Älkää viekö huijarisyndroomaani!

Maailma, jossa kaikki kuvittelevat olevansa Beyoncé, olisi sietämätön paikka elää.

T:Teksti:

K:Kuva: Viivi Prokofjev

“Mitä Beyoncé tekisi?”

Näin kehottaa kirjoittaja, puhuja, feministi ja ammatti”asennemuija” Jenni Janakka kysymään itseltä kiperissä tilanteissa. Jos asettuu Queen Been imaginäärisiin saappaisiin, elämä alkaa luistaa, Janakka vinkkaa tuoreessa Röyhkeyskoulu-opaskirjassaan.

Hauska neuvo, mutta ei Beyoncén tarvitse miettiä, miten veroilmoitus täytetään tai operoida pätkätöiden ja sosiaalitukien kanssa. Bijoonse ei katselisi ikävystyttävää elämääsi monta minuuttia vaan lentäisi privaattijetillä Alpeille laskettelemaan Jay-Z:n ja vauvojensa kanssa.

Röyhkeyskoulu lupaa ”asennemuijauttaa” lukijansa. Se tarkoittaa sitä, että eroon pitäisi hankkiutua kiltin tytön syndroomasta, kympin tytön syndroomasta, huijarisyndroomasta ja riittämättömyyden tunteesta. Nämä kaikki tunteet ovat patriarkaatin iskostamia ja naisen menestyksen tiellä. Itsensä vähättelijöiden sijaan pitäisi hankkia itselleen ”asennemuijakavereita”, joiden kanssa voi keskustella siitä, miten voi toimia elämässä röyhkeemmin.

Jos miehet ovat työelämässä ylikorostetun itsevarmoja, on kai hyödyllistä kannustaa muitakin samaan. Mutta onko todella tavoittelemisen arvoista, niin kuin anonyymi feministimeemi sanoo, opetella ”kantamaan itsensä keskiverron valkoisen miehen itsevarmuudella”?

Röyhkeyden vaatimus ylläpitää kovaa työelämää, jossa asenne ja itsensä sinnikäs tuputtaminen kaikkialle ratkaisee enemmän kuin se, onko kyseessä ihmisenä kiva ja asiassaan taitava ihminen.

Mitä järkeä on feminismissä, joka johtaa vain siihen, että röyhkeiden keski-ikäisten menestyjämiesten tilalle tulee röyhkeitä ja itsekeskeisiä menestyjänaisia, ja röyhkeimmät ja itsekkäimmät ihmiset porskuttavat työelämässä? Mikä silloin muuttuu? Newsflash: EI JUURI MIKÄÄN.

Paljon parjattu huijarisyndrooma voi osoittautua turbulentissa työelämässä myös aivan yhtä hyödylliseksi kuin röyhkeys. Jos ei oleta osaavansa jotain ja siitä huolimatta pärjää, voi yllättyä iloisesti.

Huijarisyndroomaiset pystyvät lietsomaan itseään koko ajan parempiin tuloksiin, koska he eivät luule itsestään liikoja. Lopputulos: jalostuneempia ajatuksia, parempia ideoita, parempaa laatua kaikkialla.

Kiltteyttä ei myöskään kannattaisi kitkeä. Kaikki voisivat olla kiltimpiä. Jos ihmiset miettisivät enemmän, miltä toisesta tuntuu, emme tarvitsisi #metoo-kampanjaa.

Kun tietää, ettei ole mitään, voi vaikka valaistua. Näin on sanonut spirituaalinen guru Siddharta Gautama. Menestyjät maksavat tuhansia euroja mennäkseen meditaatioretriiteille ja oivaltaakseen totuuden, jonka epävarmat ihmiset jo tietävät: etteivät tosiaan ole mitenkään erityisiä.

Maailma, jossa kaikki luulevat olevansa Beyoncé, olisi sietämätön paikka elää.  Ainakin minä kaipaan ympärilleni paljon mieluummin kilttejä, epävarmoja, hermostuneita, hämmentyneitä, täysin pihalla olevia, ujoja ja haaveilevia ihmismöllyköitä kuin itsensä superstaran tai keski-ikäisen miehen itsevarmuuteen ohjelmoineita uraohjuksia.