Kansalainen, virkamies

Elokapinalainen rikkoi lakia leiriytymällä Mannerheimintielle, toinen taas pysäytti liikenteen Sörnäisten rantatiellä. Onko kansalaistottelemattomuus osoitus soveltumattomuudesta virkamiestehtäviin tai oikeustalon siivoamiseen?

T:Teksti:

K:K: Hilla Kurki

Joel Lindqvist on ollut Elokapinan aktivisti vuodesta 2019 saakka.

Maaliskuun alussa Joel Lindqvist sai iloisen puhelun. Hänelle tarjottiin työpaikkaa ulkoministeriön kehityspoliittisessa yksikössä. Kestävyystieteen opintojaan Helsingin yliopistossa viimeistelevä Lindqvist oli hakenut ministeriöön maisterivaiheen harjoitteluun, mutta hänelle tarjottiinkin seitsemän kuukauden mittaista sopimusta, siis ihan oikeaa pestiä oikealla virkamiespalkalla. Työ alkaisi viimeistään toukokuussa.

Lindqvist ilmoitti ministeriöön haluavansa paikan ja suostui samalla hänelle tehtävään turvallisuusselvitykseen. Ministeriöissä sellainen teetetään pääsääntöisesti kaikille työntekijöille.

Suojelupoliisi (supo) laatii selvityksen, jonka tarkoituksena on arvioida henkilön luotettavuus ja alttius joutua vaikuttamisen kohteeksi. Selvitykseen vaikuttavat rikostausta, elämänhallinta, sidonnaisuudet ja yhteydet ääriliikkeisiin. Tehtävät, joihin selvitystä voi hakea, määritellään turvallisuusselvityslaissa, ja ne koskevat esimerkiksi valtion turvallisuutta.

Pitkän odotuksen jälkeen, viikkoa ennen uuden työn alkamista, Lindqvist sai ministeriöstä sähköpostin. Siinä luki: Henkilöturvaselvityksen perusteella ja saamamme lausunnon arvioinnin perusteella olette valitettavasti esteellinen rekrytoitavaksi ulkoministeriön palvelukseen.

Paikka evättiin.

Joel Lindqvist on ollut Elokapinan aktivisti vuodesta 2019 saakka. Hänellä on ollut viimeisen kahden vuoden aikana vireillä yhteensä viisi sakkotapausta: yksi maksettu, toinen käräjillä hävitty, jonka tuomio ei ole vielä lainvoimainen sekä kolme syyteharkinnassa olevaa tapausta.

Kaikkien perustana on sama rike: niskoittelu eli poliisin käskyn tai kiellon noudattamatta jättäminen. Näin Lindqvist on tehnyt esimerkiksi leiriytymällä keskelle Mannerheimintietä, istumalla vallatulla Kaisaniemenkadulla ja lukittautumalla metalliputkien avulla toisiin aktivisteihin tarkoituksenaan lisätä häiriötä ja hidastaa katublokin purkua Sörnäisten rantatiellä. Metalliputkilla lukittautumiseen on liittynyt myös haitanteko virkamiehelle (epäilyvaiheessa) ja Kaisaniemenkadun tapaukseen liikenneturvallisuuden vaarantaminen (maksettu). Kaikki rikkeistä liittyvät Elokapinassa toimimiseen.

Ulkoministeriöstä lähetetyssä sähköpostissa Lindqvistille kerrottiin, että hänellä on oikeus tutustua omaan turvallisuusselvitykseensä.

”Kävin hakemassa sen ulkoministeriön turvallisuusyksikön virkahenkilöltä. Se oli nopea tapaaminen Merikasarmin toimipisteen porteilla, ja hän totesi, että UM on aika tiukka näiden kanssa”, Lindqvist sanoo.

Paperista kävivät ilmi Lindqvistin rikosnimikkeet, jotka supo oli raportoinut ulkoministeriöön. Työnantaja ei kuitenkaan näe paperista, että tapaukset liittyvät juuri Elokapinaan.

”Nehän voivat luulla mua vaikka joksikin jalkapallohuligaaniksi.”

Työnantaja voi tietysti kysyä hakijalta, mistä sakkotuomioissa tai epäilyissä on kyse. Minkäänlaista puheyhteyttä Lindqvistiin ei kuitenkaan muodostettu, vaan kyseessä oli hänen mukaansa suora hylsy.

