Viimeinen herätys virtsan hajulla

Palstalla esitellään tieteen riemuvoittoja.

T:Teksti:

K:K: Rembrandt, Tajuton potilas, n.1624

Jo muinaiset roomalaiset sen tiesivät: hajusuolalla on kyky herättää ihmisiä. Tämä ammoniumkarbonaattiin perustuva kiteinen seos mainitaan ensimmäistä kertaa Gaius Plinius Toisen (63 – noin 113) kirjoituksissa. 

Tutuin esimerkki hajusuolan käytöstä on kuitenkin sen asema pyörtyilevien viktoriaanisten ihmisten, useimmiten naisten, herättelijänä. 

Tiukat korsetit ja niukka ravinto saivat naiset pyörtyilemään seurapiirijuhlissa, mutta ammoniumkarbonaattiyhdisteen avulla heidät saatiin nopeasti takaisin juhlakuntoon. 

Nopea niiskaus hajusuolaa riittää herättämään tajuntansa menettäneet. Suolasta erittyy virtsan hajua muistuttavaa ammoniakkikaasua, joka ärsyttää nenän sisäpuolta ja laukaisee sisäänhengitysrefleksin. Sen ansiosta aivot saavat enemmän happea ja tajuton saattaa herätä nopeammin. 

Aineen varjopuoli on sen myrkyllisyys. Liian läheltä haistettuna hajusuola voi aiheuttaa nenän sisäpuolelle pysyviä vaurioita. Pitkäaikainen käyttö suurina määrinä voi olla jopa hengenvaarallista. 

Nykyisin hajusuolaa ei yleisesti käytetä lääketieteessä, ja aine on kadonnut kirjoista ja elokuvistakin. 

Sen sijaan monet voimaurheilijaköriläät ja jääkiekkoilijat niiskaisevat ennen urheilusuoritustaan annoksen hajusuolaa, sillä se toimii urheilijan ”viimeisenä herättäjänä” – laillisena tehostajana, jonka käyttöä ei dopingsäännöissä ole kielletty.