Kun ylioppilaskunnilta poistuu “YTHS-kortti”, automaatiojäsenyyden perusteet saattavat horjua – Asiantuntijan mukaan pian syntyy “aito oikeudellinen jännite”

Opetus- ja kulttuuriministeriössa on käynnissä selvitys, joka arvioi, onko ylioppilaskuntien automaatiojäsenyydelle oikeasuhtaisia perusteita.

T:Teksti:

Ylioppilaslehti uutisoi aiemmin kahden Turun yliopistossa oikeustiedettä opiskelleen pyrkimyksestä selvittää ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden oikeuspohjaa oikeusteitse.

Noin kaksi vuotta sitten Sami-Petteri Seppä ja Ville Laakso yrittivät erota ylioppilaskunnasta ja veivät asian Turun hallinto-oikeuteen. Marraskuussa hallinto-oikeus hylkäsi valituksen, ja nyt kaksikko on hakenut valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Ylioppilaslehti kertoi Sepän ja Laakson tapauksesta täällä:

Ylioppilaskunnan jäsenyyden hallinto-oikeuteen vieneet oikeustieteilijät hakevat valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta

Jäsenyysasiaan saattaa pian olla tulossa isoja muutoksia riippumatta siitä, miten valituslupahakemuksen kanssa käy.

Vuodenvaihteessa aiemmin ylioppilaskuntiin sidoksissa ollut yliopisto-opiskelijoiden terveydenhuolto siirtyy Kelan järjestettäväksi.

Sillä voi olla suuri merkitys pakkojäsenyyden tulevaisuudelle, kertoo julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen Tampereen yliopistosta.

Ylioppilaskuntien automaatio- eli niin sanottu pakkojäsenyys on yksi opiskelijapolitiikan ikuisuusaiheista, jota on sekä vastustettu että kannatettu innokkaasti.

Kannattajat vetoavat tyypillisesti yliopistolakiin, jonka mukaan yliopisto-opiskelijan on kuuluttava ylioppilaskuntaan. Vastustajat puolestaan vetoavat perustuslakiin, joka takaa jokaiselle oikeuden kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen.

Pauli Rautiaisen mukaan pakkojäsenyys oli alun perin täysin ongelmaton järjestelmä.

Moni asia järjestelyn ympärillä on kuitenkin viime vuosikymmeninä muuttunut, mikä on alkanut nakertaa sen perustuslainmukaisuutta, Rautiainen kertoo.

Muutos alkoi 1990-luvulla, jolloin Suomessa toteutettiin perusoikeusuudistus. Pian sen jälkeen uudistettiin myös yliopistolaki, jonka mukaan yliopiston opiskelijat kuuluvat ylioppilaskuntaan.

Kun yliopistolakia käsiteltiin perustuslakivaliokunnassa, pakkojäsenyyden havaittiin olevan jännitteinen yhdistymisvapauden kanssa.

Jännitteestä huolimatta perustuslakivaliokunta hyväksyi jäsenyysjärjestelyn sallittuna perusoikeusrajoituksena.

Syitä oli kolme.

Ylioppilaskunnilla katsottiin olevan kaksi tärkeää tehtävää: yliopistohallintoon osallistuminen ja opiskelijaterveydenhuollon järjestäminen.

Kolmas syy perusoikeusrajoituksen hyväksymiselle oli ”ikimuistoisuus”, eli yksinkertaistetusti se, että asia on aina ollut niin.

Seuraava muutos sai alkunsa 2000-luvun alussa, jolloin 1990-luvulla kokeiluna luotu ammattikorkeakoulujärjestelmä vakinaistettiin Suomessa.

Silloinen hallitus esitti, että pakkojäsenyys tulisi voimaan myös ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntiin.

Tätä perusteli muun muassa se, että ammattikorkeakouluihin oli liitetty sellaisia oppilaitoksia, kuten valtion hammasteknillinen opisto, joiden opiskelijayhteisöt olivat olleet jäsenenä Suomen ylioppilaskuntein liitossa.

Perustuslakivaliokunta oli eri mieltä.

