09. maaliskuuta 2012

Artisti saapuu haastatteluun tilastohuuruissa. Laulaja-lauluntekijä-pianisti Anni Mattila, 27, on myös kolmannen vuoden valtiotieteilijä. Takana on kvantitatiivisten menetelmien harjoitusryhmä.

”Olen enemmän fiiliksissä näistä opinnoista kuin olisin kuvitellut”, Mattila sanoo ja uittaa leipää lohikeitossa Kansalliskirjaston UniCafessa.

 

Loppukeväästä luennot saavat antaa tilaa jazzia ja soulia sulauttavalle, pianovetoiselle popille, jota Mattila itse kuvaa ajatuksella Janelle Monáesta ja Norah Jonesista suomalaisessa saunassa. Hän työstää studiolive-videoita tulevan albuminsa kappaleista. Ensimmäinen, Sneakers, on jo julki kotisivuilla. Albumin Mattila uumoilee ilmestyvän ensi talvena. On mietittävä rauhassa, koottava oikeat ihmiset. Kokemuksesta Mattila tietää, että hätäily vie harhaan.

 

Vuonna 2009 Poko Records julkaisi Nikan esikoislevyn Lauluni mun. R&B-vaikutteita hakenut suomipop-levy jäi Nikan, siis Mattilan, ainoaksi.

”Se oli tärkein koulu, mitä olen käynyt. Vaistoon luottamista ei opeteta missään kursseilla.”

Kun 22-vuotias laulaja-säveltäjä sai unelmoimansa levytyssopimuksen, hän oli valmis tinkimään sieltä täältä. Sovitukset ja lyriikat eivät aina tuntuneet ihan omilta.

Sittemmin kaverit ovat kuunteluttaneet levyä Mattilalla.

”Mietin, että onpas jännän kuuloista. Laulusta tunnistin itseni.”

 

Palataan siis juurille,  Tampereen Tasanteelle ja Pispalaan. Isoveljet harrastivat musiikkia, ja Mattila muistaa kurkotelleensa yltääkseen pianon koskettimiin.

1990-luvun musiikkivideot vasta sekoittivatkin pään. Etenkin Daft Punkin Around the World jäi mieleen, ja moni video vaikuttaa muusikkoon yhä haamuna.

”En vain osaa nimetä niitä. Se hämää.”

Nykyäänkin Mattila ihailee esimerkiksi M.I.A:n visuaalisuutta. Toinen idoli on jazz-pianisti Robert Glasper.

 

Valtiotieteilijästäkin näkyi lapsena merkkejä. Mattila torui roskaavia kavereita ja kirjoitti 10-vuotiaana kirjeen Bodyshopin toimitusjohtajalle. Sademetsiin se kai liittyi.

Ilmaisutaitolukiolainen Mattilasta kuitenkin tuli.

”Olin tekotaiteellinen, ärsyttävä individualisti, samanlainen kuin muutkin.”

Välivuoden Etelä-Amerikan matka kaatui kaverin perumiseen.

”Se opetti 18-vuotiaalle, että jos jotain haluaa, se pitää toteuttaa itse.”

Siksi Pop & Jazz Konservatorion piano-opiskelija haki myös vaihtostipendiä Bostoniin. Valintojen piti olla jo tehty, kun kuumeessa makaava Mattila huomasi meilin Berklee College of Musicista.

”Luulin sitä ensin spämmiksi.”

Bostonissa Mattila treenasi seitsemän päivää viikossa ja asui kimppakämpässä baseball-kentän vieressä. Äiti lähetti shoppailurahaa, jota Mattila ei ehtinyt käyttää.

Puolitoista vuotta Yhdysvalloissa opetti harjoittelukurin ohella ylpeyttä omaan tekemiseen. Ensi kesänä Mattila kiertää Euroopassa pieniä klubeja Pariisista Amsterdamiin.

 

Muutama vuosi sitten Mattila huomasi aina nauliintuvansa kuuntelemaan, kun joku kertoi työharjoittelustaan järjestössä tai ministeriössä. Hän ei päässyt heti lukemaan maailmanpolitiikkaa. Avoimesta yliopistosta löytyi kaksi kaveria, joiden kanssa Mattila alleviivasi pääsykoekirjoja Kirjasto 10:ssä. Seuraavana vuonna onnisti.

Mattila ammentaa isoista teorioista musiikkiinsa. Hän puhuu konseptuaalisesta tasosta, joka hyvässä kappaleessa on tarinan ohella. Sneakers kertoo Mattilan mukaan pikemminkin arvomaailman tarkistamisesta kuin lenkkareista ja korkkareista.

”Joskus ihminen, joka ei tajua mitään yhteiskuntatieteistä tai musiikista, on tullut sanomaan, että eihän noissa ole mitään yhteistä. Mutta taiteilija kommentoi yhteiskuntaa, ja valtiotieteilijä tarkkailee sen ilmiöitä. Ne ovat saman janan eri päädyissä.”

mattila pitää myös yhteiskunnallisesta räpistä. Bileissä kaveri kiskoi hänet jututtamaan matematiikan ja filosofian opettajaksi opiskelevaa Mikko Kuoppalaa, räppärinimeltään Pyhimystä. Kiitetyn Medium-albumin kappaleet ovat Mattilan säveltämiä ja Kuoppalan sanoittamia. Mattilan äiti vastasi Nyt-videon kuvausten ruokahuollosta.

 

Mattilan arki ei ole boheemia vellomista. Hän nousee seitsemältä ja käy joogassa tai Unisportin juoksumatolla. Twitterissä Mattila kertoo siitä tuskasta, kun kotihousut pitää vaihtaa Aleksandriaan menoa varten.

”Olen taiteilijana aika antikliimaksi.”

Viinejä jazzin ystävä sentään harrastaa.

”Saan suunnattomasti iloa siitä, että olen alkanut tunnistaa valkoviinirypäleitä. Hifistely on kivaa.”

Hifistelyn sijaan voisi puhua keskittymisestä. Kansalliskirjastossakin Mattila viihtyy, koska tavarat on jätettävä eteisen säilytyslokeroon.

”Paras harrastushan on istua ja katsoa ulos ikkunasta.”

 

Anni Mattila Project keikalla Arabiasalissa 12.3. klo 10 ja soolona 13.3 Kirjasto 10:ssä klo 18.

 

Sanat Veera Jussila, kuva Pietari Hatanpää