Länsi-Helsinkiin suuntaavan bussin ikkunapaikalla istuva nuorukainen näyttää etäisesti tutulta. Pää on kumarassa, katse liimautunut iPhonen näyttöön. Mustassa toppatakissa on iso huppu, joka peittää kasvoista puolet.
Sehän on Ibe! Ei muuta kuin nykäisemään hihasta.
Moi, meillähän oli tässä ihan kohta haastattelutapaaminen sovittuna mutta ollaankin näköjään samassa dösässä, hauska nähdä.
Ibe kaivaa säikähtäneen oloisena Airpodit korvistaan ja näyttää siltä, että tämä osa julkisuutta – tuntemattomat hihastanykijät – ei erityisemmin miellytä häntä. Kovin kauaa hän ei ole siihen ehtinyt totutellakaan.
20-vuotias Ibe, oikealta nimeltään Ilmari Kärki, on julkaissut parin vuoden sisällä kolme albumia ja päässyt keikkailemaan koulun juhlasalista isoille festarilavoille.
Siinä sivussa hän on valmistunut ylioppilaaksi eliittilukion maineessa olevasta Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta, josta perinteisesti jatketaan kauppakorkeaan, lääke- tai oikeustieteelliseen. Valkolakin saamiseen meni kolme ja puoli vuotta, sillä lukion alussa Ibe ei ollut vielä löytänyt ”oikeanlaista asennetta”.
”Siellä ihmiset tavotteli aika erilaisia uria tai ammatteja ku minä. Aika pitkään mul oli sellanen fiilis, et kukaan muu ei usko muhun paitsi minä ite.”
Mutta sitten Ibe opetteli aikatauluttamaan (”vähän kuin lenkille lähtö, ainoa vaikea asia on aloittaminen”), viimeisteli poissaolojen vuoksi kesken jääneet kurssinsa, nosti ruotsin arvosanansa vito-sesta ysiin ja valmistui jouluna 2018 eximian papereilla.
Siinä missä pari vuotta vanhempi räppäri-punkkari Henrik on masturboinut lavalla ja joutunut tikattavaksi lyötyään pullon päähänsä kesken keikan, Ibe vaikuttaa korostetun suoraselkäiseltä ja tunnolliselta kaverilta. Kertoessaan ala-asteen ystävyyssuhteistaan hän puhuu verkostoitumisesta. Jos toimittajan kysymys tuntuu epämääräiseltä, hän pyytää lisää sparrausta, jotta vastaus olisi mahdollisimman pätevä.
Musiikinteon lisäksi Ibe on levy-yhtiössään osakkaana. Ja kun Yle teki keväällä jutun nykyartistien raittiista elämäntavoista, hänet pyydettiin haastateltavaksi.
”Musta tuntuu, et elämä on sellanen projekti. Sä voit aina tehdä valintoja hyvin tai huonosti. Mitä pidemmälle sä meet, sitä vaikeempi se kaari on saada käännettyä toiseen suuntaan”, Ibe pohtii.
Nyt Iben oma kaari on siinä vaiheessa, että hetken aikaa voi ottaa ihan rennosti. Kevättalvella Ibelius-albumi sai kriitikoilta mainion vastaanoton ja artisti itse Vuoden tulokkaan Emma-ehdokkuuden. Kesällä hän teki lähes kolmekymmentä keikkaa ympäri Suomen. Levyjä – tai ”kokonaisuuksia”, kuten Ibe itse sanoo – on julkaistu sellaisella tahdilla, että uuden materiaalin kanssa ei ole kummempaa kiirettä.
Kuka hiton Ibe, kato Wikipediast
Koht tää bängää jokasessa medias
Sun Soneras ja Telias ja televisios ku mul on visio!
Kun Ibe oli 11-vuotias, hän näki huoltoaseman hyllyssä Cheekin cd-levyn Jare Henrik Tiihonen. Cheekillä oli tosi hieno lippis.
