09. joulukuuta 2011
Teksti:

OECD:n tällä viikolla julkistetusta raportista käy ilmi, että kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on länsimaissa kasvanut suurimmilleen 30 vuoteen. Se on erityisen hälyttävää, koska taantumassa kuilu yleensä kapenee. Suomessa, jossa tuloerot ovat maailman pienimpiä, rikkaimman kymmenyksen tulot ovat kuusinkertaiset verrattuna köyhimpään kymmenykseen. Vaikka akateeminen pätkätyöläisyys ja korkeakoulutettujen köyhyys lisääntyvät, me yliopisto-opiskelijat olemme matkalla hyväosaisten joukkoon. Tällä hetkellä suurin osa meistä kuitenkin kitkuttelee köyhyysrajan alapuolella.

Taantuma on oiva kasvualusta poliittisille ääriliikkeille, rasismille ja omaan napaan tuijottelulle. Siksi me opiskelijat voimme olla äärettömän ylpeitä siitä, että vaikka olemme Suomen mittapuulla köyhiä ja elämme laman kourissa kipristelevässä Euroopassa, jaksamme pitää heikkojen puolta.

Politiikan klassisimpia kikkoja on usuttaa heikot toisiaan vastaan. Tuetaanko maahanmuuttajia vai veteraaneja, työttömiä vai opiskelijoita? Onneksi me opiskelijat olemme ymmärtäneet, että köyhät tai huonosti kohdellut eivät ole toistensa vihollisia.

Suomalaiset opiskelijajärjestöt kuten SYL ja oma ylioppilaskuntamme HYY kantavat huolta omiensa oikeuksista, mutta jaksavat puolustaa vielä huonommassa jamassa olevia. HYY, siis me, vaadimme kaupungin johtoa panemaan lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut kuntoon. Me haluamme, että maahanmuuttajat saavat opiskella suomea entistä paremmin ja että asuntopolitiikka järjestetään niin, että pienituloiset – muutkin kuin opiskelijat – voivat asua Helsingissä. SYL ripittää hallitusta siitä, etteivät samaa sukupuolta olevien parien ihmisoikeudet vieläkään toteudu ja että vammaisten palvelut ovat edelleen retuperällä.

Me opiskelijat tiedämme, että muiden heikkojen polkeminen ei paranna asemaamme. Muistamme ensi vuoden presidentin- ja kunnallisvaaleissa, että muiden köyhien päähän potkiminen ei edistä mitään. Siinä olemme fiksumpia kuin monet maanmiehemme.

 

Maria Pettersson