Tutkateknologia saapui kotikeittiöön

Palstalla esitellään tieteen riemuvoittoja.

Vuonna 1945 tutkija Percy Spencerillä oli edessään tavallinen työpäivä. Hän kehitti tutkia maailman suurimpiin kuuluvan avaruus- ja puolustusteknologiayhtiön Raytheonin palveluksessa. 

Spencer huomasi, että tutkissa käytettyjen elektronisten putkien eli magnetronien lähettämä säteily oli sulattanut suklaapatukan hänen taskussaan. 

Vastaavaa oli tapahtunut tutkijoille aiemminkin, mutta vasta Spencer kollegoineen keksi selvittää, voiko säteilyä käyttää muunkin ruoan kypsentämiseen. 

Aluksi he lämmittivät maissinjyviä. Lopputuloksena oli maailman ensimmäinen popcorn-annos. 

Seuraavana vuorossa oli kananmuna. Tutkijat asettivat munan veden keittämiseen tarkoitettuun kattilaan ja suuntasivat säteilyä astiaan suoraan sen yläpuolelta. Muna räjähti yhden tutkijan naamalle. 

Koska hallitsematon ruoalla sotkeminen ei ollut tavoiteltavaa, Spencer rakensi metallilaatikon, johon mikroaaltosäteilyä lähettävä magnetroni liitettiin. Maailman ensimmäinen mikroaaltouuni oli syntynyt. 

Raytheon patentoi keksinnön vuonna 1945 ja siirsi mikron kaupalliseen tuotantoon. Aluksi tuote oli iso, se painoi yli 340 kiloa ja maksoi nykyrahassa yli 50 000 dollaria. Myöhemmin yhtiö teki laitteista koteihin sopivampia versioita. Hitti oli syntynyt. 

Tänä päivänä Spencerin keksinnön jälkeläiset tuottavat iloa myös kiireiselle, eineksiä lämmittävälle Ylioppilaslehden toimitukselle.