10. joulukuuta 2010
Teksti:

Ympäristönmuutoksen professori Atte Korhola vaikuttaa puhelimessa epäluuloiselta.
”En ihan ymmärrä, mikä tässä on tarkoitus.”
Tarkoitus olisi keskustella Ian McEwanin kirjasta Polte. Se on satiiri omahyväisestä ja itsekeskeisestä Nobel-palkitusta kvanttifyysikosta, joka on kyllästynyt ilmastonmuutoshössötykseen ja joka varastaa opiskelijansa ideat.
Viikon kuluttua Korholalta tulee viesti. Hän on lukenut kirjan ja pitää sitä mahtavana.
”Se on upea tarina siitä, miten asiat lähtevät lapasesta ja kaikki menee pieleen. Päähenkilö voisi olla kuka tahansa, vaikka firman toimitusjohtaja. Tiede ei sinänsä ollut niin keskeistä”, Korhola sanoo.
Hän löytää kirjasta silti yhtymäkohtia todelliseen ilmastokeskusteluun. Poltteessa päähenkilö lipsauttaa paneelikeskustelussa jotain poliittisesti epäkorrektia ja saa vastaansa humanistien ja lehdistön vihat. Korholaa itseään on arvosteltu kovin sanoin ilmastonmuutoksen vähättelystä.
”Ilmastokeskustelu on äärimmäisen polarisoitunutta. Pikkuinenkin väärä sana, niin saa poltinmerkin. Olen huomannut, että julkisuudessa sanomisiaan saa miettiä tarkkaan.”
Korholan mukaan ympäristöjärjestöt maalailevat kauhukuvia ja ilmastonmuutoksesta on tullut megaongelma, joka on kannibalisoinut muut ympäristöongelmat. Uuden kyselyn mukaan neljännes aikuisista ei ole huolissaan ilmastonmuutoksesta. Olisiko siis syytä olla tyytyväinen?
”En sano että tyytyväinen, mutta tulokset ovat samansuuntaisia kaikkialla. Ihmiset kärsivät ilmastoähkystä. Mutta mua ovat arvostelleet niin aktivistit kuin skeptikotkin, koska mä en kiellä ihmisen vaikutusta ilmaston lämpenemiseen. Kirja kuvaa hyvin sitä, miten vaikea ilmastonmuutoksesta on puhua valitsematta leiriä.”

Poltteen hilpeimpiä kohtia on, kun päähenkilö Michael Beard lähtee naparetkelle taiteilijajoukon kanssa. Huippuvuorilla hän pelkää joutuvansa jääkarhun kitaan, kun hänen peniksensä jäätyy rakkoa tyhjentäessä kiinni toppahaalarin vetoketjuun.
Korholan omalta naparetkeltä Huippuvuorilta vuonna 2002 on myös anekdootti.
”Sain hypotermiakohtauksen, kun jouduimme ylittämään jäätiköltä laskevan virran paljain jaloin. Se oli sen verran syvä, että kellään ei ollut sopivia saappaita. Kaksi meistä oksensi sen jälkeen.”
Vaikka Polte on Korholan mielestä kaikessa inhimillisyydessään ennen muuta kuvaus ihmisen psyykestä, se avaa myös tutkijan muuta elämää.
”Joskus pännii, että kun olen julkisuudessa ilmastonmuutoksen tiimoilta, kaikki olettavat, että mulla ei olisi muuta elämää kuin ilmasto. Kirja kuvaa hienosti, että todelliset asiat ovat rakkaudessa ja ihmissuhteissa.”
Poltteen päähenkilö on kovaa vauhtia alkoholisoituva, parantumaton naistenmies. Ainakaan muusta elämästä ei ole pulaa.
”Sanoin hiljattain Oras Tynkkyselle, että kuulehan Oras, lähdettäiskö joku ilta oluelle ja sovitaan, että ei puhuta ollenkaan ilmastonmuutoksesta. Me voitais huomata, että me tykätään toisistamme hirveän paljon.”
Tynkkynen tosin ei juo alkoholia.
”Ai niin, no vaikka lattelle tai jollekin.”

Maria Manner
Kuva Teemu Granström