Kun graafisen suunnittelun opiskelija Nikolai Nordfors sai alkuvuonna harjoittelupaikan suositusta konsulttifirmasta, hänen odotuksensa olivat korkealla. Kahdeksan kuukauden pituinen harjoittelu alkoi tammikuussa.
”Alussa kaikki vaikutti tosi hyvältä. Työyhteisö oli turvallinen ja tulin ohjaajan kanssa hyvin juttuun.”
Nordfors osasi odottaa, että työ vaatisi itseohjautuvuutta. Työn luonne oli kuitenkin hänelle ikävä yllätys.
”Suurin osa töistä piti järjestää itse itselleen. Täytyi olla jatkuvasti selaamassa työpaikan sisäisiä ilmoituksia sopivan projektin toivossa. Se oli harjoittelijalle aika raskas taakka.”
Toisinaan projekteja oli tarjolla enemmän kuin työntekijät ehtivät tehdä, toisinaan oli hiljaisia kausia. Koska Nordfors ei voinut olla varma, miten paljon töitä olisi tarjolla tulevaisuudessa, hän tarttui kaikkiin mahdollisiin projekteihin. Pian hän huomasi työskentelevänsä pitkiä päiviä oman jaksamisensa rajoilla.
Tilanne oli hälyttävä. Nordforsilla oli jo aiempia mielenterveyden haasteita, joita pitkittynyt stressi tyypillisesti pahensi.
”Helmi–maaliskuun vaihteessa jouduin jäämään sairauslomalle. Vietin kaksi viikkoa psykiatrisella osastolla.”
Palattuaan takaisin töihin maaliskuussa Nordfors oli toiveikas siitä, että hän saisi suoritettua harjoittelun loppuun. Työpaikalla hänen työssäjaksamiseensa kiinnitettiin aluksi huomiota aiempaa enemmän.
”Pidimme ohjaajani kanssa viikoittaisia juttutuokioita vointiini liittyen. Toukokuussa ohjaaja kuitenkin vaihtui, eikä uudelle henkilölle avautuminen tuntunut enää luontevalta. Olimme ihan eri aaltopituuksilla.”
Nordforsin työn luonne ja työkuorma eivät sairausloman jälkeenkään muuttuneet. Hän olisi toivonut enemmän tukea harjoittelijalle sopivan työmäärän ja projektien valitsemiseen.
”Vaikka olen tottunut työskentelemään paineen alla, toipilaana se oli liikaa. Oli inhottavaa tuntea, ettei kiireessä pystynyt antamaan itsestään sitä parasta työsuoritusta. Täytyi vain suoriutua mahdollisimman nopeasti.”
Hektinen työilmapiiri ja riittämättömyyden tunne kärjistyivät ja lopulta Nordfors paloi loppuun. Hän joutui jäämään uudelleen sairauslomalle ja oli työkyvytön toukokuusta elokuuhun.
Nordfors oli sopinut keväällä esimiehensä kanssa suullisesti, että hän voisi palata harjoitteluun syksyllä, jotta suunniteltu kahdeksan kuukauden harjoitteluaika tulisi täyteen. Kesällä työnantaja ilmoitti, ettei harjoittelua jatkettaisikaan syyskuussa. Syyksi ilmoitettiin Nordforsin puutteellinen näyttö.
”Olin järkyttynyt. Se tuntui tosi epäreilulta, sillä minut oli kuitenkin valittu harjoitteluun juuri hakemukseni työnäytteiden perusteella.”
Huolia on aiheuttanut myös sairastumisesta seurannut taloudellinen ahdinko. Nordfors työskenteli nollatuntisopimuksella, eikä hänellä ollut säännöllistä työaikaa. Tämä mutkisti sairausloman palkka-asioita.
”Tuntipalkkauksesta johtuen tukien hakeminen tuntui sekavalta. En tiennyt, olisinko ollut oikeutettu esimerkiksi toimeentulotukeen vai en. Olin liian uupunut selvittämään asiaa. Opintotukea en saanut, koska harkan aikana opintopisteitä ei kertynyt tarpeeksi.”
”Vaikka olen tottunut työskentelemään paineen alla, toipilaana se oli liikaa.”
