Lola tekee mitä huvittaa

Lola Odusoga on ex-missi ja nykyään vähän kaikkea tekevä Lola, joka lentää niin paljon kuin haluaa eikä anna kenenkään muun määritellä, mitä Lola Odusoga on.

T:Teksti:

K:Kuvat: Juha Arvid Helminen

Ikaalisten kylpylässä kaksi äijää tanssahtelee altaan reunalla eurodancen tahtiin. Heidän takanaan lukee saunakeskus. Toinen äijistä heiluttaa sylissään keytaria, eli kiippareita, joita soitetaan kuin kitaraa. (Anna ihmiselle jokin niin yksinkertainen asia kuin koskettimet, niin se tekee kaikkensa soittaakseen niitä hankalasti.) Vuoden 1996 Miss Suomi -kisojen uimapukukierros on vertaistaan vailla. Helsinkiläis-lontoolainen eurodance-duo 3rd Nation esittää Real Love -hittiään samalla kun missiehdokkaat laskevat vesiliukumäkeä tai lilluvat porealtaassa. Kukin sukeltaa poreisiin vuorollaan ja nousee takaisin pinnalle hymyilemään. Ikaalisten kylpylän uimapukukierroksen kruunaavat uimahypyt, jotka on leikattu väärin päin. Löytyy Youtubesta.

Kylpylöinti ja kisailu oli lamasta toipuvan Suomen ykkösviihdettä ja eskapismia. Vuosi aiemmin juhlittiin jääkiekon MM-kultaa. Me olimme valmiita nousemaan ja laskemaan vesiliukumäkeä.

Missiksi kruunattiin Lola Odusoga, joka myöhemmin samana vuonna sijoittui Miss Universum -kisassa kolmanneksi. Harva saa eläessään niin absurdin tittelin, että on universumin kolmanneksi kaunein nainen.

Hotelli Marina palace Turussa Aurajoen rannassa on kuin kuivalle maalle nostettu risteilyalus, jonka sisuksissa on myös kylpyläosasto. Hotellin olemuksessa näkee pieleen menneen neitsytmatkan liian kapeassa joessa ja laivan, joka oli liian kallis pois heitettäväksi lama-Suomessa.

Hotellin aulassa puhelintaan selaa turkulainen Lola Odusoga, 23 vuotta sitten Ikaalisten kylpylässä liukumäkeä laskenut universumin kolmanneksi kaunein nainen, joka on saapunut haastatteluun lähes kymmenen minuuttia etuajassa. Hän on valinnut tapaamispaikaksi hotellin ravintolan, eikä ihme, sillä suuren ravintolasalin sopukoihin voisi piilottaa mitä tahansa Jari Sillanpäästä aina saksalaiseen nenähuiluparaatiin ja bingoa pelaavaan eläkeläisryhmään. Kello on kaksi iltapäivällä ja tarjoilijat keräävät pois lounasbuffetin rippeitä. Taustalla soi Edith Piaf.

”Onks teil jotain pidempää kahvia, pidempää kuin cappuccino”, Odusoga kyselee tiskillä ja tilaa pienen pohdinnan jälkeen latten, vaikka ei ole kuulemma juonut sitä pitkään aikaan, mutta menkööt nyt.

Yli 20 vuotta missikisojen voittamisen jälkeen Odusoga on 41-vuotias influensseri, juontaja, casting- ja kilpailijakoordinaattori, malli, bloggaaja, tosi-tv-tähti, missivalmentaja, and so on and so on, kuten Slavoj Žižek sanoisi. Odusoga on ollut jälleen paljon julkisuudessa viimeisimmän Selviytyjät Suomi -kauden myötä. Odusoga on ollut koko kauden puhutuin hahmo. Hän ei lähtenyt sarjaan etsimään ystäviä, vaan pelaamaan ja juonittelemaan sarjalle tyypillisellä tavalla.

Mutta nyt emme puhu Selviytyjistä, sillä Odusoga on jo kyllästynyt koko aiheeseen. ”Mä elin sen Selviytyjät jo vuosi sitten kun sitä kuvattiin.”

