Tarkkaavaisuus takaisin

Mitään ei ole niin vaikea tehdä kuin ei-mitään. Kannattaisi kuitenkin opetella.

Notifikaatiot on laitettu pois päältä jo ajat sitten, mutta sovellukset täytyy silti avata. Twitter, Messenger, Instagram… Josko löytyisi jotain kiinnostavaa! Tykkäyksiä keräävä twiitti tai hauskat meemit Instagramissa saavat aikaan pieniä dopamiiniryöppyjä, joita huomaamattaan etsii yhä uudestaan.

Näiden ryöppyjen keskellä on tutkitusti vaikea keskittyä lukemiseen, mietiskelyyn tai muuhun pitkäjänteiseen toimintaan, joka ei tarjoa välitöntä tyydytystä. Usein minulla on huono omatunto tekemättömistä töistä, mutta sitäkin enemmän siitä, etten osaa käyttää aikaa niin kuin haluaisin.

Toisinaan kun lojun sängyssä seuraamassa Twitter-biiffejä ja ”kohuja”, joita kukaan ei seuraavalla viikolla muista, käsistä tuntuu valuvan arvokas elämä, kaikessa potentiaalisessa kauneudessaan. Voeh!

Viime kesänä tartuin self-help -oppaaseen, jonka kansi oli koristeltu hehkuvanpunaisilla ruusuilla. Piilaaksossa asuva monimediataitelija Jenny Odell kirjoittaa How To Do Nothing -teoksessa siitä, kuinka digitaalinen ärsyketulva nakertaa elämää ja sekoittaa aivokemioita monilla tavoilla. Huomiotaloudessa suuryritykset ja muut tahot kilpailevat jatkuvasti hauraasta tarkkaavaisuudestamme ja hyödyntävät sitä tehdäkseen taloudellista voittoa itselleen.

Kun ihmiset selaavat puhelinta kellon ympäri muutenkin, myös työasioista koetaan sopivaksi viestitellä mihin aikaan tahansa. Sosiaalisen median ”hauskuus”, koukuttavuus ja helpot kommunikaatiomahdollisuudet ovat ansoja, jotka saavat ihmiset luopumaan auliisti siitä, minkä eteen työläiset ovat aina joutuneet taistelemaan: vapaa-ajasta.

Odell haastaa ottamaan ajan takaisin ja miettimään, mitä sillä todella tahtoisi tehdä. Hän kehottaa opettelemaan päämäärätöntä olemassaoloa.

Kyse ei ole laiskuuden tai tylsyyden ylistyksestä, eikä myöskään mindfulnessista, jonka avulla tyhjennetään pää hetkeksi, jotta jaksettaisiin painaa töitä entistä enemmän ja tehokkaammin. Kyse on siitä, että ihmiset osaisivat arvostaa keskittymiskykyään ja aikaansa ainutlaatuisena resurssina. Aika kun on lopulta ainoa asia, mitä meillä on.

Miten saada menetetty tarkkaavaisuus takaisin? Odell suosittelee sanomaan ei, pistämään puhelimen pois ja kieltäytymään paineesta olla koko ajan tavoitettavissa.

Toisaalta rajojen asettaminen ei ole niin helppoa ihmisille, joiden elämää jäytävät pätkätöiden säätäminen ja jatkuva epävarmuus esimerkiksi siitä, miten ensi kuun vuokra maksetaan. Ei ihme, että kalliit digital detox -retriitit ja dopamiinipaastot ovat ylemmän keskiluokan ja tech-eliitin harrastus. Sosiaalisen median hylkäävät ne, jotka ovat ensin onnistuneet luomaan itselleen uran itselleen sosiaalisen median avulla.

Onneksi halvemmallakin pääsee, pienin askelin. Huomiotaloudelle voi sanoa ei vaikka viikonlopun, iltapäivän, tai edes tunnin ajan. Odell itse on huomannut haluavansa harrastaa lintubongailua ja julkisessa ruusutarhassa käyskentelyä. Puutarhat ovat olemassa, jotta kaupunkien asukkaat voisivat virvoittaa mieltään kauneuden keskellä. Levon jälkeen internetin käyttökään ei ole niin ahdistavaa.