Tämän pääkirjoituksen työotsikko oli pitkään ”Saatanan tunarit”.
Sanonnan teki kuuluisaksi presidentti Urho Kekkonen, joka toimi Ylioppilaslehden päätoimittajana vuosina 1927–1928. Jos Kekkonen näkisi, mitä suomalaiselle ylioppilasliikkeelle on tapahtumassa, ei voimasanoilta varmasti vältyttäisi nytkään.
Presidentti saattaisi kysyä, miten on voitu päätyä tilanteeseen, jossa molemmat historialliset ylioppilastalot on myyty. Entä kuinka Hyyn tavoite jäsenmaksuttomuudesta on johtanut siihen, että pakollinen jäsenmaksu on nyt Suomen korkein? Ja millä logiikalla tästä kaikesta seuraa se, että 113 vuotta ilmestynyt Ylioppilaslehti laitetaan julkaisutauolle?
Erittäin moni asia on mennyt Hyyssä ja Ylvassa takavuosina pieleen, kuten tuoreimmasta selvityksestämme käy ilmi. Ylioppilaskunnalla olisi vielä paljon perattavaa, ja ei voi kuin ihmetellä, miksei esimerkiksi Ylvan hallituksen entisiä asiantuntijajäseniä ole vaadittu voimakkaammin tilille tekosistaan.
Syyllisten etsiminen, ristiinnaulitseminen ja tunareiksi haukkuminen on siinä mielessä turhaa, että mikään ei tuo menetettyä vaurautta takaisin.
Ja vaikka Hyytä on ravistellut sen historian suurin kriisi, on nykyinen opiskelijasukupolvi jo valmiiksi kriisien karaisema. Epävarmuuteen ja vaihtuviin tilanteisiin on täytynyt sopeutua niin nopeasti, että ylioppilaskunnan talousvaikeudet tuskin horjuttavat kenenkään perusturvallisuutta.
Kun järjestöt ja osakunnat pian pakkautuvat ylioppilastaloilta Domus Gaudiumille, ei parin vuosikurssin vaihduttua kukaan muista hienoja jugend-tiloja, joissa aiemmin sitsattiin. Ylioppilaslehteäkään on vaikea kaivata, jos ei ole ehtinyt tottua siihen, että lehti kolahtaa säännöllisesti postiluukusta.
Vaikka (opiskelija)elämä jatkuu, muutosten todelliset seuraukset nähdään vasta vuosien, jopa vuosikymmenten päästä.
Nuorten usko sekä omaan että maailman tulevaisuuteen on romahtanut, ja opetus- ja kulttuuriministeriön julkaiseman tuoreen raportin mukaan yksi keino tilanteen korjaamiseen on yhteisöllisyyden vahvistaminen. Toimenpiteinä ehdotetaan esimerkiksi nuorten omien tilojen ja tapahtumien tukemista sekä vastuullisen nuortenjournalismin tuottamista. Siis juuri sellaisia asioita, joista on säästetty sekä Hyyssä että muuallakin yhteiskunnassa.
Näillä leikkauksilla saadaan kyllä pikavoittoja viivan alle. Mutta kuka laskisi hintalapun yksinäisyydelle, mielenterveysongelmille, osattomuudelle, polarisaatiolle ja demokratian rapautumiselle, joita säästöt väistämättä kiihdyttävät? Työllistymistä edistävät verkostot, elinikäiset ihmissuhteet ja uudet Nokiat eivät synny tyhjiössä tai pelkässä Linkedinissä.
Tämä on nykyisen toimituksen ja samalla vuoden viimeinen lehti. Aikakauden loppu on kouriintuntuva, sillä uutta päätoimittajaa ei rekrytoida ja Ylkkärin maallinen omaisuus kärrätään Hyyn varastoon.
Voi onneksi olla, ettei pölykerroksia ehdi kasautua kovin montaa.
Deus ex machinan tavoin Helsingin Sanomain Säätiö on lähtenyt oma-aloitteisesti edistämään Ylkkärin pelastusoperaatiota. Emme vielä tiedä, miltä Ylioppilaslehti tulee jatkossa näyttämään, mutta iloitsemme siitä, että säätiössä on tunnistettu Ylkkärin arvo nuorille suunnattuna journalistisena julkaisuna.
Paljon riippuu silti siitä, ymmärtääkö Hyy jäsenilleen suunnatun journalismin merkityksen. Säätiön tuesta huolimatta Ylioppilaslehti on nimittäin jatkossakin riippuvainen ylioppilaskunnan rahoituksesta.
Nyt olisi korkea aika näyttää, ettei Hyy ole kiinteistöseikkailuista huolimatta harhautunut peruuttamattoman kauas ydintehtävistään.