Selviytyjien vuoksi Odusoga ei ole voinut koko keväänä stalkata ja pakkomielteisesti päivittää ampparit.comia kuten yleensä, koska hän ei halua nähdä omaa nimeään missään yllättäen. Ja sehän Odusogaa ärsyttää, koska hän haluaisi tietää kaikki viihdemaailmaan liittyvät uutiset ensimmäisenä.

Selviytyjistä viis, hänellä tuntuu olevan aika paljon muuta sanottavaa vähän kaikesta – esimerkiksi ulkonäköpaineista, nakkimainoksista ja siitä miten paljon vituttaa, kun joku muu yrittää määritellä Odusogaa. Silti yritän: Odusoga on tällä hetkellä kuin täydellä teholla käyvä mylly, joka blogeineen jauhaa koko ajan uutta tavaraa aiheesta kuin aiheesta vailla minkäänlaista suodatinta.

Odusoga vaikuttaa ihmiseltä, joka arvostaa omaa aikaansa. Haastattelulle on aikaa tasan kaksi tuntia eikä yhtään enempää, koska ”kyllä sen pitää siinä ajassa hoitua”. Hoidetaan pois.

”Kato ku on pakko, on niin paljon asioita mitä tekee.”

Kun Odusogalta kysyy haastattelun alkuun, mitä kuuluu, hän vastaa kuin kuka tahansa suomalainen ja alkaa puhua töistä.

”Viimeiset puoli vuotta ajoin 3–5 kertaa viikossa Helsinkiin, täydet työpäivät siellä [tuotantoyhtiössä] ja sit kaikki muu siihen päälle, keikat ja blogit ja haastattelut ja kuvaukset ja hässäkät ja mallihommat”, hän luettelee taukoa pitämättä.

Odusoga puhuu nopeasti ja puheenparressa on aimo annos ehtaa Turkua, jonka viehättävyyttä on mahdoton siirtää näille riveille sellaisenaan, jos haluaa sujuvan lukukokemuksen.

”Nyt vähän arvuutellaan, että mikä on seuraava kokonaisuus mitä työstetään.”

Odusoga ei koskaan halunnut olla julkkis. Ennen vuoden 1996 missikisoja Odusoga teki mallintöitä ja ajatteli, että kisa olisi hyvä väylä saada jalkansa kaikkiin mahdollisiin väleihin, päästä tekemään lisää töitä. Hän ajatteli julkisuutta välttämättömänä pahana. Kisoista tietysti uutisoitaisiin ja julkisuus kestäisi maksimissaan missivuoden ajan, sitten tulisi uusi missi ja Odusoga hiipuisi pois.

Odusogan kohdalla julkisuus ei vain koskaan loppunut.

”Se jopa lähti vähän lapasesta”, hän sanoo.

”Mä pelkäsin älyttömästi sitä, että kisojen yhteydessä tulee julkisuutta. Terve ihminen pelkää julkisuutta. Sä et voi hallita sitä. Aattelin, että vitsi ku ois vaan nää kisat ja sit maailmalle kisoihin. Kaikki tuli monin kerroin isompana kuin mitä osasi pelätä.”

Vielä vuonna 1996 missikisoja oikeasti katsottiin. Samana vuonna Odusoga oli jo juontamassa toista hyvin katsottua ohjelmaa eli Seinäjoen Tangomarkkinoita.

”Se oli ihan hirveetä. Se oli varmaan eka juontokeikka evö, ja heti telkkarissa ja live- lähetyksessä. Ois ollu varmaan fiksumpaa kieltäytyä, mut ei mulle taidettu antaa edes sellaista vaihtoehtoa.”

Juontokeikka Tangomarkkinoilla oli kirjai- mellisesti ihan hanurista. Tv-viihteen veteraani Heikki Hietamies halusi kirjoittaa kaikki vitsit ja reaktiot niihin etukäteen. Se ei oikein sopinut improvisoivalle ja ”hetkeen tarttuvalle” Odusogalle, kuten hän itseään kuvailee.

