”On ensimmäinen sinkkukesäni moneen vuoteen, tai oikeastaan koskaan, sillä 16-vuotiaasta saakka olen hyppinyt ihmissuhteesta toiseen. Olen musertunut, sanon kun haluan olla dramaattinen, ja toisinaan se onkin totta: ero painaa vielä, tuntuu möykkynä vatsassa ja epätodellisina käänteinä painajaisunissa.
Mutta samalla tunnen outoa kuplintaa. Olen 23-vuotias, kapeavyötäröinen ja elämää täynnä; on vihdoin aika iloita äkillisesti siunaantuneesta vapaudesta.
Löydän festivaaleilta miehen, jota ystäväni nimittävät koko kaupungin ellei koko Suomen komeimmaksi. Seuraa likeistä tanssimista ja jatkot hänen kotonaan vieraassa ja tolkuttoman humalaisessa seurueessa.
Jossain vaiheessa kiinnitän huomiota merkilliseen seikkaan: mies tuo jatkuvasti esiin isänsä, itäsuomalaisen maailmanmatkaajan ja todellisen suurmiehen, joka opetti pojan pelaamaan jääkiekkoa ja vetämään kiusaajia oikeaoppisesti turpaan.
Illan aikana isä astuu estradille aina vain uudelleen. Olen matkustellut paljon, mutta isä vielä enemmän, mies sanoo. Sain äidin sukunimen, sillä isän nimi olisi ollut liian eksoottinen, hän jatkaa ja kertoo sitten isänsä toisesta kotimaasta, joka on loputtoman kaukana täältä.
Mutta sitten joku kaataa lisää viiniä, ajatukseni puuroutuvat ja lakkaan välittämästä. Sitä paitsi kukapa nyt ei puhuisi hieman levottomia aamuyön tunteina?
Jatkot kestävät ikuisuuden. Istumme elementtikerrostalon lasitetulla parvekkeella ja poltamme tupakkaa ketjussa. Joku nuokkuu ovea vasten, joku toinen tönäisee tuhkakupin pöydältä lattialle, kolmas puhuu liian kovaa, mutta lopulta kaikki väsyvät ja jäämme kahden.
Hän huojuu ja haisee viinalle mutta on silti tolkuttoman komea. Haluan sanoa sen hänelle, ja sanonkin.
Ensin kuuluu vain hiljaisuus, ja näen hänen ihonsa läpi suoraan aivoihin, joissa ajatukset etenevät kahden promillen humalan sanelemalla hitaudella. Viimein hän vastaa.
”Kiitos.”
Sitten rrrrits, kun hän repäisee kondomipaketin auki. Ja sitten:
”Se johtuu miun isästä.”
Yöllä herään kuorsaukseen ja avoimesta ikkunasta puskevaan koleaan ilmaan. Pujottaudun pois käsivarren alta, pois peiton alta, etsin pikkuhousut, farkut, nurkkaan ruttaantuneen trenssin. Huikkaan hiljaiset heipat ja katoan autioille kaduille.
Seuraavana iltana törmäämme sattumalta uudelleen. Hän on yhä komea, krapulaisempi ja hiljaisempi vain. Sä kuulemma karkasit keskellä yötä, hänen kaverinsa sanoo minulle. Joo, koska toi kuorsasi niin kovaa, vastaan ja olen iloinen, että keksin valheen, joka on edes puoliksi tosi.
Eriskummallista kyllä tarinamme ei pääty tähän. Loppukesästä törmäämme toisiimme niin usein, että luisumme jonkinlaiseen seksisuhteeseen kuin vahingossa. Enää en heräile öisin vaan nukun joka kerta sikeästi aamuun saakka. Silloin katsomme elokuvia, syömme vesimelonia ja teeskentelemme, että kaikki on kevyttä ja helppoa.
Tapaamisten välillä emme ole missään tekemisissä toistemme kanssa. Ja isästä emme puhu enää koskaan.”
K, 26
Haluaisitko kertoa rakkaustarinasi? Ota yhteyttä: paatoimittaja@ylioppilaslehti.fi.
