”Snadisti jännittää”, Ege Zulu eli Eugene Mokulu myöntää.
On lankalauantai, eikä illan keikkaa Korjaamolla ole tällä kertaa myyty loppuun. Se on poikkeus, sillä Mokulun ura on nosteessa. Albumit Swengari (2021) ja Oi maamme Helsinki (2022) ovat niittäneet kehuja taidokkaasta tarinankerronnastaan esimerkiksi Rumbassa ja Soundissa. Levyjen omaleimaisessa soundissa on kaikuja eteläranskalaisesta rapista ja afropopista.
Mokulu on tullut soundcheckiin suoraan lätkätreeneistä. Hän on pukeutunut fleeceen ja släbäreihin. Urheilu on pitänyt artistin järjissään, kun elämä on viime vuosina heittänyt isosti kuperkeikkaa.
Nuoruusvuosiaan Helsingin Roihuvuoressa Mokulu kuvaa levottomiksi. Virkavalta tuli tutuksi varastelun ja jengitappeluiden takia, ja moni ystävä kuoli yliannostukseen.
”Laiffi switchaantuu isosti, kun tulee Suomen kansalle kuuluisaksi tuollaisten juttujen jälkeen”, Mokulu sanoo.
Katujengi jäi vuosia sitten taakse ja Mokulu palasi jalkapallon pariin. Parin vuoden sisään hän on solminut levytyssopimuksen PME Recordsin kanssa, voittanut YleX:n Läpimurto-kilpailun ja päässyt Spotifyn singlelistan kärkisijoille fiittaamalla Jvg:n Verkkareis-kappaleella. Elämänmuutos sai Mokulun ensin hämilleen. Hämmennystään hän käsittelee esimerkiksi kappaleessa Sekoon:
Mä oon shokis
Onks nää kaikki massit mun omii?
Nykyää ei makseta osis
Mä oon shokis, viime vuonna köyhä mä olin
Oi maamme Helsinki -albumin kappale Sori on Mokululle erityisen tärkeä. Kappaleessa hän pyytää anteeksi kaikilta, joille teki pienenä pahaa. Yleensä Mokululla ei ole biisintekovaiheessa tiettyä yleisöä mielessään, vaan hän tekee musiikkia ensisijaisesti itselleen. Silti Mokulu räppää yhteiskunnallisista ongelmista ja toivoo musiikkinsa lisäävän ymmärrystä ja myötätuntoa ihmisten välille.
”Kun saa vaikka kuulla, että Suomi on itsemurhatilastojen kärjessä, mä mietin, miten pystyisin jeesaamaan. No musalla! Mut mun motto on: auta eka ittees.”
Mokulu räppää nuoruuden uhosta ja muiden mielipiteisiin mukautumisesta:
Kelle? Mun piti todistella kelle?
Se teki musta pellen
Ku koitin kovistella ennen
Noille mä oon gängstä
Noille mä oon poika
Noille mä oon läppä
Noille mä oon noita
Mokulun lyriikoissa on tavallista vähemmän räpille luonteenomaista röyhkeää hybristä. Hän on genressään liikuttavan avoin, jopa nöyrä.
”Jonkun biisin julkaiseminen saattaa kuumottaa siks, että kun riisuu tarpeeks itseään, ei oo enää niin cool. Mut jengi just diggaa siitä.”
Lapsena Mokulu katseli James Brownin ja Michael Jacksonin keikkavideoita ja haltioitui supertähtien energiasta. Kaikki hänen lempiartistinsa ovat olleet rohkeita ja leikkisiä ”luovia hulluja”.
Leikki ja musiikki kuuluvat elimellisesti yhteen. Historioitsija Johan Huizingan mukaan leikissä tai vaikka esiintymislavalla on oma taikapiirinsä, jonka sisällä pätevät leikin säännöt. Puhutteleeko ajatus leikistä Mokulua?
”Todellakin! Siinä on vapaus. Ei lavallakaan voi ihan mitä tahansa tehdä, mut taiteilijan show’ta yleisö tulee katsomaan.”