Helsingin yliopiston harjoitteluasiantuntijan Reetta Harkon mukaan urapalvelujen tietoon tulevat ongelmatilanteet korkeakouluharjoittelussa ovat harvinaisia, mutta eivät tavattomia.
Harkko ei ota kantaa yksittäistapaukseen, mutta yleisesti hän pitää nollatuntisopimuksella suoritettuja harjoitteluja arveluttavina.
”Jotta harjoittelusta saisi opintopisteitä, harjoittelun täytyy olla tietyn mittainen, yleensä vähintään 1–3 kuukautta. Tämän takia nollatuntisopimukset lienevät harvinaisia. Harjoittelun antoisuuden kannalta emme suosittele alle 50 prosentin työaikaa vastaavia sopimuksia.”
Helsingin yliopiston urapalveluissa hallinnoidaan ainoastaan yliopiston harjoittelutuella suoritettuja työelämäjaksoja.
”Yliopiston tuella suoritettu harjoittelu ei voi olla nollatuntisopimus, sillä meidän on kyettävä varmentamaan, missä ajassa opintopisteitä vastaava tuntimäärä tulee täyteen”, Harkko sanoo.
Yliopiston urapalveluiden tietoon tulee säännöllisesti ongelmia, jotka koskevat kesäajan korkeakouluharjoitteluita. Muun henkilökunnan lomaillessa korkeakouluharjoittelija voi kokea jäävänsä yksin työpaikalla. Toisinaan työsuhde ei lupauksista huolimatta jatkukaan harjoittelun päätyttyä.
Tyypillisimmät urapalveluiden tietoon tulevat ongelmat liittyvät palkkaukseen. Harjoittelun palkattomuus tai odotettua pienempi palkka saattaa paljastua opiskelijalle vasta työsuhteen alussa.
Teollista muotoilua opiskellut Hanna tiesi kyllä ensimmäisen harjoittelunsa alkaessa, että harjoittelu olisi palkaton. Se on alan ammattikorkeakouluharjoitteluissa yleistä. Hanna ei esiinny jutussa omalla nimellään, sillä hän pelkää, että se voisi vaikeuttaa työnsaantia myöhemmin.
Ensimmäisen harjoittelupaikkansa Hanna sai vuonna 2018. Hän kertoo aloittaneensa työskentelyn intoa puhkuen, vaikka hän ei tarkkaan tiennytkään, mitä harjoittelulta pitäisi odottaa.
”Koulussa harjoitteluihin ei valmistettu mitenkään. Koulun nettisivuilta tietoa joutui kaivamalla kaivamaan ja henkilökohtaista opinto-ohjausta sai odottaa pitkään. Palkaton harjoittelu on tällä alalla normaalia, joten en osannut alussa kyseenalaistaa sitä.”
Hannan oli määrä työskennellä tuotesuunnittelussa. Pian harjoittelun alkamisen jälkeen hän alkoi saada työtehtäviä, jotka tuntuivat opiskelijalle liian haastavilta.
”Minut laitettiin heti tekemään tuotesuunnittelua sokkona. En saanut perehdytystä tai ohjausta. Oli selvää, että firma olisi tarvinnut oikean työntekijän eikä ilmaista harjoittelijaa.”
Hanna selviytyi työtehtävistään, vaikka kokikin ne kuormittaviksi. Hän toivoi korvausta työpanoksestaan ja otti palkkauksen puheeksi firman kanssa.
”Tein tosi paljon materiaalia, jota firma käytti kaupallisiin tarkoituksiin. Mielestäni on kohtuullista, että silloin siitä myös maksetaan. Palkkaa kysellessä minulle kuitenkin vain naureskeltiin ja sanottiin, että saan jo arvokkaita opintopisteitä.”
”Oli selvää, että firma olisi tarvinnut oikean työntekijän eikä ilmaista harjoittelijaa.”
Harjoittelun aikana työpaikan resurssipula paheni. Hanna sijoitettiin tehtäviin, jotka eivät enää vastanneet hänen opiskelualaansa.
”Koko firman pakka alkoi hajota ja minut laitettiin hoitamaan postimyyntiä. Lopulta minulle suostuttiin pyynnöstäni maksamaan minimituntipalkkaa. Jäi ihan hirveä fiilis.”