”Mulla ei ollu mitään hajua, kuka on Cheek, mutta halusin sen levyn, kun se kansi oli niin hienon näkönen. Olin sillee, että ostetaan tää, kuunnellaan autossa”, Ibe muistelee etelähaagalaisen pizzerian pöydässä ja haarukoi kasvispizzaansa. Puhetta rytmittävät räppihenkiset käsiliikkeet.
Noihin aikoihin Ibe äänitti ensimmäiset riiminsä, mutta pian koripalloharrastus vei taas mennessään ja hiphop-haaveet unohtuivat. Ne nousivat pintaan uudelleen pari vuotta myöhemmin, kun Ibe 15-vuotiaana eli jonkinlaista kapinavaihetta: viittasi kintaalla kotiintuloajoille, valvoi yöt ja lintsasi koulusta (”huolestuttava tapaus”, hän sanoo nyt). Vapaa-aikansa hän halusi käyttää johonkin muuhun kuin läksyihin – esimerkiksi räppäämiseen.
Siinä vaiheessa inspiraationlähteet olivat laajentuneet Cheekistä jo hieman muuhunkin. Lukiossa toisinaan kokemaansa ulkopuolisuuden tunnetta ja kapinahenkeä Ibe luonnehtii ”Punainen tiili -meiningiksi” Avaimen vuonna 2001 julkaistun esikoisalbumin mukaan.
Netistä löytyi biittejä, Soundcloudista kuulijoita. Pikkuhiljaa yleisö laajeni, ja sekaan eksyi myös musiikkialan ammattilaisia. Syksystä 2016 Ibe on ollut mukana räppiin erikoistuneessa pienlevy-yhtiö Skorpionissa, joka perustettiin samoihin aikoihin. Yhtiön muita artisteja ovat muun muassa DJ Ibusal ja Melo.
Iben musiikki pakenee määritelmiä: vaikka häntä tituleerataan julkisuudessa räppäriksi, uusin levy Ibelius on pitkälti myös r’n’b:ta. Samalla se hipoo milloin dancehallin, milloin edm:n rajoja. Sanoituksissa menevät iloisesti sekaisin suomi, englanti ja niiden välimuodot, ja niissä lainataan niin 50 Centiä kuin Kendrick Lamaria (”Halle Berry, hallelujah / Pitäjänmäellä kasvaa palmuja”).
Ibe itse sanoo sekoittelevansa poppia ja träppiä.
”Ja sit mä sanon yleensä, et se on aika nykyaikaista.”
Se näkyy vastaanotossa. Entisaikainen ex-meppi Lasse Lehtinen tuohtui albumista siinä määrin, että kirjoitti Facebookissa sen osoittavan ”sukupolvien kuilun syvemmäksi kuin luulinkaan”.
”Musta tuntuu, et se ei ollu kuunnellu sitä levyy, se oli vaan lukenu tyyliin sen Hesarin arvostelun”, Ibe pohtii ja hypistelee kaulaketjussaan roikkuvaa kultasormusta. Neljän tähden arviossa hänen lyriikoitaan kutsuttiin ”saumattomaksi hybridikieleksi”, joka on ”silkkaa hepreaa varmasti monille”.
Ja kyllä sanoituksia pitääkin välillä selitellä, Ibe myöntää, sillä erityisesti lainasanat aiheuttavat ihmisille ongelmia. Välillä hän käy räppilyriikkaa julkaisevilla sivuilla tarkistamassa, onko hänen sanoituksiinsa eksynyt virheitä. Jos sellaisia löytyy, hän laittaa viestiä eräälle netistä tietämälleen tyypille, joka postaa muiden sanoituksia lyriikkasivustoille omaksi huvikseen.
”Se kans laittaa mulle aina ite viestiä, et ’mä oon laittanu sun sanotuksii julki, haluuksä korjaa niit.’”