Ulkoministeriön talon tavat kuitenkin kannustavat keskusteluun.

Ministeriön turvallisuusyksikön turvallisuuspäällikkö Jussi Aarnio kertoo Ylioppilaslehdelle, että pääsääntöisesti ministeriö käy asian läpi selvityksen kohteen kanssa avoimesti ja yhdessä. Tarkoituksena on selvittää, onko merkinnän aiheuttanut jokin ymmärrettävä syy, kuten nuorena kännissä töppäileminen tai vaikkapa tilanne, jossa henkilö on iskenyt mökillä kirveen jalkaansa ja saanut matkalla sairaalaan sakot humalassa ajamisesta. Hänen mukaansa esimerkiksi nuoruuden yksittäistä kannabiskokeilua tuskin katsottaisiin esteeksi valtion viraston perustehtävissä toimimiselle.

”Käymme lausunnon yhdessä läpi, ellei meillä ole poikkeuksellista kieltoa tähän”, Aarnio sanoo.

”Haluamme keskustella henkilön kanssa, jos on jokin lieventävä syy, ettei estettä työskennellä olekaan. Toki jos rikos on törkeä, eikä keskustelulla ole merkitystä, niin sitä ei käydä, mutta muistan näitä tapauksia vain yksi tai kaksi, ettei olisi keskusteltu ja olisi ollut selvää, ettei henkilö voi tulla meille töihin.”

Miksi Lindqvistiä ei sitten pyydetty selittämään sakkojen syitä?

Aarnio ei voi kommentoida suoraan yksittäisiä tapauksia, mutta hän muistuttaa, että tilanteessa punnitaan aina rikkeiden määrää ja äskeisyyttä.

”Ministeriön sisäinen tahto on, että puhutaan.”

Nyt Lindqvist pohtii, olisiko hän voinut saada työpaikan, jos olisi saanut selittää sakkojensa johtuneen Elokapinaan liittyvästä kansalaistottelemattomuudesta, jota hän tekee kiinnittääkseen päättäjien huomion akuutteihin ekologisiin kriiseihin. Tarjottu työ ulkoministeriössä kun olisi pitänyt sisällään nimenomaan ilmastonmuutokseen sopeutumisen edistämistä ja sen hillintää köyhemmissä maissa.

”Tässä mielessä ulkoministeriöllä ja Elokapinalla on itse asiassa aika samanlaiset tavoitteet”, Lindqvist sanoo. ”Keinot vain ovat erit.”

Valokuvassa vuodelta 1979 nuori mies katsoo kameraan leveä hymy huulillaan. Hiukset valuvat Beatles-tyyliin edestä otsalle ja sivuilta leukaan. Vakosamettitakin alta pilkistää liivi ja olalla riippuu laukku. Tiheää kantahämälästä kuusimetsää vasten seisova mies kuvassa on silloinen Komposti-lehden toimittaja, nykyinen ulkoministeri Pekka Haavisto.

Jossain lähitienoilla kuvan ulkopuolella luonnonsuojelijat ovat kahlinneet itsensä metalliketjuilla keltaiseen Lokomon kaivinkoneeseen. Sillä levennetään uomia, joista veden annettaisiin valua pois lintujen suosimasta Koijärvestä.

Luonnonsuojelijoiden tarkoituksena on estää järven kuivaamisyritykset ja varmistaa paikan suojelu. Myöhemmin poliisit saapuisivat irrottamaan kansalaistottelemattomuutta harjoittavia aktivisteja kaivinkoneesta.

Haavisto esitteli vanhaa kuvaansa Ilta-Sanomien järjestämässä puolueiden puheenjohtajien Vaaligrillissä vuonna 2019.

”Nyt kun katsoo näitä ilmastolakkolaisia, niin on tullut vähän sellaiset samat tunnelmat kuin siellä Koijärvellä vuonna 1979”, Haavisto sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa.

”Ulkoministeriöllä ja Elokapinalla on itse asiassa aika samanlaiset tavoitteet. Keinot vain ovat erit.”

Samanlaisia tunnelmia voisi olettaa myös elokapinalaisten herättävän Haavistossa, sillä heidän toimintansa muistuttaa Koijärven luonnonsuojelijoiden suoraa toimintaa.

