Lähetimme kampanjamukin presi- eikun johtaja Mika Aaltolalle – Tästä Paavo Väyrynenkin olisi kateellinen

Palstalla lähetämme ihmisille postia.

T:Teksti:

|

K:K: Pauliina Nykänen

Hyvä Suomen tasavallan yleisasiantuntija ja unelmavävy Mika Aaltola

Kerroitte kesällä Iltalehdessä, että lupaatte lähteä presidenttikisaan, jos kannatuksenne nousee 70 prosenttiin. Tuolloin olitte kuitenkin sitä mieltä, että se on ”mahdoton tehtävä”. Ilta-Sanomien lokakuussa teettämän kyselytutkimuksen mukaan olisitte peräti kansan ykkösehdokas presidentiksi. 

”Voi pyhä jysäys”, kommentoi Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen tulosta Ilta-Sanomille. 

Itse olette sittemmin kieltänyt jyrkästi osallistumisenne presidenttipeliin tai muihinkaan vaaleihin. Vaikeasti tavoiteltavan leikkiminen ei kuitenkaan ole enää tätä päivää. Älkää esittäkö. Me Ylioppilaslehdessä haluamme lähettää Teille rohkaisuryypyn Presidentti-kahvia Keminmaan mukikuninkaan inspiroimana. 

Neljä kertaa presidenttiehdokkaana kolmella eri vuosikymmenenä ollut keskustakonkari Paavo Väyrynen (ent. kansalaispuolue, ent. seitsemän tähden liike) lanseerasi vuoden 2012 presidentinvaalien alla hänen ja puolisonsa Vuokko Väyrysen yhteiskuvalla varustetun vaalimukin, joka saavutti suuren kansansuosion. (HITTIMUKI!, otsikoi Iltalehti joulukuussa 2011 uutisensa, jonka mukaan vaalimukia myytiin ensimmäisten kolmen päivän aikana yli 500 kappaletta.)  

Vaikka hittimuki ei tehnyt Väyrysestä presidenttiä, lanseerasi hän viime vuosikymmenellä useita vaalikampanjamukeja – ja tuli valituksi niin eurovaaleissa 2014 kuin eduskuntavaaleissa 2015. Jotain taikaa mukeissa on siis pakko olla. 

Tsufé tulille ja manifestoimaan! 

Tekin ehtisitte vielä hyvin käydä mittaamassa kannatustanne kevään eduskuntavaaleissa – jos vain Ylen ajankohtaisohjelmien toimitus suostuu myöntämään teille vapautuksen ohjelmistostaan. Mallia voitte ottaa siskostanne, joka rohkeasti aloitti jo eduskuntavaalikampanjansa.

Vaalimuki voi auttaa paitsi tunnettuuden kasvattamisessa ja kahvipöytäkeskustelujen herättämisessä, myös vaalikampanjan rahoittamisessa.  Teidän tuloillanne (128 000 euroa vuonna 2021) vaalikrääsän myyminen lienee tarpeen, jotta pääsisitte lähellekään Sauli Niinistön viime presidentinvaalien kampanjabudjettia (1,2 miljoonaa euroa).  

Vaalikahvikutsua odotellessa, 

Ylioppilaslehti