”Kunnianhimo siinä kasvoi entisestään, että okei, nyt oon tehnyt tän tv-jutun, ja nyt haluan oppia tekemään tämän kunnolla.”

Odusoga painottaa haastattelun aikana useasti, että joko tehdään kunnolla tai ei tehdä ollenkaan. Joko tehdään hyvä diili tai ei diiliä ollenkaan. Odusoga tuntee arvonsa eikä suostu enää mihin tahansa, nauramaan ja hy- myilemään oikeissa kohdissa.

Odusoga on freelancer. Kevät on hänelle hankalaa aikaa: ystävät ympärillä suunnittelevat palkallisia kesälomiaan, mutta itsellä ei ole mitään hajua, että onko lomaa, ja jos on, missä vaiheessa sen uskaltaa pitää, kuinka pitkä se on ja missä sen viettää.

”Se on aina sellainen riski kun lähdet lomalle, että mitä kaikkea sä menetät. Ois parempi olla silleen hollilla koko ajan. On mennyt ohi paljon isoja tv-ohjelman juontoja, isoja gaaloja ja sellaisia, mitkä haluais aina kiinnittää itselleen.”

Lomalla Odusoga ei suuntaa Fuengirolaan – ”ei ei ei ei” – vaan jonnekin, missä on mahdollisimman vähän suomalaisia.

”Ei se ole lomaa jos pysähdyt ottamaan selfieitä. Sitä on monen vaikea käsittää, mutta kaipaan sitä, että voi istua terassilla ja ihmiset ei katso sua sen takia, että ne tunnistaa. Että se ei ole ihailua tai kritiikkiä, vaan siinä on mahdollisuus tehdä ensivaikutelma. Sitä mä kaipaan, sillä omassa aikuiselämässä sellaista ei ole ollut, kun on ollut julkisuudessa 18-vuotiaasta asti.”

Odusoga on sopeutunut myös nykyiseen julkisuuteen, ja hänellä on ”instat, snäpit, twitterit ja muut”. Kun ennen, ja toki nykyäänkin, julkkikset menivät visailuohjelmiin ilmoittamaan itsestään ja olemassaolostaan, nykyään sen voi tehdä somessa.

”Ja sehän on ihaninta, että se on ilmaista! Voit itse päättää sen mitä haluat antaa, kuten vaikka tubettajat tekee. Tubettajat antaa aika vähän haastatteluja, kun taas meistä kaikki mahdolliset toimittajat on rakentanut aika monenlaisia variaatioita.”

Odusogasta ei saisi tubettajaa.

”Ei todellakaan! Mulla on jo lähtökohtaisesti ongelmia itsensä kuvaamisen kanssa. Kun selfiet tuli, se oli jo niin käsittämättömän typerää, mut siihen oli vain pakko lähteä, koska kaikki teki sitä.”

Nykyään Odusoga ottaa selfieitä tämän tästä. Ne otetaan tietysti yhdellä otolla.

”Ei niitä aleta duunaamaan ja väsäämään. Kyl sen näkee itsestään sen kulman ja ottaa ja se on siinä. Jos siihen enemmän aikaa menee niin sitä en voi käsittää, itseltäni en hyväksyis sitä.”

Instaan Odusoga harvemmin kuvaa videoita, vaikka niitä yleisö toivoo.


”Mul on niin tyhmä olo jos mä puhun itsekseni kameralle. Kirjoittaminen on se mun juttu.”

Odusoga on pitänyt blogia Apu-lehdelle nyt vajaan vuoden. Aluksi he sopivat tapaamisen, jossa oli tarkoitus suunnitella blogia ja kartoittaa alkuun muutamia aiheita, joista Odusoga voisi kirjoittaa. Odusoga toi tapaamiseen yli sadan aiheen mittaisen listan. Tehdään kunnolla tai ei tehdä.

Lola O. -blogiin tulee keskimäärin kolme tekstiä viikossa. Tänä keväänä Odusoga on käynyt läpi blogissaan tuoreinta Selviytyjät Suomi -kautta, mutta lisäksi se on foorumi, jolla hän ottaa kantaa ja kirjoittaa suoraan vähän kaikenlaisesta, mitä nyt mieleen tulee.

