Suomen solmima YK-sopimus velvoittaa edistämään maksutonta yliopistokoulutusta.
Vaalien alla koulutuksen maksullisuudesta oltiin visusti vaiti. Ei silti ole salaisuus, että elinkeinoelämä ajaa lukukausimaksuja kuin lapamatoa nallipyssyyn koulutusvientitykkien kompatessa vieressä.
Vaan entä Suomen kansainväliset sitoumukset?
Suomi on ratifioinut YK:n Taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien eli niin sanotun TSS-oikeuksien sopimuksen, jonka 13 artiklan pykälässä 2a sanotaan:
”Korkeampi opetus on kaikin asianmukaisin tavoin tehtävä yhtä mahdolliseksi kaikille kyvykkyyden perusteella ja ennen kaikkea ottamalla asteittain käyttöön maksuton opetus.”
Miten pykälää pitäisi tulkita?
Kansainvälisen politiikan yliopistonlehtorin Jarna Petmanin mukaan artikla on kirjattu tavoitteelliseen ja maan taloudellisen tilanteen huomioivaan muotoon. Esimerkiksi saman artiklan kohta 2a määrää, että alkeisopetuksen on oltava pakollista ja maksutta kaikkien saatavissa.
”On kuitenkin huomattava, että sopimusta valvova komitea on tulkintakäytännössään katsonut, että artiklaan kirjattu progressiivisuus todella edellyttää valtioilta tiettyjä, jatkuvia ja tehokkaita toimia tilanteen asteittaiseksi parantamiseksi”, Petman sanoo.
Komitea on myös todennut, että jos valtio ottaa takapakkia sopimusvelvoitteiden toteuttamisessa, se synnyttää ”vahvan oletuksen” sopimusvelvoitteiden rikkomisesta.
”Mitä tällainen €˜vahva oletus` käytännössä tarkoittaa, jää nähtäväksi. Toistaiseksi TSS-sopimuksen rikkomisesta ei ole seurannut niin sanottuja kovia sanktioita. Käytännössä sopimusta voidaan pitää puhtaasti naming and shaming -tyyppisenä sopimuksena”, Petman sanoo.
Maria Manner
