomen alueellisen opintolainahyvityksen esiselvityksessä ehdotettiin, että kokeilu rajattaisiin aluksi 25 kuntaan. Yksi niistä oli Rautavaara, jossa korkeakoulutettujen osuus työikäisestä väestöstä on maan pienimpiä.  

Se aiheuttaa pulmia.  

Rautavaaran kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen antaa esimerkin. Eräs kunnan teknisen puolen asiantuntija irtisanoutui hiljattain. Tehtävään on ollut niukasti hakijoita. Sama toistuu Ruotsalaisen mukaan kaikissa kunnan rekrytoinneissa, joissa tarvitaan täsmäosaamista ja -koulutusta. Etenkin kelpoisuusehdot täyttävistä opettajista on pulaa. 

Kunnan työvoimapula tosin koskee tällä hetkellä ihan kaikenlaisen koulutuksen saaneita työntekijöitä. Työvoimaa yritetään houkutella esimerkiksi laajalla työterveyshuollolla, hyvinvointi- ja liikuntaeduilla sekä tarjoamalla lyhytaikaista majoitusetua kauempaa tuleville työntekijöille. 

“Yrityspuolella on samat haasteet kuin julkisella, lähes alalla kuin alalla. Sitten on tämä kohtaanto-ongelma. Kunnan työttömistä työnhakijoista ei löydy soveltuvaa työvoimaa yritysten ja kunnan vapaisiin työpaikkoihin”, Ruotsalainen sanoo. 

Pohjois-Savossa sijaitsevan Rautavaaran väkiluku on 30 vuodessa puolittunut. Nyt asukkaita on enää 1 500. Kuvio on seudulle tyypillinen: lukion tai ammatillisen koulutuksen suoritettuaan nuoret lähtevät opintojen perässä muualle. 

“Aika harva sieltä kotiseudulle palaa. Koulutetun väestön muuttaminen poispäin on jo vuosikymmeniä ollut haaste. Ei tämä siinä mitenkään poikkeuksellinen kunta ole.” 

Ruotsalainen uskoo, että kokeilun vaikutukset kuitenkin jäisivät Rautavaaralle kosmeettisiksi. 

“Ei kukaan muuta pelkästään rahan takia. Mutta jos ihminen muistakin syistä harkitsee muuttoa tähän tai naapurikuntaan, joka ei kuulukaan kokeilualueeseen, niin raha voi olla ratkaiseva tekijä. Että henkilö muuttaa sitten esimerkiksi Rautavaaralle”, hän sanoo. 

“Se, mikä vaikuttaa meidän elinvoimaan ja työtehtävistä suoriutumiseen, on suorittavan työvoiman rekrytointivaikeudet. Ammatillisesti koulutettu väestö on meille ihan yhtä tärkeä ryhmä, ja sillä saataisiin kokeiluun vaikuttavuutta.” 

Professori Sami Moisiokin toteaa, että Itä-Suomen työvoimapulaa paikkaamaan tarvitaan työvoimaa joka koulutusportaalta, ei vain korkeakoulutettua väestöä. 

“Nuoresta, korkeakoulutetusta väestöstä puhutaan aluekehittämiskuvioissa avainväestönä. Etenkin muutama vuosi sitten keskustelu oli hyvin korkeakoulukeskeistä, mutta sekin on monipuolistunut. Nyt on pantu merkille, että ammatillisen perustutkinnon suorittaneet valmistuneet ovat kuntien elinvoiman kannalta erittäin tärkeitä.” 

Moisio korostaa, että kokeilun mahdollisia vaikutuksia olisi vaikea arvioida. 

“Ei voida ajatella, että jos malli on Norjassa toiminut jollain tavalla, niin se toimii täällä samalla tavalla.” 

Kunnanjohtaja Ruotsalainen on koulutukseltaan hallintotieteiden tohtori. Se on harvinaista Rautavaaralla, jossa tohtoreita asuu tilastojen mukaan alle viisi. 

Ruotsalaista ei lasketa mukaan Rautavaaran korkeakoulutettujen tilastoihin. Hän asuu perheineen maakunnan keskuskaupungissa Kuopiossa. 