Ja ideoita tulee koko ajan. Odusoga ajaa töiden puolesta paljon Turusta Helsinkiin ja musiikin kuuntelun sijasta ränttää ajaessaan puhelimeen blogi- ja muita ideoita.

”Mä en haluu olla koskaan semmonen ennalta-arvattava, että joku pystyy päättelee, että nyt se varmaan ottaa tohon kantaa. Jos mä oon kolme viimestä blogii ottanu kantaa johonki asiaan, ni seuraava tyyliin kertoo kahvikupeista. Mä haluun tehä ihan mistä sattuu ja mistä itse haluan.”

Suoraa palautetta blogissa saavat esimerkiksi Odusogan painoa arvostelevat ja laihdutusohjelmiin kyselijät.

”Mä oon aina ollut sellainen, että jos mulla on asia joka ottaa aivoon, niin kyl mä sen sanon suoraan enkä mene selän taakse jurputtaa.”

Osa blogista ja somekanavien sisällöstä on kaupallista yhteistyötä, tietysti, mutta sanojensa mukaan Odusoga kieltäytyy noin 70 prosentista yhteistyöehdotuksia.

”En mä voi mainostaa mitään sellaista, mitä en käyttäis itse. Esimerkiksi mä en oo tähän mennessä mainostanut yhtäkään äänikirjaa. Mä oon semmonen joka lukee kirjat.” (Odusogan lukupöydällä on kuulemma kaikkea Tony Halmeen elämäkerrasta dekkareihin. Kaikki käy, kunhan ne ovat mahdollisimman kaukana omasta elämästä.)

Yhteistyöehdotuksissa sitten oma lukunsa on ”tieksä kaikki mahdolliset kasvojenhoitosysteemit ja tuotteet ja hässäkät”.

”Mä tiedän et mul on niin hyvä iho kasvoissa, että kaikki haluais myydä sillä varmaan kaikennäköst, mut ku en mä tee sitä, mä en suostu. Mun kasvojenhoitosysteemit… Joo ne ei oo sellasii, että ne kestäis varmaan edes päivänvaloo. Se ois niin feikkiä jos mä meen kertoo tonne, että aamulla ensin teen tämän ja tämän rutiinin, sen jälkeen kuorin kasvoni sillä ja sillä, koska kaikki jotka tuntee mut tietää, että hell no, en todellakaan tee.” (Juttua viimeistellessä huomaan, että Odusoga mainostaa Instassa kasvojenhoitotuotetta.)

Instagramissa on aina käyty köydenvetoa keinotekoisen vanhan ja kiillotetun välillä. Filttereiden on ollut tarkoitus saada puhelimella otetut kuvat näyttämään vanhoilta ja haalistuneilta, mutta samaan aikaan kuvien keinotekoisuus on ollut kuin suoraan matkaoppaista ja kuvapankeista.

Nyt kuvien, jopa kaupallisten, on sallitumpaa olla vähän kämäsiä, ikään kuin autenttisia eikä niin pinnallisia. Myös Odusoga haluaa, että hänen sometilinsä ovat ”aitoja”.

”Mä haluun pistää semmosii kuvii ku mä saatan maata sängyllä ilman meikkii just ennen nukkumaanmenoo. Ei mua kiinnosta yhtään.”

Odusoga on palannut pitkän tauon jälkeen viime vuosina kameran eteen tekemään mallintöitä. Hänestä on hyvä, että mallimaailma muuttuu, mutta kohkausta XL-malleista hän ei niele.

”Miks siitäkin täytyy tehdä kauhee meteli? Että se malli ei voi olla ihan tavallisena mallina, vaan että hän on nyt XL-malli. Mä oon aina ollu malli, ja se on aina menny sen mukaa et minkä kokonen mä oon, ni sen kokosii vaatteit mä esittelen.”

Terminä XL-malli alleviivaa nimenomaan poikkeusta, vaikka tarkoitus saattaa olla voimaannuttava.

