Kuvitellaan ensin, miltä ne voisivat maistua. Kahdeksan keskimmäistä Eduskuntatalon neljästätoista pylväästä.
Viime syyskuussa Elokapinan ja ruotsalaisen Återställ Våtmarker -nimisen ilmastoliikkeen aktivistit suihkivat ne punaisiksi vastalauseena turpeen noston jatkumiselle.
Raatimme arvelee, että maku on kenties rautaisen kivinen, metallinen tai rikkimäinen hiekka. Bensan katkua ja kertynyttä katupölyä. Kielituntuma on todennäköisesti karhea ja jää viipyilemään.
Pylväät voisivat maistua betonimyllyltä. Tai siltä, kun lapsena kaatui hiekkakentällä ja suuhun pölähti maan maku.
Pysähdymme Eduskuntatalon portaiden keskivaiheille miettimään, millaisella kemikaalilla maali on pylväistä kuurattu.
Voiko pesuaineesta aistia myrkyllisiä kaikuja? Tai maalin rippeistä lyijyvivahdetta? Maali oli tosin biopohjaista ja sen piti olla myös vesiliukoista. Siivouslaskun on arvioitu paisuvan lähes 30 000 euroon.
Toukokuussa tahroja ei silmämääräisesti enää näy paitsi ehkä hiukan saumoissa. Kenties myös luonnonolosuhteet ovat huuhdelleet pylväitä.
Lähestymme kohdetta varovaisin askelin ja naureskelemme hermostuneina.
Perillä ylhäällä näemme, että pylväiden yläpäässä saumoissa tosiaan hieman punertaa.
Onkohan heti ikkunan takana vartijoiden koppi, josta he katsovat, että mitäs helvettiä? Maistajien raadillamme on low key kylähullu olo. Tai high key.
Graniittiin jää märkä läntti.
Mutta ensin haistamme. Itse pylväs on melko hajuton ja neutraali.
Jos graniitin pintaa hankaa sormenpäillä, saa siitä irti vienon rikin katkun. Samantapaisen kuin jos lapsena yritti ”tehdä tulta” iskemällä kiviä yhteen.
Kivipylväs ei ole niin kylmä kuin arvelimme, ja se vaikuttaa myös kuviteltua puhtaammalta.
Huokoinen pinta muistuttaa hieman jäätelöä. Stracciatellaa? Joko houkuttaa maistaa?
Päättelemme, että on paras nousta pylvään jalustalle seisomaan. Niin saa lipaistua vähän ylempää ja välttää mahdollisen ammoniakin sivumaun, jos joku on vaikka ruikkinut virtsaa tolpan juureen.
Nuolaistako nopeasti kielenpäällä vai latkiako ihan antaumuksella? Pelottaa, että vartija tulee. Täytyy muistaa varoa myös linnunkakkaa.
Ensimmäinen maistaja uskaltautuu käyttämään kieltään. Graniittiin jää märkä läntti.
Makutuntuma on ”tosi karhee ja pölynen”. Suuhun ei tullut hiekkaa tai mitään makua paitsi kivi.
”Niinku kivee nuolaisis.”
Toteamme, että meillä tulisi olla vertailukohta tuhrittuun pylvääseen. Graniittipylväät ja myös portaat ovat nyt puhtaassa kunnossa.
Seuraava maistaja lipoo pylvään toista puolta. Adrenaliinia sykähtää verenkiertoon.
”Ei maistu kyl miltään. Öylättimäinen. Kuiva ja mauton.”
Ensimmäistä nuolijaa alkaa yskittää.
”Apua, sainko mä nyt jonkun rabieksen?”
Viimeinen maistaja nuolaisee toista tolppaa hellästi.
”Mauton”, kuuluu tuomio. ”Ei ees tuu mitään kivistä jälkimakua. Oon positiivisesti yllättynyt. Odotin jotain paljon rajumpaa.”
Raati on hämillään siitä, kuinka pieleen etukäteisarvaukset mausta ja suutuntumasta menivät.
Tutkivan journalismin tulos on kuitenkin selvä, ja kansalaiset voivat edelleen nukkua yönsä rauhassa. Putsauksessa on tehty varsin perusteellista työtä, eivätkä verorahat ole menneet hukkaan.
Eduskuntatalo on nyt kuin clean girl: vaalea, puhdas, hajuton ja mauton.
Suomalaista demokratiaa ei häpäisty tämän juttuprojektin aikana. Ainakaan kovin paljoa.
