Rakas ruokapäiväkirja,
En osaa maustaa. Koska olen ravintolakriitikko ja ruokatoimittaja, se hävettää. Työssäni arvioin ravintoloiden kunnianhimoa ja makujen käyttöä, mutta kotioloissa kunnioitus ruokaa kohtaan loistaa poissaolollaan. Mausteeni ovat nykyään lähinnä ketsuppi ja sinappi – mielikuvitukseton duo, joka on tuttu lähinnä nakkikioskilta tai lastenjuhlista. Ympärilläni kaikki tuntuvat olevan kiinnostuneita ruoasta ja kokkaavan vapaa-ajallaan. Olenko taidottomuuksineni vain erikoisuus kuplassani, vai eikö Suomessa opeteta maustamaan?
Ensimmäisellä luokalla kävin iltapäivisin koulun järjestämässä kokkikerhossa. Parhaiten mieleeni jäi teeleipä eli skonssi, jonka ryppyinen ja taikinainen ohje minulla on edelleen tallessa. Mausteena oli ”hyppysellinen suolaa”. Kotona perustin kahviloita, joista yhdessä tarjoiltiin pirtelöitä – jäätelö, kurkku ja nonparellit aineksinaan.
Vuosituhat vaihtui, ja iltapäivisin telkkarissa pyörivät Jamie Oliverin ja Nigella Lawsonin kokkiohjelmat. Heidän suurpiirteinen ja rouhea ruoanlaittonsa tuntui elämää syleilevältä: Lawson tarkasti pastansa kypsyysasteen maistelemalla sormin ”kultaisia säikeitä” ,Oliver kuvaili raaka-aineita innostuneena: beautiful, gorgeous, funky! Ruokaan liittyi aina yhteisö (local cheese shop) ja ystävät, jotka tulivat illalliselle. Nautinto oli aina läsnä. Myöhemmin ihmettelin köksäntunneilla, kuinka ruoanlaitto vaikutti äärimmäisen tarkalta ja vakavalta puuhalta. Kurkut piti leikata puolikuun muotoisiksi ja vuoalliseen makaronilaatikkoa sai laittaa vain puoli teelusikallista paprikajauhetta. Muuten koko satsi menisi pilalle.
Aloin pelätä mausteita. Hyllyjemme vanhoista reseptikirjoista opin, että Suomessa koteihin suunnatut reseptit olivat lähes poikkeuksetta varovaisia ja terveellisiä eli mauttomia.
2000-luvulla nousseen new nordic -trendin manifesti painotti raaka-aineiden ominaismakuja, joita korostettiin lähinnä suolalla. Manifestin allekirjoittivat muun muassa Hans Välimäki ja tanskalaisen fine dining -ravintola Noman (osa-)omistaja René Redzepi. Monet erityisesti pohjoismaalaiset kokit alleviivaavat edelleen, että kaikki muu paitsi suola on turhaa.
Itse en hallitse edes suolausta. Tein vastikään monen litran erän kaalilaatikkoa. Lisäsin suolaa, kuminaa, timjamia ja valkopippuria. Lopputuloksessa ei maistunut mikään käyttämistäni mausteista. Kerroin armeijan leivissä ruokaa keittäneelle käyttämäni määrät, ja hän kehotti vähintään triplaamaan ne. Jokainen suurtalouskeittiössä puolen kilon maustetorneja heiluttanut tietää, ettei se puoli teelusikkaa maistu kuin mielessä.
Kesäkuussa 2013 työskentelin vapaaehtoisena Sodankylän elokuvajuhlien keittötiimissä. Aamuvirkku kun olen, vastasin aamupuuron keittämisestä muille vapaaehtoisille ja vieraille. Satsit olivat niin isoja, että puuroon meni deseittäin suolaa. Lounaskastikkeisiin lapioitiin kuivamausteita.
Minun on kaivettava maustamiseen sama rohkeus, joka sai minut suolaamaan kaurapuuron mahdollisimman maistuvaksi kansainvälisille ohjaajille Claire Denisille ja Philip Kaufmanille. Heitä en tosin aamupalapöydässä muista nähneeni. Korpelan Tommin sen sijaan muistan. Taisi maistua, ainakaan keittiöön asti ei kantautunut pyyhkeitä.
Lupasin itselleni, että vuonna 2023 oppisin maustamaan paremmin – tai ylipäätään edes maustamaan. Aion aloittaa siitä makaronilaatikosta – ja ruokalusikan käytöstä paprikajauheelle.