Sanoituksiin liittyvät väärinymmärrykset eivät perustu pelkästään vääriin kuulohavaintoihin. Toisin kuin valtavirran hiphopissa yleensä, ironia on hienovaraista ja artistin ottamat roolit vaihtuvia. Kun Ibe esimerkiksi iClout-hitissään räppää, että ”kaikil on nii kova vauhti / ku pitää kerää tyylipisteit ja clouttii”, kuinka tosissaan hän mahtaa olla?
”Ihan samalla tavalla, miten ihmiset jahtaa rahaa, ne jahtaa myös tykkäyksii ja sitä, et ois jotenki tosi uniikki ja kaikki seurais sua. Mä teen sitä ihan samaa. Se on vaan toteamus, et tällasta tää maailman meno on”, Ibe selittää.
”Kyllähän mä sanon siin biisissä, et tää on aika naurettavaa, mut sit mä sanon, et kyl mäkin tulin hakee tokenii. — Niinku että hei kattokaa, miten hölmöi me ollaan, me kaikki.”
Mutta jos viesti ei jollekin avaudu, Ibe ei siitä välitä.
Hän sanoo olleensa aina sopeutujatyyppi, osanneensa luovia tilanteessa kuin tilanteessa. Siksi hänestä tuntuisi vieraalta ryhtyä tekemään kovin kantaaottavia tekstejä.
”Mun musa ei oo propagandaa, vaan se herättää ajatuksia, ja sit jokainen voi ite päättää, miten se tulkitaan. Mulla ei oikeestaan oo mitään agendaa. Niinku missään.”
Roihuvuori, pommit tippuu.
Mitä iistimpää, sitä siistimpää.
Straight out of Jakomäki getto heaven.
Tätä on suomiräpin kotiseuturakkaus: Itä-Helsingin lähiöitä ja ostareita, karuja kohtaamisia, satunnaisia valonpilkahduksia pimeässä arjessa.
Lännestä on inspiroitunut harvempi, mitä nyt Pyhimys ja Heikki Kuula ovat toisinaan riimitelleet kotikulmistaan Malminkartanossa. Hyvinvoivista nukkumalähiöistä ei ole ollut paljoa sanottavaa.
Ibe tekee poikkeuksen. Mätäojas polskimas / se on lähiö jacuzzi, hän luonnehtii Helsingin länsirajalla sijaitsevaa kaupunkipuroa 39N-nimisellä kappaleellaan. Kun Ibeltä kysyy, voiko lännen lintukodosta räpätä katu-uskottavasti, hän miltei tuohtuu.
”Mistä muka ei vois räpätä uskottavasti? Eiks se riipu vaan siitä, mitä sanoo? Kuhan se ei oo sillai feikkii. Ei se oo must mikää ongelma.”
Arkkitehtivanhempien poika on asunut lännessä kaksivuotiaasta saakka, ensin Pohjois-Haagassa, sitten Pitäjänmäessä. Vuosi sitten hän muutti omilleen Kallioon (”se on duunin kannalta hyvä”), mutta entiset kotikulmat kuuluvat yhä sanoituksissa. 39N kuvaa pitkää ja vaiherikasta yöllistä matkaa keskustasta kotiin:
Thirty-nine kolmeysi än limo
Muistan aikataulut ulkoo ku Timo
Mä en ota ällää paitsi joskus Valimoo
Ota tangosta tukee jos joudut seisoo käytävällä
Biisistä innostui myös HSL, joka lainasi lyriikoita keväiseen somekampanjaansa. Artistilta tai levy-yhtiöltä ei huomattu kysyä lupaa, Ibe sanoo. Jupakka kääntyi kuitenkin voitoksi: Ibe toivotettiin tervetulleeksi kuvaamaan musiikkivideotaan bussin kyytiin.
”Me oltiin sillai, et hei, te käytitte tota, voisitteks te antaa vähän budjettii tähän videoon.”
