03. kesäkuuta 2011
Teksti:

Kuten viime viikolla lupasin, ansaitsevat myös ihan kotimaiset kanssasisaret hieman julkista dissausta.

Olen toipuva hippi. Muistan sen ajan, kun mikään ei ollut hauskempaa kuin pukeutua eriparisukkiin, kääriä itsensä intianpuuvillaan, pujottaa kulkusia nauhaan ja kietoa ne joka paikkaan  kilisemään, hukuttautua tosi ainutlaatuiseen tuoksuun ja ripustaa ranteeseen kymmeniä eri koruja. Näytettiin kavereiden kanssa todella erilaisilta, kapinallisilta, vapailta ja boheemeilta. NOT. Oikeasti kaikki näyttivät samalta, käyttäytyivät ryhmän sisällä täsmälleen samalla tavalla, eikä oikeasta yksilöllisyydestä tai persoonasta ollut hajuakaan.

Siksi en siedä niitä kolmea hippityttöä. Ihanat, tosi söpöt ja täysin ikkunalasia olevat imagosilmälasit päässä, hippimytty korkealla päälaella, basaarihousut tai hulmuava hame päällä, kireaä, ainakin pari eri huivia huivia kaulaa kuristamassa ja koko homman kruunaan joku Intian Bazaarin myskinen miestuoksu. Niillä on ihana kikatus ja maailman parhaat jutut.

Hei, kyllä mä tajuan vähemmästäkin, että te olette ainutlaatuisia, tanssitte paljain jaloin aina kuin voitte, teidän sielut on kauniita ja elämä kukkanen. Ehkä teillä on jopa tosi avoin kommuuni ja intohimoinen, avoin rakkaussuhde koko universumin kanssa. Get a life.

Mun toinen inhokkinaapurini on nykyään ehkä selibaatissa. Tai vaihtoehtoisesti kuollut euforiaan, en tiedä. Joka tapauksessa, tämä tyttö tykkäsi panna lujaa. En tiedä kuinka mahtava meno makuuhuoneessa todellisuudessa oli, mutta toiminnan ajankohdan pystyi ainakin ennustamaan ja itse aktin kuulemaan alusta loppuun saakka.

Perjantai- ja lauantai-öisin, joskus aamuyhden ja aamunkahden välillä. Siinä vaiheessa itse aloittelee yöunia, joten pienetkin äänet kuulostavat tosi lujalta. Saati sitten tämä.
Tyttönaapuri tulee baarista kotiin. Perinteiset vessaäänet, kävely ynnä muut iltatoimet kuuluvat kivasti. Sitten hiljenee myrskyn edellä. Äänet alkavat hiljalleen. Ensin kuuluu pientä voihkintaa. ”Mmh, oih, uu, joo joo. Mhh.”  Mies örisee takaisin. ”Grr. Urh. Mrrauh. Gurr. Gurr!”

Tätä hyvin järkevää vuoropuhelua jatkuu hetken aikaa, kunnes alkaa kuulua sängyn jytinää, nitkumista, klassisia leffaääniä. Jytinä jää kuitenkin todella nopeasti naisen sopraanolauluakin korkeamman ulinan alle. Tässä ei puhuta enää mistään normipornovoihkinnasta tai kovaäänisestä peuhaamisesta, vaan ihan puhtaasta kirkumisesta kurkku suorana, ilman tavuja, ilman konsonantteja tai  sanoja. Pelkkää suoraa huutoa äänenkorkeuksia vaihdellen.

Jos ei välillä olisi kuulunut myös miehen äheltämisääniä, olisin soittanut poliisin ja kertonut, että meidän yläkerrassa on heimomenot ja ne tappaa jotain viatonta eläintä.

Täytyy todeta, että joko sen miehen täytyi olla tosi huono ja nainen paikkaili miehen itsetuntoa, sen naisen todella helppo ja herkkä kun innostui noin pikaiseen, tai seksin todella kivuliasta. Ei tuollainen meteli ole muuten perustelua. Ellette te keksi jotain muuta selitystä?