11-vuotiaana Mokulu alkoi tehdä biisejä isosiskonsa avustuksella. Sisko luki paljon ja oli taitava suomen kielessä. Sisarukset poimivat säkeitä runoista ja muuttivat ne räppiriimeiksi. Enää Mokulu ei tunnustaudu runouden suurkuluttajaksi. Keskittymishäiriö haittaa kirjoihin syventymistä, mutta hän harjoittelee. Parhaillaan työn alla on Jare Henrik Tiihosen elämäkerta.
Nykyään Mokulu napsii kiinnostavia lauseita arjesta, kavereiden puheista ja elokuvista. Hän kirjaa lainit kaikessa hiljaisuudessa mentaaliseen muistikirjaansa ja kopioi ne myöhemmin puhelimen muistiinpanoihin. Sitten hän työstää biisejä studiossa suoraan instrumenttien päälle, useimmiten kahdestaan tuottaja Victor Nordisin kanssa.
Mokulua inspiroiva Marseille rap vilisee hauskoja sutkautuksia, slangia ja leffaviittauksia.
Aggressiiviseksi kuvailtu hiphop-genre sykkii elämää ja tunteen paloa: sen nähdään heijastelevan ranskalaiskaupungin työväenluokan kulttuuria sekä kamppailua köyhyyttä ja rikollisuutta vastaan. Mokulun suurin innoittaja on marseillelainen räppäri Jul.
”Julin musasta kuulee, että sillä on paljon tunteita. Sen takia mä teen samoja juttuja.”
Mokulun tekemisistä ei puutu fiilistä. Oi maamme Helsinki -levyllä on paitsi vilpitöntä ja koskettavaa itsetutkiskelua, myös lukuisia tanssittavia bängereitä. Tiuhaan iskevät biitit syytävät ilmoille iloa ja elinvoimaa, joka kouraisee, ja jota kuulijana tekee mieli kanavoida liikkeeksi. Levyn nimikkokappale sekä nopeatempoinen Väkivaltaa viekoittelevat bailaamaan sellaisella tenholla, ettei ihmiskehosta irtoa läheskään riittäviä muuveja matchaamaan musiikin voimaan.
Vaunusalissa on suuren urheilujuhlan tuntua. Ege saapuu lavalle Mestarien liigan tunnarin saattelemana valtava keikarimainen aurinkohymy kasvoillaan. Vieressäni joku on jo riisunut paitansa. Oi maamme Helsinki pärähtää soimaan ja yleisö alkaa velloa sinisten spottivalojen kajossa.
Artisti steppailee edestakaisin keinuvin liikkein, tekee välillä nopeita pyörähdyksiä ja tuo todellakin mieleen lapsuuden idoliensa moon- ja camel walkit. Aiemmin illalla Mokulu on todennut etenkin James Brownin näkyvän vahvasti esiintymisessään. Varsinaista alter egoa Mokululla ei kuulemma ole.
”Mä oon lavalla niin oma itteni kun vaan voin. Sen enempää ei voi olla Ege.”
Ege Zulu, 23, hiphop-artisti, lauluntekijä
Mistä tunnetaan: Marseille soundista inspiroituneesta rap-musiikista ja energisistä live-esiintymisistä.
Työpöydällä nyt: Uutta musiikkia. Ainakin 14 festarikeikkaa kesällä. Oon myös järkkäämässä toista huudien välistä ystävyysjalkapalloturnausta elokuussa.
Unelmien työprojekti: Haluaisin olla urheilustudiossa esimerkiksi futiksen väliajoilla. En räppäämässä, vaan puhumassa Suomen jalkapallosta ja kertomassa suorat sanat.
Mikä alalla mättää: En haluaisi ikinä olla sellaisessa tilanteessa, jossa mulle annetaan säälipisteitä taustani takia. Se joka tekee eniten duunia oman jutun eteen, ansaitsee huomion ja ne pisteet. Ihmisille annetaan liian helposti asioita, se on karu fakta.