Musiikkivideolla HSL:n matkakortit heiluvat, mutta muuten Ibellä ei ole ollut tapana tehdä mainosdiilejä. Musiikilla tulee toimeen riittävän hyvin.
Ennen keikkaa Ibe noudattaa aina samaa rutiinia: kunnon ateria pari tuntia aikaisemmin, sen jälkeen pelkkää vettä. Alkuverryttely, johon kuuluu polvennostojuoksua, kyykkyjä, kurkipotkuja ja hengitysharjoituksia.
Jos on ”oikeesti ihan sikajännittävää”, voi juuri ennen keikkaa hörpätä puolikkaan shotin jaloviinaa (ei enempää!). Ruisrockissa tämä osa rutiinia tosin meni rikki.
”Sitä ennen mua jännitti niiiin paljon, koska se oli eka kerta, kun mulla oli sellanen iso telttalava. Sit mä join vähän kaljaa siinä, ja sit mua jännitti, et alkaaks tää hölskyy mun mahas. Ei se alkanu! Onneks en juonu liikaa.”
Mediassa on viime vuosina elämöity tutkimustuloksista, joiden mukaan millenniaalit ovat aiempia sukupolvia raittiimpia. Ibe sanoo osaavansa pitää hauskaa sekä päihteiden kanssa että ilman.
”Päihteet on ollu myös ongelma, mutta siihen on auttanu kaikista eniten se, että on vaan oikeesti jotain tekemistä. Tylsyys on niinku pahin asia, ja pahin lääke siihen on päihteet”, Ibe sanoo ja kuulostaa hetken nuoriso-ohjaajalta.
Ylen keväisessä haastattelussa hän kertoi lopettaneensa pilvenpolton, jotta vanhemmat eivät ahdistuisi, mutta tunnustaa nyt aloittaneensa uudelleen, vaikkei se hänelle oikein sovikaan. Psykedeelit ja tajunnan laajentaminenkin kiinnostavat jollain tasolla, mutta niin kutsutut bilehuumeet eivät.
”Se vaikutus, jonka ne antaa, on saavutettavissa muutenkin. Se hyvä fiilis, sellanen itsevarmuusbuusti. Sen eteen voi tehä asioita, jolloin se tuntuu paljon ansaitummalta, ja sen lisäks se vaikutus ei lähe pois.”
Päätän et Ibe on ihan mitä vaa ikinä haluukaa
Ja niin voit olla sinäkin, sinun pitää vaan haluta!
Itsevarmuusbuusteja tuottaa aktiivinen elämäntyyli, Ibe sanoo. Terveelliset elämäntavat, salilla käynti ja se, ettei jää kotiin makaamaan, vaikka olisi mahdollisuus. Esiintyminen. Hienot vaatteetkin, toisinaan. Niistä Ibe pitää.
Erottuvasta tyylistä on hyötyä, sillä jokainen artisti on ”vähän sellainen oman elämänsä Instagram-malli”, Ibe sanoo.
Haastattelupäivänä hänellä on Acnen pipo ja Coogi-merkkinen värikäs svetari, tilattu käytettynä Ebaysta. Samaa merkkiä käytti myös Biggie Smalls aikoinaan.
Kirpparinarkkari-biisissä Ibe kuvaa vaatefilosofiaansa näin:
Joo mun kengät on uudet
Mut kaikki muu on käytettyy
Tokan käden kamineilla vaatekaappi täytetty
Liian fresh ne haluu laittaa vitriinii, näyttelyy
Postasin mun fitin, some taas räjäytetty
iClout-hittiinsä hän puolestaan kirjoitti sanat Huivi on Louis V / pyydät follaa bäkkii. Sen jälkeen hänestä tuntui, että Louis Vuittonin huivi on pakko ostaa. Sekin löytyi käytettynä.
Pikamuotia Ibe inhoaa.