Kun ulkoministeriön korkeimmalla pallilla istuu entinen luonnonsuojelija, onko reilua, että nykypäivän ympäristöaktivistilta paikka saman ministeriön alemmilla portailla evätään? Koskevatko valtioneuvoston jäseniä ja virkamiehiä eri säännöt?

Useista yhteydenotoista huolimatta ulkoministeriöstä ei suostuttu antamaan Haaviston kommenttia asiaan, joten soitimme hänen aate- ja puoluetoverilleen, suoran toiminnan veteraanille Osmo Soininvaaralle.

Koijärvellä Soininvaara kantoi kiviä patoon, jolla veden korkeutta säädeltiin. Hän sai aktivismistaan 40 päiväsakkoa, kertomansa mukaan siksi, että hänet katsottiin osaksi liikkeen johtoa. Soininvaara sanoo, ettei Koijärvi lopulta vaikuttanut negatiivisesti yhdenkään aktivistin työuraan, ainakaan hänen tietääkseen.

”Mutta kaikki me kuvittelimme, että tämä tarkoittaa urakehityksen loppua Suomessa. Tätä käsitystä myös poliisi ruokki: että pilaatte nyt elämänne tällä toiminnalla.”

Kysyttäessä, ovatko vihreät politiikot, kuten hän itse, Haavisto tai Heidi Hautala hyötyneet aktivismistaan Koijärven jälkeen tai saaneet siitä uskottavuutta poliittiselle uralleen, Soininvaara jäävää itsensä urakehityksensä arvioinnista: sitä pitäisi kysyä joltain muulta. Kollegat taas ovat pärjänneet hänen mielestään aivan toisilla ansioilla, eikä hän usko, että äänestäjät miettivät Koijärveä enää 43 vuoden jälkeen.

”Silloinhan ympäristöpolitiikka oli ihan katastrofaalisella tasolla: ei ollut ympäristöministeriötä, vaan ympäristöasiat oli alistettu maatalouden edun ajamiselle. Maatalousministeriö päätti niistä. Oli Koijärven valtaus ja Hattuvaaran 6–0-voitto vesakkoruiskutuksien kieltämiseksi. Suoran toiminnan liikehdintä levisi silloin. Virallinen koneisto oli sen edessä vähän voimaton”, Soininvaara kertoo.

Hän muistelee, että mielipidetutkimuksissa Koijärvellä oli aikanaan vankka kansan kannatus. Lopulta aktivisteilla oli hyvät välit myös heitä vahtineisiin poliiseihin, jotka paistelivat metsässä makkaraa päivärahan juostessa.

”Ne sanoivat, että paras komennus koskaan.”

Elokapinan Soininvaara näkee jakavan kansan mielipiteitä Koijärveä selkeämmin.

”Me aikoinaan pidettiin huolta siitä, ettemme aiheuta mitään ylimääräistä harmia kenellekään, ainoastaan välttämätöntä. Ei pitäisi neuvoa nuoria, mutta kun ne aina pysäyttää sen ratikkatien, niin löytyisihän sitä puhtaasti autoväyliäkin. Jos mä myöhästyn junasta sen takia, ettei ratikka kulje, niin totta kai se pännii.”

Soininvaaran mielestä suoran toiminnan tärkein tehtävä on saada kansalaiset puolelleen.

”Me oltiin tarkkoja siitä, ettei ketään meistä voi syyttää mistään väkivallasta. Semmoinen ikään kuin ekoterrori, jossa yrittää pakottaa muut omalle kannalle ei tule onnistumaan. Tuntuu, ettei tätä ole ihan täysin mietitty Elokapinassa: suureen yleisöön kohdistuva häirintä saa aikaan sen, ettei joukon vaatimuksiin voi suostua, koska on siten suostunut kiristykseen.”

Soininvaaran mielestä lain rikkomisessa ilmastokriisin takia ei kuitenkaan ole mitään ihmeellistä.

”Lakia pitääkin aina silloin tällöin rikkoa. Pitää vaan harkita tarkkaan, mitä lakia.”

Hän kertoo käyneensä kerran kuuntelemassa Elokapinan julkista ”työpalaveria” Senaatintorilla.

”Kyllä oli niin samanlaista keskustelua kuin Koijärvellä. Pohdittiin, pitäisikö Elokapinan mennä politiikkaan ja asettaa omia ehdokkaita. Ihan samoja puolesta ja vastaan -argumentteja meilläkin oli. Pääsääntöisesti pidän heidän toimintaansa erittäin positiivisena.”

