Pakina: Ylioppilaslehden kulttuurisotakirjeenvaihtaja soluttautui nelikymppisten uraihmisten Facebookiin ja näki kauhistuttavia asioita

Ylioppilaslehden kulttuurisotakirjeenvaihtaja raportoi rintamilta, joiden ei tarvitsisi kiinnostaa ketään.

T:Teksti:

K:Kuvat: Anthony Quintano

Mitä tapahtuu, kun avotoimiston sermit, parisuhde ja lapset kaatuvat päälle? Hirveitä asioita, mutta nelikymppinen osaa uskotella itselleen vuodesta toiseen, että oikeastaan hänen arkensa on täynnä riemua ja kivaa puuhastelua, ei hitas-arvonnassa voitettu helvetti.

Tämän kertoo sotakirjeenvaihtajanne, joka on soluttautunut nelikymppisten uraihmisten sielunelämään eli Facebookiin.

Palvelu, joka oli aikoinaan incel-Zuckerbergin näköala vastakkaisen sukupuolen edustajien arvosteluun, on enää korkeintaan näköala nelikymppisten kaupunkilaisten elämän näköalattomuuden arvosteluun. Muita siellä ei ole, tai ainakin he ymmärtävät vaalia keskiluokkaista fasadiaan olemalla hiljaa.

Nelikymppisen perheenhenkilön maailma on oman napansa ympärille kääriytynyt umpio, josta puuttuu nuoruuden innokkuus ja yrittäminen, mutta myös iän tuoma sivistys.

Eikä sivistykseen ruuhkavuosina enää olisikaan aikaa, kun aiemmat intohimonkohteet ovat vaihtuneet lasten paapomiseen. Umpiosta ei näe Teamsiä pidemmälle ja jos näkee, niin joka tapauksessa sen verran lähelle, että havainnot voi kiteyttää viikosta toiseen samaan, Winston Churchillin kliseisimpään sitaattiin. Seura on tehnyt kaltaisekseen lastenhuoneissa, neuvotteluhuoneissa ja lastenhuonetta muistuttavissa neuvotteluhuoneissa.

Nelikymppisen perheenhenkilön maailma on oman napansa ympärille kääriytynyt umpio.

Nelikymppisten omasanaisista statuspäivityksistä oppii, että mitä useampi lapsi, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ihminen muuttuu samanlaiseksi itserakkaaksi nyhveröksi kuin kirjailija Juha Itkonen, jolla niitä on muuten neljä.

Mutta noin vain Itkonen pääsee televisioon juttelemaan musiikista, naistenlehteen kirjoittamaan kolumnia, vähän kaikkialle, koska hän on tällaiseen menestykseen sopivan tylsä. Keskijohtoon nousu taas on palkkio siitä, että on ehtinyt kuluttaa ideansa loppuun jo vuosia sitten ja laiskanpulskistunut liiketoiminta-bossladyjen pompoteltavaksi 6 700€/kk.

Kun Facebookin ja kolumnien lisäksi nämä itkoset pääsevät Helsingin Sanomiin latelemaan arkisia viisauksiaan, voi vain ihmetellä, miksi kukaan ottaisi riskiä ja pukkaisi maailmaan yhtäkään penskaa. Siitäkään huolimatta, että niistä saa tiedottaa internetissä tuhannen tykkäyksen korvauksella parhaan pienoismonarkian tyyliin.

Korona-aikana lisääntynyt syntyvyys onkin keskittynyt perheisiin, joissa hankitaan toisia tai kolmansia lapsia. Ensisynnyttäjien määrä laskee yhä, ja Facebook kertoo meille syyt. Kukapa haluaisi elämänsä olevan irvokasta mutta osuvaa parodiaa Maaret Kallion kolumneista.

City-nelikymppisen elämä on käynyt niin pieneksi ja pumpulintäyteiseksi, että välillä kummastuttaa, miten hänen pakkomielteensä omaan itseensä edes mahtuu sen väleihin.

Kiire on työelämän ja perhearjen suurin tekosyy, mutta oikeasti kenelläkään ei ole hätää mihinkään. Tuskin muuten olisi aikaa kaivaa statuspäivitystä seuraavissa 134 viestissä omaa napaa ja pohtia, onko tässä, tässä ja tässäkin asiassa kyse juuri Minusta.

Mitä lapseni ajattelevat Minusta? Mitä ystävät ajattelevat Minusta? Mitä kollegat ajattelevat Minusta? Mitä Ylilauta ajattelee Minusta? Mitä taloyhtiön Facebook- ryhmä ajattelee Minusta? Mitä meemitili ajattelee Minusta?

No, nyt ainakin tiedät, mitä Ylioppilaslehti ajattelee juuri Sinusta.