”Mä oon laittanu ite hooämmän, Jack & jonesin, kaikki tällaset boikottiin. Jos mä ostan jotain uutta… Okei, se on ihan yhtä paha vaikka se on kallis juttu, mut koska ne on kalliita asioita, mulla ei oo varaa ostaa niitä hirveen usein”, Ibe sanoo.
”Suomalaiset teki jonkun uuden ennätyksen Triplassa pikamuotikulutuksessa. Mun mielestä se on ihan perseestä.”
Ilmastoliikehdintää on pidetty erityisesti nuorten liikkeenä, jolle Greta Thunberg antoi kasvot. Ibekin sanoo pohtivansa ilmastonmuutosta viikoittain. Lokakuussa hän sattui olemaan lomalla Japanissa Hagibis-taifuunin aikaan ja kertoo miettineensä, oliko se ihmisten aikaansaannosta.
Toisaalta hän sanoo pystyvänsä ”ihan chillisti” lentämään tällaisille lomille ilman omantunnon kummempaa kolkuttelua, vaikka osa hänen kavereistaan ei enää pysty. Siitä puhuminen saa hänet mietteliään näköiseksi.
”Välillä mul tulee sellanen fiilis, et oonks mä ihan sikaitsekäs tyyppi. Mut sit mä mietin myös, että kerranhan täällä vaan eletään.”
Syyskuussa Ibe julkaisi Instagram-tilillään kuvan itsestään Ratinan stadionilla vesipyssyn kanssa. Mun kesätyöt loppu viimeyönä. Kiitos tästä kesästä kaikille, kuvatekstissä luki.
Kun muut saman ikäiset paiskivat hommia jäätelökioskeilla ja Alepan kassoilla, Ibe keikkaili kaikkialla Suomessa Lempäälän Ideaparkista Flow-festivaaleille.
Miltä julkisuus tuntuu?
”Mul ei oo ainakaan vielä semmonen julkkisfiilis, että mun tarttis katella olan yli missään”, Ibe sanoo.
”Yhen kerran mä kävelin Hämeentiellä ja joku tyyppi kuvas mua sillai salaa. Mut se oli vaan joku nuori tyyppi, kuvas varmaan jollekin kaverille. Ja sit joskus mulle on lähetetty videoo jostain kauppakeskuksesta, et hei, sä näyt tuolla.”
Instagram on Ibelle osa hänen taidettaan, tietynlainen näyteikkuna. Siellä hän on myös tutustunut moniin yhteistyökumppaneihinsa. Ibe ei muista juuri keidenkään tuttujensa sukunimiä, pelkästään Instagram-nimimerkit.
Uudet follaajat ovat plussaa, mutta likeja Ibe ei myönnä kalastelevansa. Eikä julkisuus julkisuuden vuoksi kiinnosta häntä.
”Mä en käy skenettää hirveesti.”
Mitä se tarkoittaa?
”Siis että mua ei kiinnosta yhtään hengata joidenki julkkisten kaa vaan sen takii, et ne ois julkkiksii, tai vaan imagon takia. Se ei oo mun juttu yhtään.”
Ibe sanoo hengailevansa aika pienissä piireissä. Parhaiksi ystävikseen hän lukee tyttöystävänsä ja pikkuveljensä, joka opiskelee Torkkelin kuvataidelukiossa ja on osallistunut Iben merch-tuotteiden suunnitteluun. Mun pikkubroidi hukkuu haippimereen, Ibe räppää.
Mutta vaikka piirit ovat pienet ja inspiraationlähteet enimmäkseen arkipäiväisissä asioissa, unelmat ovat hiukan cheekmäisellä tavalla isot: aina pitäisi saada tehtyä vähän isompi levy, vähän suurempi keikka. Jäähalliin rakennettava black box -setti siintää haaveissa.
Paitsi että haave on väärä sana, Ibe korjaa.
”Enemmänkin suunnitelmista on kyse. Unelmat muuttuu suunnitelmiksi.”