Se katsoi, että vaikka ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat hoitavat vastaavanlaisia hallintotehtäviä kuin ylioppilaskunnat, niillä ei ole kahta muuta pakkojäsenyyden perustetta, “YTHS-korttia” ja opiskelijayhteisön aseman ikimuistoisuutta.

Ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntiin ei siis säädettykään automaatiojäsenyyttä.

Samalla AMK-uudistus vaikutti välillisesti myös ylioppilaskuntien asemaan: koska pelkkä osana korkeakoulun hallintoa oleminen ei riittänyt perustelemaan opiskelijakuntien pakkojäsenyyttä, tämä peruste ei enää perustellut ylioppilaskunnan pakkojäsenyyden oikeutusta.

Ylioppilaskuntien pakkojäsenyys jäikin nojaamaan kahteen asiaan, ”YTHS-korttiin” ja ikimuistoisuuteen.

Kolmas merkittävä muutos sai alkunsa 2010-luvulla, jolloin Juha Sipilän (kesk) hallitus alkoi uudistaa YTHS:ää.

Vanha YTHS-malli ei ollut oikeudellisesti yhteensopiva Sipilän hallituksen ajaman sote-mallin lähtökohtien kanssa. Jotta Sipilän hallituksen tavoittelema sote-uudistus olisi voitu toteuttaa, YTHS oli irrotettava ylioppilaskunnista. YTHS päätettiin siirtää Kelan järjestettäväksi.

Tämän muutoksen perustuslakivaliokunta hyväksyi. Muutos astuu voimaan 1. tammikuuta 2021.

Asiaa käsitellessään perustuslakivaliokunta kuitenkin havaitsi, että samalla kun YTHS-vastuu siirrettäisiin Kelalle, menetettäisiin jälleen yksi pakkojäsenyyden oikeuttavista perusteluista, tällä kertaa terveydenhuoltoperuste.

“Lähtökohtaisesti ikimuistoisuus ei ole yksinään perusoikeusrajoituksen salliva peruste, emme voi sallia että joitain ihmisiä kohdellaan eri tavalla kuin toisia sen takia, että olemme aina tehneet niin. Ikimuistoisuus ei yksinään siis riitä”, Rautiainen sanoo.

Perustuslakivaliokunta totesikin vuonna 2018, että opetus- ja kulttuuriministeriön olisi tarvittaessa alettava selvittää pakkojäsenyyden oikeusperustaa.

Suomen oikeusjärjestelmässä lähdetään siitä, että kun perustuslakivaliokunta on jonkin järjestelmän perustuslain mukaiseksi hyväksynyt, asia on perustuslain mukainen siihen saakka, kunnes perustuslakivaliokunta toisin arvioi.

Perustuslakivaliokunta on siis YTHS-uudistuksen yhteydessä ilmoittanut valtioneuvostolle, että ylioppilaskuntien asemaa olisi syytä kenties jälleen arvioida.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä selvityksen laatimisessa on kuitenkin kestänyt.

Kesällä 2020 ministeriö liitti selvitystyön muuhunkin yliopistolain uudistamistarpeeseen, ja raportti valmiista selvityksestä annetaan hallitukselle viimeistään helmikuun 2021 lopussa.

Hallituksen pitäisi laatia selvityksen pohjalta lakiesitys, joka menisi eduskunnalle ja perustuslakivaliokunnalle.

Jos perustuslakivaliokunta ei ole 1. tammikuuta 2021 mennessä ottanut kantaa hallituksen esitykseen, jäljellä kolmesta perusteesta on vuodenvaihteesta 2021 alkaen enää ikimuistoisuus.

Terveydenhuoltojärjestelmän muutos astuu tällöin voimaan.

”Tammikuun alussa syntyy aito oikeudellinen jännite”, Rautiainen sanoo.

Nimittäin, jos yliopisto-opiskelija yrittäisi vuoden vaihteen jälkeen erota ylioppilaskunnasta ja tekisi siitä perinpohjaisen valituksen oikeuteen, saattaisi syntyä tilanne, jossa tuomioistuimet katsovat, että on niiden tehtävä ottaa asia ratkaistavaksi, Rautiainen sanoo.