”Lakia pitääkin aina silloin tällöin rikkoa. Pitää vaan harkita tarkkaan, mitä lakia.”

Elokapinan lakitukiryhmän asiantuntija kertoo Ylioppilaslehdelle, että Joel Lindqvistin tapauksesta on keskusteltu ainakin parinkymmenen juristin kesken kymmenien tuntien ajan.

Asiantuntija on yliopistolla työskentelevä oikeustieteilijä, joka haluaa pysyä anonyymina, koska ”Elokapinaan liittyminen tuntuu vaikealta”. Hänen mielestään ympäristöliike ei ole saanut samanlaista julkista hyväksyntää kuin vaikkapa Koijärvi-liike aikoinaan, joten asiantuntija toimii mieluummin Elokapinan taustajoukoissa kuin eturintamassa. Hän tarjoaa aktivisteille juridista apua.

Lindqvistin kaltaista ennakkotapausta on lakitukiryhmässä odotettu. Kun elokapinalaiset jättäytyivät yhä useammin poliisin kiinniottamiksi ja alkoivat saada toiminnastaan sakkoja, oli selvää, että jossain vaiheessa keskusteluun nousisi heidän asemansa työmarkkinoilla: miten supo ja työnantajat suhtautuvat niskoittelusakkoihin?

Lakiasiantuntija kaipaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, ovatko seuraukset niskoittelusta kohtuulliset. Hänen näkemyksensä on, että kansalaistottelemattomuudesta rangaistaan mielivaltaisesti.

Esimerkiksi lokakuussa 2020 elokapinalaiset istuivat Kaisaniemenkadulla ja katkaisivat liikenteen. Ne, jotka eivät noudattaneet poliisin poistumiskäskyä, saivat niskoittelustaan sakot. Osa kuitenkin riitautti sakkonsa eikä joudu maksamaan niitä.

Se johtuu siitä, että poliisi oli sumuttanut kadulla istuneita elokapinalaisia paprikasumutteella. Myöhemmin apulaisvaltakunnansyyttäjä nosti seitsemää poliisia vastaan syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja pahoinpitelystä. Syyttäjä katsoi paprikasumutteen käytön olleen ylimitoitettua siihen nähden, paljonko haittaa mielenosoittajat aiheuttivat. Nyt näyttää siltä, että tapauksessa väärin käyttäytyikin poliisi.

Elokapinalaiset saivat siis samasta teosta sakon tai selvisivät sanktioitta riippuen siitä, miten he annettuun rangaistukseen suhtautuivat.

Esimerkiksi Joel Lindqvist ei riitauttanut sakkojaan, vaan hän joutuu maksamaan ne. Lisäksi tuomio näkyy hänen sakkorekisterissään ja turvallisuusselvityksessään. Tapaus vaikutti Lindqvistin työllistymiseen.

Lakiasiantuntija kaipaa läpinäkyvyyttä viranomaisprosesseihin. Kun turvallisuusselvitys tilataan, supo näkee työnhakijan rikkomukset, mutta ei suinkaan lähetä niitä sellaisenaan työnantajalle. Sen sijaan viranomainen arvioi, ovatko rikkeet sen kaltaisia, että ne vaikuttavat juuri haettavassa virassa työskentelemiseen. Jos viranomainen päättää ilmoittaa joistain rikkeistä eteenpäin, työnantaja vielä harkitsee, palkkaako henkilön mahdollisesta lausunnosta huolimatta.

Elokapinan lakitukiryhmän asiantuntijan mukaan supon päätös ilmoittaa rikoksista ministeriöön on kuitenkin painava epäluottamuslause. Koska supo ei ilmoita jokaisesta rikkeestä automaattisesti työnantajalle, lakiasiantuntijaa epäilyttää, arvioidaanko kaikkia työnhakijoita tasavertaisesti.

Sekä ulkoministeriöstä että suojelupoliisista kiistetään jyrkästi, että supon lausunto itsessään olisi este työnhakijan palkkaamiselle.

”Jos ministeriöön haetaan autonkuljettajaa, ja me ilmoitetaan selvityksen kohteen syyllistyneen kolme kertaa rattijuopumukseen, ministeriö voi silti palkata henkilön näin halutessaan”, sanoo supon ylitarkastaja Pekka Aho.

