Rakas ruokapäiväkirja,
Minulla oli pitkään ruokatrauma lastenkutsuilta. Siihen kuuluivat vettyneet banaanit ja säilykehedelmät juoksettuneessa kermavaahdossa, joka oli ollut vähän liian kauan pöydällä.
Kuivahko kakkupohja, kerma ja cocktail-hedelmät muodostivat ikään kuin kaksi eri jälkiruokaa sen sijaan, että raaka-aineet olisivat tanssineet suussa kuin makujen karuselli.
Kesällä 2019 vuosituhannen taitteen traumasta oli kulunut jo tarpeeksi aikaa. Heinäkuisena päivänä Hämeenlinnassa Aulangon tornikahvilassa uskaltauduin antamaan täytekakuille toisen mahdollisuuden. Katseeni kiinnittyi tummaan kirsikkaiseen Schwarzwaldin kakkuun. Naureskelin hermostuksissani nimen pelkiksi suhuässiksi.
Jo ensimmäinen pala sai minut vakuuttuneeksi – kakku oli täydellistä. Sopivan kostea mutta kiinteä kakkupohja, tummaa suklaata ohuina lastuina kermavaahdon päällä. Kakkukerrosten väleissä tarpeeksi muttei liikaa kirsikkahilloa ja tuoreita kirsikoita.
Lähdin Aulangolta innostuksesta hengästyneenä täydellisten täytekakkujen jahtiin. Suhuässäkakku määrittäisi jatkossa sen, millainen täytekakun kuuluisi olla.
Kolmen vuoden päästä saapuivat kolmikymppiseni. Tuo kesäinen muisto mielessäni päätin toisintaa vierailleni saman kokemuksen ja tarjoilla heille hekumallista rouheutta.
Tuli liian tiivistä ja makeaa. Ei yhtään sellaista kuin Aulangolla. Yritin olla armollinen itselleni, sillä ravintola- ja kahvilakriitikkona tiedän, että täytekakku on vaikea laji.
Ennen Aulangon kokemusta olin päässyt gateau curious -mielentilaan Koko Britannia leipoo -sarjan avulla. Marie Antoinetten kuolematon huudahdus ”syökööt kakkua” oli juurruttanut päähäni mielikuvan, että kakut ovat jotain ylimääräistä. Että joillakuilla meistä on varaa herkutella päivittäin, ja toisille kakut kaikessa kaukaisuudessaan symboloivat ylenpalttisuutta ja turhuutta.
Brittiläiset kotileipurit syötävien keksiasetelmiensa ja tuulihattusatumaidensa kanssa osoittivat, että kakkuihin saa paneutua ja niitä kohtaan saa tuntea intohimoa. Ohjelma toi kakut lähemmäs – aivan kuin se hetki, jolloin ensimmäistä kertaa kokee taideteoksen henkilökohtaisella tasolla ja tuntee, että teos on tehty juuri minulle.
Seurasin myös kesän 2022 Huikeat kakkutaiturit -sarjaa, jossa ammattilaiskondiittoreilta tilattiin hääkakkuja. Kakuista maksettiin monesti lähes tuhat puntaa (1 100 euroa).
Aloin muistella omia häitäni, joissa ruokapuoli olisi voinut mennä, no, paremmin, ja kakku olisi voinut olla, no, se jonka tilasimme, mutta eipä mennyt eikä ollut. Emme tosin maksaneetkaan kakustamme tonnia.
Ohjelmaa katsoessani ymmärsin, että täytekakku voi olla mittatilaustyönä tehtyä haute couturea, jossa on satoja käsin aseteltuja syötäviä helmiä. Ymmärsin onnekseni senkin, että kakku voi tarjota myös viitekehyksen yhteen kokoontumiselle tai elämän juhlistamiselle. Molempi parempi, kunhan kakkua on.
Kun syöt täydellistä täytekakkua, kehu sitä! Jaa tietoa ystäville, tutuille ja kaimoille. Sillä vaikka Aulangon kaltaisia poikkeuksia on, niin mututuntumani sanoo, että täytekakut ovat kuolemassa sukupuuttoon tai ainakin ne ovat silmälläpidettävä laji.