Toisen harjoittelupaikkansa Hanna löysi koulun tarjoaman urapalvelusivuston kautta vuonna 2019. Harjoittelussa hän suunnittelisi visuaalisia elementtejä suuren ravintola-alan yrityksen kaupalliseen käyttöön.
Huonoista kokemuksistaan huolimatta Hanna kertoo lähteneensä uuteen harjoitteluun positiivisin mielin. Aiemmasta oppineena hän painotti työhaastattelussa haluavansa työpaikalta hyvän harjoitteluohjaajan. Sellainen luvattiin.
”Heti työn alettua selvisi, että nimetty ohjaaja työskentelee etänä toiselta paikkakunnalta käsin. Harjoittelun aikana hän kävi työpaikalla ehkä kerran.”
Hanna kertoo työskennelleensä toimistolla lähinnä kahden muun työntekijän kanssa.
”Kollegani oli niin ylityöllistetty, ettei hän selvästikään halunnut tai jaksanut opastaa minua. Huomasin olevani taas ihan yksin.”
Myös Helsingin yliopiston urapalvelujen tietoon kantautuu ajoittain harjoittelijoiden kokemuksia puutteellisesta ohjauksesta. Tällaisissa tapauksissa harjoitteluasiantuntija Reetta Harkko kannustaa opiskelijoita lähestymään harjoittelun ohjaajaa tai omaa esihenkilöä avoimesti ja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
”Harjoittelun alussa tulisi sopia niin työtehtävistä ja aikatauluista kuin perehdytyksestä ja ohjauksestakin, jotta harjoittelun tavoitteet olisivat mahdollisimman selkeät ja kommunikaatio avointa. Vaikka ohjeistammekin ohjaajia ottamaan vastuun näiden keskustelujen vetämisestä, myös opiskelijan itse kannattaa olla aktiivinen.”
Harkko muistuttaa, että ongelmatilanteissa harjoittelija voi saada apua myös ammatti- ja opiskelijaliitoista.
”Riittävä perehdytys ja ohjaus ovat harjoittelijan oikeuksia. Niitä kannattaa aina vaatia.”
Harkko kertoo, että Helsingin yliopistossa urapalvelut järjestävät infotilaisuuksia ja työpajoja harjoitteluihin valmistautumisen tueksi. Työpajoissa käsitellään esimerkiksi mahdollisia ongelmatilanteita, joita työharjoittelussa voi tulla eteen.
Hanna suoritti harjoittelunsa hyväksytysti ja on jo saanut tutkintonsa valmiiksi. Hän ei koe saaneensa opiskeluaikaisista harjoitteluistaan irti sitä, mitä oli toivonut.
Hannan mukaan verkostoilla on hänen alallaan suuri merkitys. Käytännön oppimisen lisäksi työharjoitteluissa on tärkeää tutustua alan osaajiin. Kireässä ja kiireisessä työympäristössä se oli kuitenkin vaikeaa. Lisäksi Hanna huomasi, että moni työntekijä käyttäytyi harjoittelijaa kohtaan alentuvasti ja jopa asiattomasti.
”Molemmissa harjoittelupaikoissa nimeni unohdettiin. Ensimmäisessä paikassa meillä oli alle kymmenen ihmisen tiimi, mutta esimies kutsui silti minua väärällä nimellä ja tytötteli jatkuvasti.”
Opintojensa aikana Hanna tottui kuulemaan ikäviä harjoittelukokemuksia myös muilta opiskelijoilta.
”Samanlaiset kokemukset olivat lähipiirissäni yleisiä. Siitä syntyi kuva, että tällainen kohtelu on ihan normaali käytäntö muotoilualalla. Ei silloin ajatellut, että asiasta voisi olla yhteydessä jonnekin.”
Opiskeluaikana Hanna ei ollut yhteydessä harjoittelukokemuksistaan oppilaitokseen tai alan ammatti- tai opiskelijajärjestöön. Vasta työelämään siirtyminen on saanut hänet kunnolla kyseenalaistamaan harjoitteluaikoinaan kohtaamaansa kohtelua.
”Nyt valmistuttuani huomaan, että palkallista työntekijää kuunnellaan ja arvostetaan työpaikalla enemmän.”