Hän kertoo, että aina kun turvallisuusselvityksestä tehdään lausunto, se menee vähintään kaksivaiheisen prosessin läpi. Kukaan supossa ei voi antaa niin sanottua merkintää yksin.

Aho sanoo, että supo ilmoittaa työnantajalle vain haetun tehtävän kannalta relevantit asiat. Lain mukaan relevanttiuteen vaikuttavat esimerkiksi teon tapahtumahetki ja toistuvuus. Mitä tärkeämmästä tehtävästä on kyse ja mitä kovempaan tietoon haettavassa työtehtävässä pääsee käsiksi, sitä matalampi on supon lausuntokynnys. Jos tilanne on epäselvä, henkilö saatetaan pyytää paikan päälle haastatteluun selittämään itse rikkeitään.

Arvioinnissa supoa ohjaa turvallisuusselvityslaki. Lisäksi supo hyödyntää oikeusministeriön alaisen arviointikriteerilautakunnan suosituksia. Niiden tarkoitus on ohjata siihen, että kaikkia kohdellaan samojen kriteerien pohjalta. Tulkintasuositukset eivät kuitenkaan muodollisesti sido viranomaisia.

Supon omissa asiakirjoissa sanotaan, että ihmisen tilannetta arvioidaan aina yksilöllisesti kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Kysyttäessä selvitetäänkö turvallisuusselvityksessä rekistereiden ulkopuolisia asioita, kuten työnhakijan toimintaa eri yhteiskunnallisissa liikkeissä, vastaus tulee nopeasti: ei.

Kysyttäessä, tulkitseeko supo väkivallattoman kansalaistottelemattomuutta hyödyntävän ilmastoaktivismin ilmoittamisen arvoiseksi asiaksi turvallisuusselvityksessä, Aho vastaa, että se riippuu siitä, mihin hakija on työllistymässä. Lausuntokynnys on matalampi, jos on kyse esimerkiksi turvallisuusviranomaisten parissa työskentelemisestä.

Kysyttäessä, keskusteleeko supo esimerkiksi ministeriön kanssa lausuntoon sisällytettyjen sakkojen syistä, esimerkiksi siitä, että kyseessä on Elokapinaan liittyvä rike, Aho vastaa jälleen ei. Ei ole mitään selvityspuheluita tai sähköposteja, joissa ministeriö tiedustelisi, millainen tapaus sakkojen syynä on.

Koska supon turvallisuusselvitys kattaa muitakin kuin sakkotuomioita, myös keskeneräisiä tapauksia, tuntuu oudolta, jos Elokapina-yhteys ei olisi koskaan noussut turvallisuusselvityksissä esiin.

Aho lupaa vielä varmistaa asian. Myöhemmin hän lähettää sähköpostia:

”Joudun sen verran vielä tarkentamaan, että saamani tiedon mukaan on kaksi tapausta, joissa Elokapina on mainittu kirjallisessa ilmoituksessa. Toisessa kyseessä on ollut keskeneräinen esitutkinta ja toisessa asia on edennyt syyteharkintaan.”

Aho kertoo, että Elokapina on mainittu, koska kummassakin tapauksessa turvallisuusselvityksen hakija on ollut turvallisuus- tai oikeusviranomainen. Niille ilmoituskynnys on tavallista matalampi.

Molemmat ilmoitukset ovat vuodelta 2022.

Ulkoministeriöstä ei kommentoida, onko ministeriöllä erityistä Elokapina-linjaa tai onko Elokapinasta keskusteltu ministeriön sisäisesti. Aho kertoo, että supolla mitään Elokapina-linjausta ei ole.

Rikkeitä peilataan supossa aina haettavaan tehtävään: Jos ministeriön takapihalle on tulossa esimerkiksi telineasentaja, tämän rattijuopumuksella ei Ahon mukaan ole yhtä suurta merkitystä kuin palkattaessa autonkuljettajaa.

Näin järkeili myös oikeustaloa siivonnut Liisa Uljas, kun hän suostui hänelle tehtävään turvallisuusselvitykseen – että siivoojan työssä pikkurikkeillä ei olisi merkitystä. Eihän hän edes suoraan työskentele supolta selvityksen tilanneelle Helsingin hovioikeudelle, vaan aiemmilta vuosilta tutulle työnantajalle, siivousalan yritykselle.

