Ohilaukauksia peikkojahdissa

Informaatiovaikuttamisessa hyödynnetään valmiita jakolinjoja, ja Venäjälle kelpaa kaikki, mikä aiheuttaa eripuraa. Eripura ei vielä todista, että Suomi on trollivaikuttamisen kohteena, kirjoittaa Ylioppilaslehden toimitussihteeri Petri Jääskeläinen.

T:Teksti:

|

K:K: Aava Eronen

Keskustelu informaatiovaikuttamisesta somessa on vuosia keskittynyt trolleihin eli ulkomailta ohjailtuihin valekäyttäjiin. 

Viestipalvelu X:n, eli entisen Twitterin, vauhtisokeat infosotaveteraanit nimeävät erimielisiä käyttäjiä venäläistrolleiksi ilman todisteita. Ilmiö toistuu laajemminkin. 

Vieraan valtion metkuiksi on somessa perusteetta vihjailtu esimerkiksi valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) vanhoja viestejä selvitellyttä nimimerkkitiliä, viimekesäistä rasismikeskustelua sekä keväällä 2021 EU:n elvytyspakettia vastustaneiden kansalaisten sähköpostikampanjaa. 

Informaatiovaikuttaminen on osa hybridioperaatioita, joilla pyritään luomaan epävakautta kohdemaassa. Niistä saatiin esimakua, kun Venäjä alkoi ohjata turvapaikanhakijoita itärajalle viime vuoden lopulla. 

Joulukuussa 2023 kirjailija Sofi Oksanen kirjoitti Helsingin Sanomissa, että Venäjä onnistui lujittamaan alitajuisia ennakkoluuloja ulkomaalaisia kohtaan hyödyntämällä suomalaisten rasismia. 

Somessa moni kiiruhti korostamaan turvapaikanhakijoiden muodostamaa uhkaa ja kiistämään suomalaisten olevan rasistinen kansa. He vaikuttivat ”aidoilta käyttäjiltä”. 

Missä trollit luuraavat? 

Informaatiovaikuttamisessa hyödynnetään valmiita jakolinjoja, ja Venäjälle kelpaa kaikki, mikä aiheuttaa eripuraa. Eripura ei vielä todista, että Suomi on trollivaikuttamisen kohteena. 

Suojelupoliisi kertoo Ylioppilaslehdelle, etteivät väärän tiedon levittäjät suomalaisten somekeskusteluissa ole valtiollisesti ohjattuja, vaikka Venäjän Suomeen kohdistama julkinen informaatiovaikuttaminen on lisääntynyt viime vuoden aikana. 

Kun suomalaiset hyppäävät toistensa kurkkuihin kiinni osan leimatessa kaikki turvapaikanhakijat turvallisuusuhkaksi, osan syyttäessä perusteetta milloin kenenkin olevan Venäjän palkkalistoilla ja osan keskittyessä sisäpoliittiseen kinasteluun, voi trollitehtaan virkamies keskittyä keittelemään kahvia. 

Poliittinen mutapaini sujuu myös omin avuin, ilman ”Putinin trolleja”. 

Lue lisää: Toimittaja testaa ”venäläisen” informaatiovaikuttamisen