Äly on poissa muodista. On epäilyttävämpää olla asiantuntija kuin reilusti tyhmä. On luovempaa olla itseoppinut kuin koulutettu. On haluttavampaa olla dorka kuin seksikäs.
Maaliskuun Kuukausiliite kertoi perussuomalaisten Jussi Halla-ahon kampanjastartista, joka pidettiin Kirjan talon salissa Helsingin Kruunuhaassa. Puhe on sitä samaa, jota kuullaan Suomen kaikissa kampanjastarteissa: oma puolue on paras, minä olen puolueeni paras, mamut sitä ja mamut tätä.
Sitten joku yleisöstä kysyy, mitä pitäisi tehdä valtiontalouden kestävyysvajeelle. Halla-aho hiljenee. Hän myöntää, että vastaaminen olisi poliittinen itsemurha.
Ministerikandidaatiksi arvotettu ehdokas ei osaa puhua valtiontaloudesta.
Mikä pahempaa, se ei häiritse meitä. Yleisö on ihan tyytyväinen, kun ääriharava vaihtaa puheenaiheen Nuivan manifestin turvapaikkaturismiin.
Mutta hetkinen. Hänenhän tulisi tietää talouskysymyksistä. Vähintä, mitä voimme vaatia, on lupaus siitä, että hän ottaa niistä selvää.
Mutta emme vaadi. Meille riittää se, että Halla-aho suoraselkäisesti ja rehellisesti tunnustaa, ettei hän tiedä. Hurraamme sille.
Dorkat ovat nousussa. Ennen arvostettiin fiksuutta, tänä päivänä ylpeillään tietämättömyydellä. Dorkia on aina ollut, mutta ennen tietämättömyyttä on peitelty ja hävetty. Nyt sitä pidetään suorastaan hyveenä: on rehdin suoraselkäistä, jos myöntää, ettei tiedä. Ja se riittää meille, vaikka kyseessä olisi poliittinen päättäjä.
Raikas tyhmyys
Tietämättömyyden ihannointi ei liity erityisesti puoluepolitiikkaan. Se on paljon laajempi ja syvempi ilmiö, joka ulottuu myös esimerkiksi työelämään.
Nopsa Travels on viime vuonna perustettu, tiedostavien nuorten kaupunkilaisten ylistämä matkatoimisto, jonka sivuilla esitellään ekologisesti ja eettisesti kestävää lähialuematkailua.
”Koska kumpikaan meistä ei tiedä matkailualasta mitään, lähdemme liikkeelle rennosti”, korostavat Nopsa Travelsin perustajat, tyylitoimittaja Liisa Jokinen ja teknologiayrittäjä Ulla-Maaria Engeström. Heidän edukseen on siis katsottava, ettei toimistossa tiedetä omasta toimialasta yhtään mitään.
Ruotsalainen sisustussuunnittelija Lotta Saksberg mainostaa itseään näin:
”Olen koulutukseltani luokanopettaja. En tarjoa ammattikoulussa ulkoa opeteltuja sisustusratkaisuja, vaan laadin kotisi sisustuksen realismin ehdoilla. Soita minulle, kun haluat persoonallisen sisustuksen, etkä sellaista, joka on nähty tuhat kertaa Sköna Hemin sivuilla.”
Raikkaita, uusia näkemyksiä! Ei koulutuksen tuomaa taakkaa!
Dorkuus on valjastettu markkinavoimien käyttöön myös mainoksissa. Be Stupid, kuuluu Dieselin mainoskampanjan slogan, ja kuvassa malli näyttää rintojaan turvakameralle. Diesel Island – Land of the Stupid, Home of the Brave, lukee uuden malliston mainoskuvissa.
Ennen halusimme tuntea itsemme haluttaviksi tai menestyviksi ostaessamme jonkin tuotteen. Nyt haluamme samaistua dorkiin. Dorkuus on korvannut jopa seksikkyyden.