Uljas siivosi Helsingin käräjäoikeuden tiloja Ruoholahdessa kesällä 2021. Hän sai kahdet niskoittelusyytteet saman vuoden lopulla. Syyskuun Syyskapinassa hän oli istunut Mannerheimintiellä ja kieltäytynyt noudattamasta poliisin poistumiskäskyä. Joulukuussa järjestetyssä Uhma-aktiossa sama oli toistunut Sörnäisten rantatiellä, missä Uljas oli pidellyt sylissään kylttiä: “Itkettää, koska ympäristö tuhoutuu, vaikka sen voisi estää”.

Tänä vuonna Uljas huomasi jännittävänsä turvallisuusselvitystä, toisin kuin viime vuonna. Hän tiesi, että poliisi näkisi niskoittelutapaukset järjestelmästään.

”Ajattelin, että mä olen menossa vain siivoamaan, ja jutut ovat vielä syyteharkinnassa, eli en ole vielä syyllistynyt mihinkään”, Uljas sanoo.

Turvallisuusselvityksen merkintöjen vuoksi Uljas ei saanut jatkaa saman kiinteistön siivoamista, vaan siivousyritys siirsi hänet toisaalle. Esihenkilö suhtautui Uljaan aktivismiin ja sen seurauksiin lähinnä ymmärtäväisesti ja huvittuneesti. Uljas epäilee, että jos asia olisi esihenkilöstä kiinni, hän saisi edelleen siivota oikeustalolla, koska on työskennellyt jo pari vuotta samalla työnantajalla ja hoitanut työnsä moitteettomasti.

”Netissä luki, että selvitys tehdään, jotta voitaisiin eliminoida valtioon kohdistuvaa vaaraa tai jotain sellaista. Mua alkoi naurattaa, etten saanut siivota oikeustaloa, koska se on uhaksi Suomelle.”

Elokapina-aktivisti Liisa Uljas siivosi aiemmin Helsingin käräjäoikeuden tiloja Ruoholahdessa. Turvallisuusselvityksen merkintöjen vuoksi hän ei saanut jatkaa kiinteistön siivoamista, vaan hänet siirrettiin toisaalle.

Uljas sanoo, ettei hänellä ole mitään syytä rettelöidä siivoojan roolissaan: hän pitää työstään eikä halua työyhteisölle ongelmia. Elokapinassa Uljas on rikkonut lakia, koska hän on halunnut tehdä jotain hyvää ja olla hyödyksi. Jollekin siitä aiheutuu aina harmia, mutta Uljaan mielestä toiminnan itsetarkoitus ei ole Mannerheimintien sulkeminen, vaan yhteiskunnallinen muutos.

”Olen pitänyt itseäni kunnollisena ja kilttinä, ja muhun on aina suhtauduttu rakentavana voimana. Opettajat ovat pitäneet musta, ja olen aina ollut yhteistyökykyinen, reipas ja hyödyllinen. Siinä tarkoituksessa olen tehnyt myös kaiken sen, mitä olen tehnyt Elokapinassa”, Uljas sanoo.

”Siksi tuntui yllättävän pahalta, että jouduin sieltä oikeustalolta lähtemään. Yritin toimia yhteisön parhaaksi, mutta aktivismini johtikin siihen, että joku ajattelee, että en voi tyhjentää roskiksia oikeustalolla.”

Uljas kertoo, että vaikka Elokapinan järjestämissä kansalaistottelemattomuuskoulutuksissa puhutaan kiinniottojen seurauksista, ei kukaan tiedä varmasti, kuinka niskoittelusakkoihin missäkin virastossa suhtaudutaan. Uljas suostui turvallisuusselvitykseen osin siksi, että siitä kieltäytyminen olisi aiheuttanut ihan yhtä paljon ongelmia kuin läpi menemätön selvityskin. Osin kyse oli uteliaisuudesta. Hän halusi selvittää, kuinka hänelle käy, jotta voisi kertoa kokemuksestaan myös Elokapinan koulutuksissa.

”Mua alkoi naurattaa, etten saanut siivota oikeustaloa, koska se on uhaksi Suomelle.”