”Ja mä voin kertoo, että XL on todellakin vain yksi vaatekoko. Se ei missään nimessä tarkoita samaa ku jenkkien plus size model, joka on huomattavasti isompi kuin Suomen niin sanotut XL-mallit, jotka on siis lähempänä normitettua, tavallisen kokoista ihmistä. Mua ahdistaa se.”

Etenkin nyt keväällä Selviytyjien aikaan Odusoga on saanut paljon kommentteja ulkonäöstään. Öisin Instagramiin on ilmestynyt läskin ja plösön kaltaisia kommentteja. Tosin Odusogaa ärsyttää vielä enemmän, jos joku sanoo, että hän on laihtunut.

”Se, että joku haluaa määritellä, että okei, olet ehkä ollut laihdutuskuurilla ja nyt esittelet itseäsi täällä kun olet kivasti laihtunut. Tällainen kommentti antaa jollekin epävarmalle teinille taas käsityksen siitä, mitä pitää olla ja mitä ei, ja tiedän että mua seuraa paljon teini-ikäisiä.”

”Ja se mistä mä aina saan pultit, on sana kehopositiivisuus.”

Hiljattain Odusogaa pyydettiin muotinäytökseen esittelemään alusvaatteita, mutta hän kieltäytyi. Järjestäjä yritti ylipuhua, että Odusoga olisi näytökseen juuri sopiva, koska hän puhuu paljon kehopositiivisuudesta ja ihmiset voimaantuvat hänestä. Muut ovat mielellään määrittelemässä Odusogaa tietynlaiseksi tai tietyn asian ikoniksi, mutta hän ei suostu.

”Mä olen tosi sinut itseni kanssa, mutta se ei tarkoita sitä, että mä haluun mennä tonne kylille itseäni esittelemään. Tää järjestäjä koki sen niin loukkaavana, että mä en lähteny siihen. Kehopositiivisuus on muuttunut monissa puheissa lihavuusmyönteisyydeksi, se ei ole enää kehopositiivisuutta, joka koskis kaiken kokoisia ja näköisiä ihmisiä.”

Odusogaa on pyydetty alusvaatekuvauksiin monesti aiemminkin, kuten Maskun ”kohumainokseen”, jossa Odusoga mainosti alusvaatteissa porakoneita…

”Itse asiassa mä mainostin sitä perhanan sohvaa ja sänkyä enkä sitä porakonetta”, Odusoga korjaa heti.

Vuonna 2001 Maskun perustaja Toivo Sukari ei ollut vielä toipunut 90-luvun topless-huuruista ja olisi halunnut, että Odusoga olisi ollut mainoksessa yläosattomissa. Siitä Lola kieltäytyi. Kohu mainoksesta syntyi muutenkin ja se vedettiin pois televisiosta.

”Sukari oli tietysti tyytyväinen, se oli häneltä taktinen veto.”

Viritän keskustelua siitä, miten tv-mainokset eivät enää aiheuta kohuja ja ovat muutoinkin laimeampia, kunnes Odusoga taas keskeyttää:

”Älä nyt! Kato just tuli hyvä mainos, nauroin itteni ihan kipeeks. Kolme eripituista miestä seisoo kokkitakit päällä pimeessä, sit yks kerrallaan syttyy spotti ensin siihen lyhyimpään mieheen, sit kertojaääni sanoo että meidän uusimmassa lihatuotteessa on enemmän lihaa kuin Markussa, jopa enemmän kuin Henkassa, ja jopa vielä enemmän oisko nyt vaikka Jeressä, ja sit ne kaikki on valaistuna siinä. Sit siihen tulee lautaselle pelkkä nakki, ja sit siin on jotain että yli 90 prosenttii täyttä lihaa, ni sit se yks huutelee sielt ‘nii ku mul on niin isot luut’. Se on ihan paras.”

”Se on paljon hauskempi ku sen näkee, mutta mun selittämänä se ei oo niin hauska, mut se oli ihan sairaan hauska.”