“Sinällään ymmärrän korkeakoulutettujen ajatuksenjuoksua asuinpaikan ja työpaikan valinnassa. Kovin mielelläni minä Rautavaaralla näkisin korkeakoulutettuja ihmisiä, mutta ymmärrän täysin myös haasteet, joiden vuoksi siellä heitä niin vähän on.” 

Monelta korkeakoulutetulta vaatii tuuria löytää sopiva oman alan työpaikka Rautavaaralta juuri kun sitä etsii. Tästä päästään seuraavaan ongelmaan: se, että korkeakoulutetuille sopivia työpaikkoja on kunnassa niukasti, ei houkuttele muuttamaan sinne odottelemaan, että oman alan työpaikka aukeaisi. Ja vaikka työpaikka löytyisi, sopiva oman alan työpaikka pitäisi löytyä myös muuttajan (mahdollisesti korkeakoulutetulle) puolisolle. 

Kuulostaa vaivalloiselta. 

Ruotsalaisen luettelemia ongelmia on yritetty ratkoa etukäteen.  Esiselvityksessä ehdotettu kokeilumalli sallisi sen, että lainahyvityksen saajan työpaikka sijaitsisi kokeilualueen ulkopuolella – vaikka lähimmässä suuressa maakuntakeskuksessa tai Helsingin ydinkeskustassa. 

Ruotsalainen pitää ajatusta hyvänä. Rautavaaralta käydään töissä esimerkiksi isommissa kaupungeissa Kuopiossa ja Iisalmessa. Kunnassa on pohdittu, miten houkutella kunnassa etätöitä tekeviä vapaa-ajan asujia muuttamaan mökkinsä vakituisiksi asunnoikseen. Tällainen malli voisi houkutella muuttajia, jotka haluaisivat asua maaseudulla ja tehdä koulutustaan vastaavaa työtä. 

“Kovin mielelläni minä Rautavaaralla näkisin korkeakoulutettuja ihmisiä.” 

Alkusyksystä alueellinen opintolainahyvitys eteni harppauksin. Syyskuussa lausuntokierrokselle lähetettiin luonnos hallituksen esityksestä, jossa ehdotettiin kolmevuotista alueellisen opintolainahyvityksen kokeilua.  

Esitysluonnos mukaili pitkälti ehdotusta, jonka tutkijat esiselvityksessään tekivät jo talvella. Kolmivuotiseen kokeiluun arvioitiin osallistuvan vajaat 700 vastavalmistunutta. Heille maksettaisiin kolmen vuoden periferiassa asumisesta korkeintaan 8 800 euroa. Syyskuun budjettiriihessä keskusta neuvotteli kokeiluun vaadittavat kuusi miljoonaa euroa hallituksen ensi vuoden budjettiin. Kokeilun oli määrä alkaa jo vuonna 2023. 

Esitysluonnos jakoi mielipiteitä. Lausunnoissaan esimerkiksi Ilomantsin, Sallan ja Sonkajärven kuntien edustajat kannattivat kokeilua (eikä ihme, sillä lausunnoilla ollut lakiluonnos olisi kohdistanut kokeilun juuri näihin kuntiin). Vantaan kaupunki vastusti kokeilua ja arvioi sen kurjistavan pääkaupunkiseudun työntekijäpulaa entisestään.  

Oma kysymyksensä on sekin, onko opintotuki sopiva väline aluepolitiikan tekemiseen. 

Tätä kritisoi erityisesti Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL). Se ja korkeakoulutettujen työmarkkinajärjestö Akava moittivat hallituksen esityksen luonnosta siitä, että malli asettaisi vastavalmistuneet eriarvoiseen asemaan asuinpaikan perusteella. Lisäksi SYL oli sitä mieltä, että kokeilun vaikutukset jäisivät niin pieniksi, ettei niillä olisi tilastollista merkitystä. 

SYL huomautti myös, ettei kokeilua esittänyt työryhmä ole arvioinut alueellisen opintolainahyvityksen sopivuutta osana Suomen etuusjärjestelmää. SYL:n mukaan Norjan opintotukimalli perustuu opintolainalle ja lukuisille erilaisille lainahyvityksille ja -kannustimille, minkä vuoksi opintolainan käyttö on Suomessa ja Norjassa erilaista. 

Vaikka kokeilu sai erityisesti pienten kuntien ja harvaan asuttujen maakuntien edustajilta positiivista palautetta, marraskuussa hallitus hylkäsi alueellisen opintolainahyvityksen kokeilun ihan itse. 