Tänä syksynä Liisa Uljas aloitti ympäristöpolitiikan opinnot Joensuussa. Paikka oli ollut yhteishaussa hänen listallaan toisena jo aiemmin, mutta Elokapinassa toimimisen myötä kiinnostus ja tiedontarve kasvoivat. Kysyttäessä, onko Uljas ajatellut hakeutua politiikkaan töihin, hän kertoo, että ainakaan kansanedustajaksi hän ei halua.

”Olen ehkä enemmän teoria- kuin tekijätyyppi. Byrokraattisetkin kanavat kiinnostavat, mutta aion pitää ruohonjuuritason mukana.”

Uljaan mielestä poliittista vaikuttamista tarvitaan kaikkialla: lakimuutokset tapahtuvat instituutioissa, mutta kansalaisilla on mahdollisuus ja velvollisuus luoda painetta sinne, missä valta keskitetysti sijaitsee. Kansalaistottelemattomuus on ollut hänelle tehokkain tapa vaikuttaa.

”Voin tuoda itseni paikalle miekkariin ja olla poistumatta, mutta en pysty muuttamaan lakia, koska en ole sellaisessa asemassa eikä mulla ole siihen resursseja”, Uljas sanoo.

”Olen vakuuttunut siitä, että historian esimerkkien valossa kansalaistottelemattomuus on se tapa, jolla yhteiskuntaa muutetaan, jos saadaan tarpeeksi porukkaa mukaan. Tai ei välttämättä kansalaistottelemattomuus, mutta kansalaisliikkeet. Kaikki kansalaisliikkeet eivät johda isoihin muutoksiin, mutta kaikkien isojen järjestelmämuutosten takana on kansalaisaktivismia.”

Suomessa kaikilla on perustuslakiin pohjaava oikeus osallistua yhteiskunnan toimintaan, harjoittaa kansalaisaktivismia ja osoittaa mieltään. Lain rikkominen ei näihin oikeuksiin kuulu, ja kansalaistottelemattomuus jakaakin mielipiteitä.

Kärjistäen voisi sanoa, että poliittisen akselin vasemmassa päässä kansalaistottelemattomuus nähdään hyväksyttävämpänä tapana osallistua yhteiskuntaan kuin oikealla, kunhan toiminta on väkivallatonta. Tottelemattomuus nähdään demokratian varoventtiilinä, kansalaisen yksilönvapauden jatkeena, jolla epäoikeudenmukaiseen hallintoon voi puuttua.

Oikealla taas kunnioitetaan yksiselitteisemmin lakia ja järjestystä – ainakin aatteen tasolla. Lakia kun rikotaan kansanedustajienkin keskuudessa, etenkin oikealla äärilaidalla.

Kansalaistottelemattomuuden tarkoituksena on kiinnittää huomiota yhteiskunnalliseen epäkohtaan lakia rikkomalla. Laki on ehkä toimijoiden mielestä vanhentunut, yleisen hyvän vastainen tai jollain tavalla moraalisessa ristiriidassa sen kanssa, mikä tänä päivänä on heidän mielestään oikein.

Toiminnan ytimessä ei ole koko yhteiskuntajärjestyksen vastustaminen, vaan huomio pyritään kiinnittämään johonkin tiettyyn epäkohtaan, ja mahdolliset sanktiot ollaan valmiita kärsimään. Esimerkiksi yksi Elokapinan ydinviesteistä on, että se vaatii hallitusta luomaan lainsäädännön hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2025 mennessä.

Lakia rikkomalla Elokapina pyrkii kiinnittämään päättäjien huomion ekokriisiin. Mielenosoitukset, adressit ja äänestäminen eivät ole johtaneet ilmakehän hiilidioksipitoisuuden käyrän kaartumiseen alaspäin, joten liikkeessä ajatellaan, että tämän kokoluokan kriisin edessä on aika ottaa järeämmät keinot käyttöön: kansalaistottelemattomuus kun on toiminut historiassakin tehokkaasti.

Jos asiaa tarkastelee oikeusvaltioperiaatteen näkökulmasta, voi todeta, että demokraattisessa yhteiskunnassa on ihan turha itkeskellä, jos työt menevät alta, kun rikkoo lakia. Poliittiseen osallistumiseen on laillisia keinoja, ja demokratiassa pitää käyttää niitä.