”Ja Haribo Matador Mix on mun ihan ehdoton favorite mainos, mä aina tuun hyvälle tuulelle ku mä näen sen, ku ne keskustelee siel palaverissa.”

23 vuotta sitten Odusoga oli ensimmäinen tummaihoinen Miss Suomi. Saavutus kuulostaa hurjalta, kun ottaa huomioon kuinka rasistinen maa Suomi yhä on, vaikka voittoa ei voikaan käsittää yksiselitteisesti merkkinä suvaitsevaisuudesta.

Silti Suomessa Odusoga on ollut monelle ensimmäinen POC- eli person of color -esikuva. Se on johtanut siihen, että Ruskeat Tytöt -media teetti viime keväänä Odusogasta t-paitoja. Ne myytiin hetkessä loppuun.

Odusoga sanoo miettineensä, ostaakohan paitaa kukaan. Teko oli hänestä imarteleva ja suuri kunnianosoitus, mutta:

”En ole koskaan kokenut, että voisin tuotteistaa sillä tavoin itseäni, myydä jotakin muuta kuin omaa osaamistani. Koen sen outona ajatuksena. Tästä syystä en ole painattanut koskaan edes fanikortteja.”

Tänä keväänä Suomi sai historiansa ensimmäisen tummaihoisen naiskansaneduStajan Bella Forsgrénista. Neljä vuotta sitten Odusoga olisi voinut olla samassa asemassa. Hän oli eduskuntavaaleissa 2015 kokoomuksen ehdokkaana ja keräsi yhteensä 1050 ääntä. Valituksi tulemiseen se ei riittänyt.

”Mä oon aina halunnut vaikuttaa asioihin ja haluun paljon tehä asioita, jotta mä pääsen näkee mitä se on, että onks se mun juttu, eiks se oo mun juttu”, Odusoga selittää ehdokkuuttaan.

Ei ollut hänen juttu. Odusoga teki vaalikampanjaa kesäkuusta 2014 asti vajaan vuoden. Kampanja esti häntä tekemästä muita töitä, ja se ärsytti. Odusoga halusi edistää etenkin vähävaraisten perheiden asemaa, mikä sikäli kuulostaa erikoiselta kokoomuksen ehdokkaalle. Eduskuntavaalien jälkeen Odusogaa kysyttiin vielä ”kunnallisvaaleihin ja joka paikkaan”.

”Hell no, en oo tulossa. En oo tulossa, ei ikinä enää, ja erosin kokoomuksest saman tien, ja muutenki ei ei ei, ihan ehdoton ei.”

”Mä en vaan pysty niihin ihmisiin ketä siel on, koska ne on niin… Siis poliitikot on tietynlaisii, ja mä en pysty siihen semmoseen mielistelyyn ja tieksä paskanjauhantaan yhtään. Mä olin aivan valmis sen mun vaalikauden jälkeen, herrajumala nyt, et pliis, takasin niit aitoi oikeit ihmisii mun elämään, missä ne on.”

Misseyttään Odusoga ei koskaan kadu, vaikka hänestä tuntuu, että sen vuoksi häneen suhtaudutaan jatkuvasti väheksyen. Tämän hän huomasi etenkin jääkiekkomaailmassa. Odusoga työskenteli vuosia TPS:n organisaatiossa. Yksi aamupalaveri jäi erityisesti mieleen.

”Kollega, joka on tavallaan mun esimies, selaa siinä Googlesta mun kaikkia alusvaatekuvia. Sit he siinä toisen miehen kanssa on, että ’niin tääl on Lolalla ollut vaikka tämmöisiä kuvia’. Siis ihan oikeesti, ne ei pääse eroon siitä, että sä oot joskus ollu Iltalehdessä alusvaatteissa tai joskus kävelly jossain ja ihmiset on taputtanut että ‘hyvä tyttö numero kahdeksan’. Se on jotenkin hirveän vaikea monelle päästä yli siitä, että se on oikeasti ajatteleva ihminen ja se osaa tehdä monia muitakin asioita kuin seistä korkokengillä.”