”Ylioppilaskuntien pakkojäsenyyden perustuslainmukaisuus on tammikuun 2021 jälkeen oikeudellisesti aito tulkintakysymys.”

Jos kävisikin niin, että pakollinen jäsenyys poistettaisiin tai kumottaisiin, sillä olisi seurauksensa yliopistoyhteisöille.

Jos jäsenyys ei olisi enää pakollinen, ylioppilaskunnat saattaisivat menettää paljon jäseniään. Suomen ylioppilaskuntien liitto Syl on nostanut aiemmin esiin sen, kuinka Ruotsissa jäsenmäärät ”romahtivat”, kun jäsenyys muuttui pakollisesta vapaaehtoiseksi.

”Jos ylioppilaskuntien pakkojäsenyys purkautuu, se muuttaa ratkaisevalla tavalla käsitystämme yliopistodemokratiasta.”

Selvitystyö ei ehdi valmiiksi samaan aikaan, kun laki korkeakouluopiskelijoiden terveydenhuollosta tulee jo voimaan. Onko tässä toimittu perustuslakivaliokunnan toivomalla tavalla?

Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen kommentoi asiaa nostamalla esiin sen, ettei perustuslakivaliokunta ole edellyttänyt asian arvioimista tai yliopistolain muuttamista 1. tammikuuta 2021 mennessä.

Hän toteaa, että vuonna 2018 perustuslakivaliokunnassa katsottiin, että valtioneuvoston piirissä olisi syytä harkita selvitystyön käynnistämistä sen arvioimiseksi, onko pakkojäsenyydelle enää hyväksyttäviä ja oikeasuhtaisia perusteita.

“Ministeriö on näin tehnyt ja arvioinut, että selvitystyö on syytä tehdä. Selvitystyö on käynnissä.”

Lisäksi Lehikoinen huomauttaa, että ylioppilaskunnilla on muitakin yliopistolaissa säädettyjä merkittäviä tehtäviä kuin nyt poistuva tehtävä, joka liittyy opiskelijoiden terveydenhuoltoon

Tampereen yliopiston Rautiaisen mukaan näyttää siltä, että vireillä on pidemmän aikaa ollut kehityskaari, jossa on aktiivisesti murrettu periaatteita, jotka kolmikantaisella yhteisöllisellä yliopistolla pitäisi olla.

Yliopistoissa on ollut käytössä niin sanottu hallinnon kolmikanta, jonka mukaan yliopistossa päätösvaltaa käyttävät siihen kuuluvat ryhmät, eli opiskelijat, professorit ja muu henkilöstö.

”Siinä missä säätiöyliopistot ovat purkaneet ison osan yliopistodemokratian perusrakenteesta, ammattikorkeakoulujen luominen ei-yliopistotyyppisiksi osakeyhtiöksi, on purkanut samoin tapaa ajatella  korkeakouludemokratiaa.”

Suomessa itsehallinnon yliopistotyyppiselle organisaatiolle takaa perustuslaki.

Autonominen asema puolestaan on yliopistolle mahdollinen siksi, koska niissä on käytössä kolmikantajärjestelmä.

Seuraavaksi olisikin Rautiaisen mukaan syytä käydä keskustelua siitä, mikä yliopisto oikein on ja mikä opiskelijoiden rooli siinä on.

Suomen itsenäistymisen yhteydessä säädetyn hallitusmuodon mukaan autonomia kuului yliopistolle, mutta ei sen sijaan teknillisten, maatalous- ja kauppatieteiden ja kaunotaiteiden tai muiden sovellettujen tieteiden korkeakouluille.

Tämän ajattelun mukaan esimerkiksi Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston autonomiaa olisi lähestyttävä eri tavoin, Rautiainen kertoo. Tämä on kenties unohtunut aikamme yliopistokeskustelusta, hän huomauttaa.

Tästä lähtökohdasta kuitenkin irtaannuttiin 1990-luvulla. Siitä alkoivat nykyinen yliopistokeskustelu ja kamppailu ylioppilaskuntien asemasta.