Elokapinalaiset eivät tosin asiaa juuri itkeskele. He haluavat kirvoittaa keskustelua siitä, onko ilmastokriisi sen tason uhka, että jonkinlaisen häiriön aiheuttaminen on perusteltua. Nuoret ilmastolakkoilijat ja -kapinalliset eivät ole olleet päättämässä saastuttavista sopimuksista, joiden seurauksista he joutuvat kuitenkin kärsimään. Jos he lähtisivät luomaan perinteistä poliittista uraa, voisi kestää vuosikymmeniä ennen kuin he pääsisivät vaikuttamaan politiikan tärkeille pelipaikoille. Silloin on ilmastokriisin kannalta jo liian myöhäistä.

”Ne on kuitenkin lieviä sakkotapauksia, eivät sellaisia, että ihmiset normaalisti menettäisivät töitä niiden takia.”

Juridisesti Joel Lindqvistin tai Liisa Uljaan tapauksissa ei ole tapahtunut mitään väärää. Ministeriö, oikeuslaitos tai supo eivät ole rikkoneet lakia.

”Voidaan kuitenkin kysyä, onko toimittu lain hengen mukaan. Täytän joitain kriteerejä, joiden mukaan rikkeitäni voi ilmoittaa eteenpäin työnantajalle, joitain taas en”, Lindqvist sanoo.
Hän kertoo tiedostaneensa hyvissä ajoin, että työpaikan menettäminen turvallisuusselvityksen vuoksi on mahdollista.

”Se, miksi puhun tästä, ei johdu siitä, että mua erityisemmin vituttaisi tai haluaisin kostaa tai olla ikävä. Haluan puhua aiheesta, koska pidän sitä yhteiskunnallisesti merkittävänä”, Lindqvist sanoo.

”Olemme vakavien ekologisten kriisien keskellä, matkalla kohti lajien massasukupuuttoa ja mahdollisesti nyky-yhteiskuntien romahdusta, ja sen takia me Elokapinassa tehdään näin häiritsevää kansalaisaktivismia.”

Lindqvistin mielestä nykytilanteessa yksilö joutuu valitsemaan, haluaako hän tehdä kansalaistottelematonta kansalaisaktivismia vai lähteä virkamiesuralle.

”Mun tapauksessa nämä kaksi asiaa ovat ristiriidassa keskenään. Mielestäni keskeinen kysymys on, haluaako Suomi olla sellainen oikeusvaltio, tai ollaanko me enää oikeusvaltio jos asiaintila on tämä, että sä joudut valitsemaan näiden kahden väliltä.”

Ulkoministeriön paikan epäämisen jälkeen Joel Lindqvist sai nopeasti töitä muualta. Työllistyminen ei ollut itsestään selvää.

“Käytännössä mulla meni sivu suun kahden kuukauden työpaikat, joita olisin ilman muuta hakenut, jos olisin tiennyt, että en tule saamaan työpaikkaa ulkoministeriöstä sakkojeni takia. Tietysti oli realistinen skenaario, että näin käy, mutta en mä pitänyt sitä todennäköisenä. Ne on kuitenkin lieviä sakkotapauksia, eivät sellaisia, että ihmiset normaalisti menettäisivät töitä niiden takia.”

Lindqvistin nykyinen työ on määräaikainen. Häntä mietityttää, kuinka pitkälle tulevaisuuteen turvallisuusselvitysmerkinnät vielä vaikuttavat hänen työllistymiseensä. Merkinnät säilyvät supon käyttämässä sakkorekisterissä kolme vuotta, poliisin rekisterissä taas viisi, ja teoriassa supo saisi ilmoittaa myös niistä eteenpäin.

”Oman jännityskertoimensa luo se, että nuo vuodet lasketaan alkavaksi siitä, kun tuomio on lopullinen.”

Lindqvistin sakkotuomioista kolme on syyteharkinnassa, eli rikosoikeudellinen prosessi on kesken. Se voi jatkua vielä pitkään.

Oikaisu 20.9.2022: Osmo Soininvaaran sitaatissa kerrottiin aiemmin, että Koijärven valtaus ja Hattuvaaran ympäristöaktivismi tapahtuivat samana vuonna, viitaten vuoteen 1979. Hattuvaaran tapahtumien oikea vuosi oli 1980.

Juttuun on taustahaastateltu oikeustieteen emeritusprofessoria Jukka Kekkosta sekä oikeustieteen professoria Kati Niemistä.