Alan alustaa seuraavaa kysymystä, että misseyttä on yleensä pidetty vähän…

”Ai vähän? Ei vähän, vaan ihan täysin, ja vieläkin.”

Urheilu on jaloa, kauneuskisat pinnallisia. Ei juoksijoilla tai uimareilla ole paljoa sen enempää päällä esiintyessään julkisesti.

”Urheilija koetaan, että se on ammatti, sä oot jossain fyysisesti tosi hyvä ja näet sen eteen vaivaa joka päivä. Misseys ajatellaan, että sä vaan menet vähän hymyilee ja vilkutat ja joku oli kivasti kammannut sun tukan. Vaikka se on täysin pinnallinen se itse kisa, niin se ei tarkoita, että ne ihmiset on pinnallisia.”

TPS:n pelejä Odusoga ei ole käynyt katsomassa sen jälkeen kun lopetti työt seurassa. Jääkiekosta hän ei sanojensa mukaan kauheasti ymmärrä, tai ei ainakaan yhtä paljon kuin valmentajana toimiva ex-miehensä, mutta peleissä hän tykkää käydä show’n ja muiden ihmisten vuoksi. Odusoga katselee yleisöä kuin sosiologi ja bongailee sieltä bisnesmiehiä, nuoria pareja ja äijäporukoita ja tekee analyysiä.

Nykyään Odusogan suosikkijoukkue on Vegas Golden Knights.

”Ostin heti kaikki fanikamat kun tuli tietoon, että sinne tulee joukkue. Ei niillä ollut siinä vaiheessa vielä edes pelaajia.”

Matkustamista rakastava Odusoga ihastui Las Vegasiin vuoden 1996 Miss Universum -kisojen aikaan. Jos tänä päivänä Odusoga suuntaa ulkomaille, yksi todennäköinen kohde on nimenomaan epätodellinen kasinokaupunki. Lentämisestä hän ei koe huonoa omaatuntoa.

”No mä kyllä ihan rakastan lentämistä ja minä en koe siitä nyt kyllä valitettavasti mitään sellasta stressiä, että minä lennän juuri niin paljon kuin minä haluan elämässäni nyt lentää.”

Odusoga seuraa ympäri maailmaa järjestettäviä missikisoja niin paljon kuin ehtii. Suomessa kisoilla ei ole hänen mukaansa enää niin paljon relevanssia, koska nykyään on monia muita helpompia väyliä nousta jul- kisuuteen.

”Nykyään jokainen voi tehdä itsestään tunnetun. 90-luvulla ne mahdollisuudet oli että sä oot joko tosi hyvä urheilija, superlahjakas muusikko, menestynyt liikemies tai -nainen, julkkiksen perijä tai missi.”

Odusogan mielestä ulkonäön arvostelua ja missikisoja ei pidä sotkea keskenään.

”Se on kauneuskilpailu, sen pitäs olla ihan eri asia. Onhan hevosilla ja koirilla näyttelyt, että katsotaan kuka on rodullisesti paras.”

Nykyään Odusoga epäilee olevansa Miss Suomi -kisojen mustalla listalla.

”Mä oon kritisoinut vuosikaudet sekä Miss Suomi -kisaa että monia muitakin asioita. Mä oon kuitenkin viimeinen, joka on Miss Suomena missään pärjännyt, siis maailmalla, 23 vuotta sitten. Mut mä oon varmaan ainoa Miss Suomi, joka ei oo koskaan istunut tuomaristossa.”

Vastatessaan kysymykseen, että haluaisiko hän tuomaristoon, Odusoga huokaa syvään ja vastaa sitten: ”Mä en tiedä. Mä tavallaan coachailen joitain tyttöjä, jotka sinne menee.”

Siinä kuulostaa olevan eturistiriita.

”Joo ja sit se, että jos tässä kohtaa kutsu tulis, niin mä en oikein tiedä minkä takia se tulis. Ku ei oo tähän mennessä kelvannut niin lähtiskö sitä sitten.”

Ylpeys ei ehkä antaisi myöten, ja Odusoga arvostaa aikaansa. Kaksi tuntia on täynnä.