Hallitus oli sopinut, että se antaisi loput tälle vaalikaudelle tarkoitetut lakiesityksensä marraskuun puoleenväliin mennessä, jotta eduskunnalla ja valiokunnilla olisi riittävästi aikaa käsitellä lait ennen vaalikauden loppua. 

Monista loppukaudelle jääneistä esityksistä oli kuitenkin riitaa hallituspuolueiden kesken. Puolueet olivat sitoneet hankkeita toisiinsa: koska keskusta ei halunnut edistää vasemmistolle ja vihreille tärkeitä lakiesityksiä, jättivät muut puolueet kannattamatta keskustalle tärkeitä esityksiä. 

Lopulta hallitus kuoppasi kymmenkunta hanketta ja vei eduskuntaan vain muutaman esityksen, joista se pystyi jotenkuten sopimaan keskenään. Alueellinen opintolainahyvitys ei niihin kuulunut. 

“Olen tosi tosi pahoillani, että tämä kaatui kaiken muun mukana”, sanoo keskustan kansanedustaja Hanna Huttunen

Huttunen on Harvaan asuttujen alueiden työryhmän puheenjohtaja. Hän kertoo työryhmän valmistelleen kokeilua useita vuosia.  

Huttunen toivoo, että kokeilulle löytyy kannattajia myös seuraavasta hallituksesta.  

Huttusen käsityksen mukaan alueellisen opintolainahyvityksen kokeilu kaatui hallituksessa poliittisen väännön vuoksi, ei niinkään siksi, että lakiluonnoksen sisällöstä olisi esitetty suurta kritiikkiä.  

“Minulla on se ymmärrys, että hyvitys oli laitettu poliittisesti vastakkain ammatillisen koulutuksen rahoitusuudistuksen kanssa. Nämä olivat vastapareina, ja lopulta ne menivät molemmat.” 

Hammerfestissa asuva Pedersen ja hänen puolisonsa löysivät paikkakunnalta nopeasti töitä. Pedersen ymmärtää hyvin, ettei työpaikan löytäminen ja muutto tuhansien kilometrien päähän kotoa ole kaikille yhtä helppoa. 

Opintolainahyvityksestä kyllä puhuttiin yliopistossa, ja moni Pedersenin kurssikaveri leikitteli ajatuksella muuttaa pohjoiseen valmistuttuaan. 

Harva kuitenkaan teki niin. Ja ymmärtäähän sen – monella oli puolisoita, perhettä ja muita siteitä, jotka saivat heidät jäämään etelään. 

Vuosikurssiltaan Pedersen tietää vain pari muuta, jotka muuttivat valmistuttuaan pohjoiseen. Kumpikin heistä oli kotoisin seudulta, johon muutti. 

Korona-aika käänsi Suomen sisäisen muuttoliikkeen pääkaupunkiseudulta kohti maakuntia – ainakin hetkeksi. Asiantuntijat uskovat, että kaupungistumisilmiö jatkuu tulevaisuudessa. 

Pedersen kertoo, että vaikka pandemia ei varsinaisesti saanut häntä pakenemaan Etelä-Norjasta, korona-aika kyllä helpotti päätöstä. Kun moni arkinen asia opinnoista ja töistä yhteydenpitoon ja asiointiin siirtyi pandemian myötä verkkoon, hän ymmärsi, että asioiden hoitaminen ja yhteydenpito onnistuisi myös pohjoisessa, jossa itselle tärkeät ihmiset ja palvelut eivät ole käden ulottuvilla. 

Pedersen kuitenkin ajattelee, ettei hänen arkensa muuttunut juurikaan, kun hän muutti reilun tunnin ajomatkan päästä Oslosta lähes vuorokauden ajomatkan päähän pohjoiseen. 

“Lapset ajattelevat, että on ihan normaalia pelata jalkapalloa ulkona, vaikka siellä olisi minkälainen myrsky.” 

Hän harrastaa tietokonepelejä, eikä pelaajayhteisöön kuulumisen kannalta ole mitään väliä sillä, missä hän asuu. Pääasia on, että nettiyhteys toimii. 