Dorkat ruuhkauttivat tiedon valtatien
”Seksityö on sopivaa maahanmuuttajanaisille, koska se ei vaadi juuri lainkaan kielitaitoa tai koulutusta”, kirjoittaa teekkari Panu Horsmalahti blogiinsa Uusi Suomi -sivustolla. Hän on Piraattipuolueen eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaalta.
Horsmalahti ei ole tutkinut sen enempää maahanmuuttoa kuin prostituutiotakaan, mutta esittää mielellään näkemyksiä molemmista. Horsmalahti silaa rasistiset ja seksistiset ehdotuksensa linkkiviitteellä Väestöliiton julkaisuun. Se ei vielä tee hänestä asiantuntijaa eikä hänen väitteistään perusteltuja saati tieteellisiä.
”Perinteisessä mediassa vain asiantuntijat ja eliitti ovat päässeet ääneen, netissä kuka hyvänsä on samalla viivalla asiantuntijoiden kanssa”, sanoo Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen ja viestinnän professori Erkki Karvonen.
Kuka tahansa voi tuottaa verkkoon materiaalia. Kun sensuroivat portinvartijat ovat poissa, kaikenlaiset näkökulmat ja mielipiteet pääsevät rehottamaan. Se on tasapuolista ja moniäänistä, vaikkakin sirpaleista. Samalla se kuitenkin vääristää tietoa. Silmissämme faktatiedon status on laskenut mielipiteen tasolle. Näin se käy:
”Totuus on se, että ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ei todellakaan voida sanoa mitään. Asiaan jonkin verran perehtyneenä tiedän, että jossei ilmaston toimintaa osata lähestulkoonkaan edes arvioida, niin miten ihminen voidaan laittaa jo sen syyksikin?”
Anonyymi keskustelija osallistuu Wikipedian artikkelinmuokkaussivulla keskusteluun ilmastonmuutoksesta. Ilmastonmuutosartikkelissa luetellaan pitkät pätkät tutkimuksia ja asiantuntijoiden lausuntoja, mutta ne eivät vakuuta nimimerkitöntä keskustelijaa. Hän on perehtynyt aiheeseen.
Netin ulkopuolella tehdään yleensä selvä ero tutkimustuloksen ja mielipiteen välillä. Netissä asiantuntijat ja muka-asiantuntijat pääsevät yhtä kovaan ääneen. Yhtäkkiä tieteellisesti aikaansaatu, vertaisarvioitu tutkimustulos muuttuu vain mielipiteeksi muiden joukossa. Ilmasto lämpenee, sanovat asiantuntijat ja tutkimustulokset. Se on teidän mielipiteenne, sanoo anonyymi keskustelija.
”Mutu-tieto nojaa näennäisiin faktoihin, joihin on retorisesti helppo uskoa”, Karvonen sanoo.
”Tiedosta tulee ikään kuin uskonasia. Tämä voi johtaa relativismiin, anything goes -mentaliteettiin, jossa mitään tietoa ei voi pitää toista parempana.”
Mielipiteiden esittämisessä ei ole mitään paheksuttavaa, eikä vanhan kunnon auktoriteettiuskon perään ole syytä haikailla. Ongelmia syntyy, kun tietämätön päteminen nousee samalle viivalle argumentoidun tutkimustiedon kanssa. Kun antiasiantuntijat pääsevät julkisuuteen yhtä helposti kuin asiantuntijat, vaikuttavat osapuolet tasaveroisilta.
Myös perinteiset mediat ovat vaikeuksissa, kun pitäisi uutisoida kiistellystä tiedeaiheesta. Ilmastoskeptikot osaavat käyttää hyväkseen pyrkimystä tasapuoliseen, molemmat osapuolet huomioon ottavaan uutisointiin. Heidän mediastrategiansa on romuttaa usko ympäristötieteeseen ruokkimalla yleisön epäluuloa.
