
Helsingin yliopisto kerää kokoon säätiötä, jonka tavoitteena on ostaa Vanha ylioppilastalo talousvaikeuksissa rämpivältä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalta (Hyy), yliopisto tiedottaa.
Mukana ovat julkiselta puolelta Helsingin yliopisto, Suomen valtio sekä Helsingin kaupunki. Yksityiseltä puolelta hanketta tukevat muun muassa Koneen Säätiö, Niilo Helanderin säätiö sekä ylioppilaskunnan musiikkikorporaatiot.
Tavoitteena on turvata Vanhan ylioppilastalon kulttuurikäyttö tulevaisuudessakin, sanoo Helsingin yliopiston hallintojohtaja Esa Hämäläinen. Hänen mukaansa lähtökohta on, että käyttötarkoitus säilyisi nykyisenkaltaisessa ”ylioppilasliiketoiminnassa”.
”Ylioppilastalo on itsessään kulttuurihistoriallisesti hirveän arvokas ja tärkeä yliopistolle mutta myös Suomelle”, Hämäläinen sanoo Ylioppilaslehdelle.
Hänen mukaansa keskusteluja säätiöittämisen ympärillä on jo pidempään käyty monessa eri suunnassa, mutta Helsingin yliopistossa asiaa on valmisteltu muutaman viime viikon ajan.
Hämäläisen mukaan yliopisto on ollut asiassa aloitteellinen ja luvannut myös koordinoida säätiön perustamiseen sekä hallintoon liittyvät asiat. Hän ei kuitenkaan vielä halua kommentoida sitä, missä suhteessa eri tahot tulevat säätiötä rahoittamaan, eikä myöskään mahdollista kauppahintaa.
Hufvudstadsbladet kertoi syyskuussa, että myös suomenruotsalaiset säätiöt harkitsevat Vanhan ylioppilastalon ostamista. Hämäläinen uskoo, että kyse on samasta hankkeesta, mutta ei osaa kommentoida asiaa tarkemmin.
”Kyllähän Vanhalla on erityismerkitys suomalaisessa historiassa.”
Säätiöittämisestä ei ole Hämäläisen mukaan käyty vielä keskusteluja Hyyn tai kiinteistöjä hallinnoivan Ylva-konsernin kanssa. Niille on kuitenkin etukäteen kerrottu, että hanketta ollaan käynnistämässä ja että siitä tullaan myös tiedottamaan julkisuuteen.
”Ajatus oli, että kun tässä liikkuu huhuja ja on monia toimijoita, jotka ovat [Vanhasta] kiinnostuneita, niin parempi nostaa asia julkiseksi ja samalla ehkä luoda tiettyä uskoa siihen, että konsortio on vakavasti otettava, kun mukana on useita yksityisiä säätiöitä, valtio, Helsingin kaupunki ja yliopisto.”
Ylva-konsernilla oli viime vuoden lopulla 267 miljoonaa euroa korollista velkaa ja se joutuu parhaillaan pohtimaan monien eri kiinteistöjensä myyntiä. Miksi uusi säätiö haluaa pelastaa juuri Vanhan eikä esimerkiksi Uutta ylioppilastaloa – tai molempia?
”Varmaan talousrealiteetit vaikuttavat koko kokonaisuudessa, mutta kyllähän Vanhalla on erityismerkitys suomalaisessa historiassa. Sitä on pidetty mahdollisena ja realistisena kohteena ja myöskin sen arvo on merkittävä”, Hämäläinen perustelee.
Hänen mukaansa tarkoituksena on edetä säätiön perustamiseksi ja tarjouksen tekemiseksi Hyylle nopealla aikataululla.
”Keskustelut ovat vielä käynnissä, että millainen kokonaisjoukko meillä lopulta säätiössä on. Ja tietysti asiaan vaikuttaa myös se, miten ylioppilaskunta asiaan reagoi.”
Hyyn hallituksen puheenjohtaja Petra Pulli sanoo, että ylioppilaskunnassa ollaan kiitollisia uutisesta. Erityisen ilahtunut hän on siitä, että säätiö haluaisi pitää talon nykyisessä käytössä.
”On hienoa kuulla, että yhteiskunnasta löytyy tahoja, jotka haluavat varmistaa Vanhan ylioppilastalon kulttuuriperinnön säilymisen. Se on meille todella tärkeää.”
Tarkemmin hän ei halua ottaa asiaan kantaa, sillä neuvottelut eri tahojen kanssa ovat edelleen kesken. Ylivelkaantunut Ylva sai tilinpäätöksen mukaan rahoittajilta syyskuun loppuun asti lyhennysvapaata velanhoitosunnitelman tekemiseksi, mutta nyt aikaa on Pullin mukaan jatkettu marraskuun puoliväliin.
Tuliko toive säätiön perustamisesta ylioppilaskunnan aloitteesta?
”Voi sanoa, että ollaan kuultu tästä, ja kaikennäköisiä huhuja on liikkeellä. Olemme matkan varrella selvitelleet kaikennäköisiä vaihtoehtoja, mutta kaikki keskustelut ovat kesken, emmekä lähde spekuloimaan julkisuudessa eri vaihtoehdoilla tai niiden seurauksilla”, Pulli sanoo.
”Mutta [yliopiston] tiedotteessa kerrotuista yksityiskohdista emme olleet etukäteen kuulleet. Tässä kohtaa jäämme odottamaan säätiön aloitetta.”
Vuonna 1870 valmistunut Vanha ylioppilastalo on Axel Hampus Dalströmin suunnittelema, ja se on kuuluisa myös lukuisista taideaarteistaan, kuten Akseli Gallen-Kallelan Kullervon sotaanlähtö -freskosta. Nykyisin Vanha on yksi Helsingin tunnetuimmista maamerkeistä.
Vanhan ylioppilastalon tarina sai alkunsa, kun juhlivat ylioppilaat päätettiin siirtää häiritsemästä muita kaupunkilaisia suolle silloisen keskustan laitamille. Historian saatossa Helsingin keskusta on siirtynyt lähes tarkalleen Vanhan kohdalle. Vuonna 1979 entisöidyn talon ravintolaa ja juhlasalia vuokrataan nykyään monenlaisiin tapahtumiin.
Vanha ylioppilastalo on erityissuojeluksessa ja sen myynti vaatisi Hyyn 60-henkisen edustajiston päätöksen.