Vaikka Pedersen tapaa nyt etelässä asuvaa perhettään aiempaa harvemmin – lentoliput ovat kalliita – soittaa hän heidän kanssaan videopuheluita. 

Kaikki arjen pyörittämiseen tarvittava, kuten ruokakaupat, posti, apteekki ja työpaikka, sijaitsevat noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä kotoa. Vaikka Hammerfest on monesta suunnasta katsottuna kaukana kaikesta, on itse kaupunki rakennettu varsin tiiviisti parin vuonon ja saaren ympärille. Lähimpään naapuriin on metrien, ei kilometrien matka, tiet on päällystetty, katuvalot toimivat. Maisema on kaukana erämaasta. 

“Oikeastaan ainoa asia, jota kaipaan täällä, on McDonald’s. Kauppoja ja ravintoloita täällä kyllä on, mutta ei pikaruokaa”, Pedersen sanoo ja virnistää. 

“Jos on isompia tarpeita, lähin isompi kaupunki Alta on vain kahden tunnin ajomatkan päässä.”

Kaupungissa on palveluita asukaslukuun nähden reippaasti, sillä niitä käyttävät myös turistit. Matkailijat tulevat tänne revontulien, rekiajeluiden ja lumen perässä. Satamassa pysähtyy Norjan rannikkoa kiertävä risteilyalus Hurtigruten, keskustassa on kourallinen museoita ja hotelleja.  

Kymmenentuhannen asukkaan kunnassa on asukaslukuun nähden runsaasti kouluja, kahdeksan, ja lapsia riittää. Pedersenin koulussa oppilaita on noin 150. Pedersenin mielestä opettajuuskin on pohjoisessa aika samanlaista kuin etelässä. 

“Ainoa ero, jonka keksin on, että toisinaan en voi pitää liikuntatunteja ulkona, kun sää on niin kehno. Lapset tosin ajattelevat, että on ihan normaalia pelata jalkapalloa ulkona, vaikka siellä olisi minkälainen myrsky.” 

Talviaikaan Hammerfestissa aurinko ei lainkaan nouse horisontin yläpuolelle pariin kuukauteen. Seuraavan kerran aurinko nousee tammikuun puolenvälin jälkeen.

Kunta on ottanut uudet asukkaat vastaan hyvin. Eikä Pedersen puolisoineen ole ainoita kaukaa muuttaneita. Alkusyksystä kunta järjesti tervetuliaistilaisuuden uusille asukkaille. Siellä Pedersen tapasi kymmenkunta muuta vastavalmistunutta uutta hammerfestlaista. 

“Valtaosa heistä työskentelee myös opettajina. Olin hämmästynyt, että meitä oli niin monta.” 

Se ei ole tavatonta, sillä Norjassa alueellista opintolainahyvitystä maksetaan vuosittain noin 5 000 ihmiselle. 

Mutta onko reilua, että valtio tällä tavoin keinotekoisesti ohjailee muuttoliikettä? 

Pedersen ei näe siinä mitään väärää. Hän ajattelee, että ilman vastaavia toimia olisi riski, että maan pohjoisosat päätyisivät vähitellen autioitumisen kierteeseen: kun ihmiset lähtevät alueelta eivätkä palaa takaisin, lähtevät myös palvelut. Uusia ihmisiä ei muuta alueelle, sillä siellä ei ole palveluita. 

Pedersen ajattelee, että on hyvä, että valtio antaa mahdollisuuden kokeilla, miltä pohjoisessa asuminen tuntuisi. Hänkään tuskin olisi kokeillut sitä ilman opintolainahyvitystä. 

“Moni vanhempi työkaverinikin sanoo, että tuli tänne alun perin vuodeksi tai pariksi, mutta jäikin loppuiäkseen.” 

Pedersen kertoo, ettei hänellä puolisoineen ollut muuttaessaan erityistä suunnitelmaa siitä, kauanko he asuisivat pohjoisessa. Aluksi tavoitteena oli vuosi. 

Nyt hän uskoo, että he jäävät pidemmäksi aikaa, ainakin siihen saakka, kun Pedersenin opintolaina on saatu hyvitettyä. 

Eikä sittenkään ole välttämättä kiire pois. 

Lue myös keskustapuolueen kiukuttelusta kertova teksti Kaikille kaikkea tai ei kenellekään mitään.