”Helposti saa kuvan, että aha, tästä ollaankin kahta mieltä, vaikka tunnustettujen tiedemiesten vastassa on epämääräinen kieltäjäjoukko”, Karvonen sanoo.
Mutta me rakastamme noita kieltäjiä! He puhuvat ymmärrettävää kieltä eivätkä tiedejargonia, heidän argumentointinsa on ärhäkkää ja viihdyttävää. Netissä kysymys ei ole siitä, kenellä on hallussa oikeampi tieto. Netissä väittelyn voittaa se, jonka totuus pääsee esille ja joka kommentoi nokkelimmin.
Netin uutisvirrassa lähtevät kiertämään kaikkein törkeimmät, kaikkein typerimmät ja kaikkein rohkeimmat puheenvuorot. Hiljalleen sosiaalisesti hävettävästä ja epäkohteliaasta on tullut ihailua herättävää ja rohkeaa. Nyt lauotaan epäkorrektiuksia tunteenpalolla: homot voivat muuttua heteroiksi niin kuin murhaajat voivat parantua, sanotaan kristillisen nuortenmedian Nuotan Älä alistu! -nettikampanjassa.
Valtaa tutkinut Petteri Pietikäinen, Suomen Akatemian ohjelmapäällikkö ja Helsingin yliopiston aate- ja oppihistorian dosentti, on selvittänyt, että suomalaiset luottavat hyvin paljon yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin.
Valitettavasti emme osaa arvottaa eri tahojen ristiriitaisia väitteitä. Osapuolten intresseissä on tuottaa omaa etuaan ajavaa tietoa. Karvonen nostaa esimerkiksi Palkansaajien tutkimuslaitoksen ja työnantajaleirin ajatushautomot. Kenen tutkimustuloksia pitäisi uskoa? Eikö tiede olekaan puolueetonta?
Vähemmästäkin kansalainen hämmentyy. Eiköhän ole parasta, että unohdetaan asiantuntijat ja ajatellaan ihan omilla aivoilla.
Parempi, kun ei osaa
Vuonna 2009 Suomi pelkäsi sikainfluenssaa. Rokotusharhaisen yhteenliittymän Rokotusinfo ry:n pystyttämä sikainfluenssasivusto nousi näkyvämpään rooliin kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ammattilaisten vastaava.
Mielestämme ”itsemääräämisoikeuttaan ajavien” huolestuneiden vanhempien yhdistys on luotettavampi tietolähde kuin THL:n erikoistuneiden lääkäreiden. Miksi? Koska alan asiantuntijat ajavat lopulta omaa etuaan: heidän työnsä on rokottaa – ei piikkiä, ei palkkaa. Tai sitten kyse on lääkäreiden ja kansainvälisten lääkefirmojen yhteisestä salaliitosta.
Loogista päättelyä, ajattelemme ja klikkaamme itsemme Rokotusinfon kökönnäköisille kotisivuille.
Antiasiantuntijat ovat esittäneet mielipiteitään aina. Niiden vastaanotto on kuitenkin muuttunut.
Nykyään perehtymättömyys tekee näkökulmasta tuoreen, rehellisen, aidon ja riippumattoman.
Kriittisyys on hyvä asia, mutta yliskeptisyyden vaarana on, että pseudoasiantuntijoiden lisäksi epäilemme sellaistenkin alojen eksperttejä, jotka oikeasti tuntevat asiansa paremmin kuin muut.
”Korostetaan, että terveen yhteiskunnan merkki on omilla aivoillaan ajattelevat, kriittiset kansalaiset. Täytyy uskaltaa sanoa, mitä mieltä on, tai muuten menee lammasmaisen massan mukana”, sanoo yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä kertovan Suuren kaalihuijauksen kirjoittaja Tommi Uschanov. Häntä komppaa nimimerkki Leli Basson foorumilla:
”Ihan ku tietosanakirjojen kirjottajat tietäs kaikesta kaiken.”
