”Se alkoi kuten lähes kaikki romanssini: ensisilmäyksellä ja humalassa.
Katseemme kohtasivat karaokebaarin tanssilattialla joskus puolenyön jälkeen. Se tuntui siltä kuin salama olisi iskenyt päähäni, eikä se johtunut pelkästä viinasta. Sellaista kemiaa ei usein tule vastaan.
Ensisilmäyksellä oli myös selvää, että olemme täysin eri maailmoista. Silti mies tuli reippaasti jutulle, halusi tietää kuka olen. Totesin, että hän on varmaan erehtynyt henkilöstä. Murteella puhuva mies katsoi minua päästä varpaisiin ja sanoi, että kyllä se sinä olet.
Vein hänet kotiin. Seksi hänen kanssaan oli mahtavaa. Rentoa, leikkisää ja kuumaa.
Jatkoimme tapailua kehollisissa merkeissä. Välillä oli tietysti pakko jutellakin. Elämämme tosiaan olivat erilaisia. Häntä kiinnosti juhliminen ja salilla käyminen, minua kiinnosti maailmanpolitiikka ja ilmastonmuutos.
Kerran kysyin, mitä poliittista puoluetta hän äänesti edellisissä vaaleissa.
”Vihreitä”, hän vastasi.
”Mitä, äänestitkö sä todella vihreitä?” hämmästelin ääneen.
”Joo, tai mä tein sen vaalikoneen, ja sieltä tuli se vihreä apila, niin sitä äänestin.”
Se oli jo toinen salamanisku päähän, jonka mies minulle tarjoili. Tällä kertaa puhtaasta hämmästyksestä. Mies oli kepulainen ilman että hän edes tiesi sitä! (Toisaalta se kertoo paljon keskustan äänestäjäkunnasta. Jos asioihin ei perehdy tai niistä ei muodosta mielipidettä, saa vaalikoneesta helposti tulokseksi keskustan.)
Sitten mies tiedusteli minun poliittisia kantojani. Hän muun muassa kysyi, olinko sellainen ”punavihreä kokoomuslainen”. En oikein tiennyt, mitä siihen olisi pitänyt vastata.
Olisin ollut valmis antamaan paljonkin anteeksi fyysisen vetovoiman takia. Eteisen valoa vasten hän näytti kreikkalaiselta patsaalta. Hänen rintalihaksensa saivat minut melkein itkemään. Kehollinen viestintämme oli mutkatonta. Olin iloinen siitä, että kerrankin joku kiinnostui minusta ulkonäköni, ei luonteeni takia.
Hän oli myös huomaavainen, määrätietoinen ja mukava. Vikaa oli enemmän minussa kuin hänessä. En osannut heittäytyä keskusteluihin sellaisella hyväntahtoisella uteliaisuudella, jonka hän olisi ansainnut.
Seurassani hän tunsi itsensä tyhmäksi, minä taas itseni kusipääksi kun sain hänet tuntemaan niin.
Alkoi olla selvää, että juttu ei tulisi koskaan kehittymään makuuhuoneesta eteenpäin. Opin häneltä kuitenkin paljon ja muistan häntä lämmöllä.
En tosin vieläkään tiedä, kumpi on pahempaa: äänestää keskustaa tietoisesti vai tiedostamatta.”
V, 29