Kaiken takana on vaikeus
”Perinteinen kiinalainen lääketiede on tuhansia vuosia vanha yleislääketiede. Sitä on harjoitettu jopa 4000 vuoden ajan. Sen tekee luotettavaksi kiinalaisten tarkka dokumentointi, joka on aina kuulunut heidän hoitoperinteeseensä.”
Näin esitellään kiinalaista lääketiedettä Luontaishoitajat.com-sivustolla. Meille kerrotaan, että kiinalainen lääketiede on hoitanut sairauksia samoilla metodeilla jo tuhansia vuosia. Kuulostaa paljon luotettavammalta kuin länsimainen lääketiede, joka vaihtaa hoitosuosituksia parin vuoden välein. Eilen ei saanut syödä kovia rasvoja, nyt ovat hiilihydraatit pannassa. Eivät taida oikein tietää, mitä ovat tekemässä.
Tieteellisen tiedon parasta ennen -päiväys koittaa hyvin nopeasti. Niin on tarkoituskin.
”Tieteellinen menetelmä on ylipäätään skeptinen. Kaikki asetetaan systemaattisesti kyseenalaiseksi ja tulokset yritetään osoittaa vääriksi. Jos selitystä ei saada missään happotestissä kumottua, sille annetaan väliaikaisesti tiedon status, vaikka kohta olisikin tulossa tarkempaa tietoa, joka korvaa edellisen tuloksen”, Karvonen sanoo.
Maalaisjärki sisällämme kuitenkin huutaa, että pysyvyys on parempaa kuin jatkuva muutos, johon tiede pohjaa.
”Ihmiset ovat ihmeissään. Eilen asia olin noin, nyt se on näin, mitä se on huomenna? Tieteen itse itseään korjaavuus on osa tätä prosessia.”
Uskohan siinä rapistuu, vaikka kokonaiskuva jatkuvasti tarkentuukin. Eikä tiedeyhteisön ulospäin näkyvä sisäinen kiistely ainakaan lisää uskottavuutta silmissämme. Samalla tavoin poliitikot, jotka muuttavat kantaansa, ovat mielestämme epäilyttäviä takinkääntäjiä. Parempi olla suoraselkäisesti ja loppuun asti väärässä kuin alkaa venkoilla.
Yksi yhden puolesta
Palataan vielä Kruununhakaan Jussi Halla-ahon vaalistarttiin. Halla-aho oli vielä vuonna 2008 sitä mieltä, että hän on yhden asian ehdokas. Nyt mielipide on muuttunut, mutta vaalipuheissa kuullaan edelleen tuttu mamumamumamu-sirkutus. Mutta ei Halla-aho ole ainoa. Arkadianmäelle pyrkii kasa ihmisiä, joilla on mielessään vain yksi ajatus. Yhden asian ehdokkaat julistavat ylpeinä ajavansa vain turkistarhauksen kieltoa, tekijänoikeuslain muutosta tai pakkoruotsin poistoa.
Olemme liian dorkia vaatimaan laajempaa asiaosaamista. Emme kysy, mitä ehdokas aikoo tehdä eduskunnassa ne 363 päivää, jolloin hänen keppihevostaan ei käsitellä. Ajattelemme, että jos eduskunnassa on yksi ihminen, joka ajaa turkistarhauksen kieltoa kokopäiväisesti neljän vuoden ajan, niin onhan kiellon pakko mennä läpi.
”Eduskunnan ulkopuolisten ryhmien joukossa on puolueita, joista voidaan kohtuullisen oikeudenmukaisesti todeta, että toiminta painot tuu yhteen pääteemaan”, toteaa politiikan tutkija Sami Borg, joka toimii yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston johtajana Tampereella.
Hänen mielestään olisi kuitenkin liioiteltua puhua täysin yhden asian puolueista. Mielikuva syntyykin julkisessa keskustelussa: ehdokas leimautuu, kun media pelkistää. Lisäksi äänestäjä on pöhkö.
”Vaaleissa on yhden asian valitsijoita. Joillekin äänestäjille voi olla tärkeintä, että hänen ehdokkaansa vastustaa vaikka ydinvoimaa.”
Yhden asian kannatus onkin Borgin mielestä yleisempää äänestäjien kuin äänestettävien puolella.
”Asioista ei jakseta ottaa selvää, vaan valinta tehdään yhden tai kahden asian perusteella. Monet kansalaiset seuraavat aika hatarasti politiikkaa.”
Eivätkä poliitikotkaan aina oikein jaksa tsempata.
Uschanovin mielestä politiikka ei kiinnosta kansaa, koska se ei kiinnosta politiikan tekijöitä itseäänkään. Jopa kaikkein tärkeimpien päätösten ja suurimpien linjausten luonne on hämärtynyt. Annetaan Uschanovin selvittää:
”Poliitikoilta kysytään, miksi he eivät tee mitään tai miksi epäkohtiin ei puututa. He eivät osoita yksittäistä syyllistä, vaan vetoavat rakenteellisiin seikkoihin, kuten globalisaatioon tai siihen, että valtiontalouden kestävyysvaje on muuttanut politiikan teon ehtoja.”
Ennen poliitikot osoittivat sormella syypään suuntaan. Tuo henkilö tai taho seisoo kehityksen tiellä, tuon vika on se, ettei epäkohta korjaannu. Se oli falskia, mutta kenties sittenkin parempi vaihtoehto kuin se, että poliitikoiden tarjoamat verukkeet omalle toimettomuudelleen ovat muuttuneet rakenteellisiksi ja persoonattomiksi. Globalisaatio ei tule väittämään vastaan, että eipäs ole minun vika.
Me olemme pudonneet kärryiltä, emmekä ymmärrä vaatia selityksiä selityksille.
Milloin dorkien aikakausi loppuu?
Romantiikan suuntaus syntyi 1700-luvulla vastakohdaksi valistuksen korostamalle järkiperäisyyden ihanteelle. Mediatutkija Veijo Hietala esittää, että elämme uusromantiikan aikakautta, joka korostaa tunteita ja elämyksiä tiedon ja järjen sijaan.
”Kehitys voidaan nähdä teeseinä ja antiteeseinä”, Karvonen yrittää lohduttaa.
Uusi askel on aina vastareaktio edelliseen. Onko seuraavaksi siis fiksujen vuoro? Koittaako uusvalistuksen aika?
”Näyttää siltä, ettei lyhyellä aikavälillä ole tapahtumassa sen enempää dramaattista romahtamista kuin parantumistakaan. Yhteiskunnan rakenteet vain ovat niin raskaat ja jäykät, että se rullaa eteenpäin omalla painollaan. Se on kiusallista sekä kansalle että politiikoille”, Uschanov sanoo.
Toisin sanoen päättäjien vaikutusvalta on oikeastaan niin rajallista, että sekä sana ”vaikutus” että sana ”valta” ovat liioiteltuja, varsinkin yhdessä.
”Jos yksittäinen poliitikko saisi Aku Ankan hypnoosihyrrän avulla hallituksen ja eduskunnan valitsemalleen linjalle, ei yhteiskunta välttämättä muuttuisi, koska se on rakennettu niin valmiiksi. Suomen kaltaisessa teollisuusmaassa muuttamisvaraa on suhteellisen vähän”, Uschanov sanoo.
”Kansalle yhteiskunnan jäsenyys on kiusallista siksi, että he tuhlaavat energiaa poliitikkojen sättimiseen.”
Näillä mennään.
Seuraavan kerran, kun ystäväsi pukee ylleen I`m with stupid -T-paidan, kysy itseltäsi, onko se sittenkään vitsikästä.
Sanat Marko Ylitalo
Kuvat Tero Koskela
