Ihminen on aina ollut valloittaja: sademetsät, valtameret, vuoret, Etelämanner, Arktis ja avaruus.
Vuonna 1895 norjalainen tutkimusmatkailija Fridtjof Nansen yritti retkikuntansa kanssa purjehtia Fram-nimisellä kuunarilaivalla Pohjoisnavalle. Nansen todisti tieteellisesti, ettei merijää pysy paikallaan, vaan virtaa Tyyneltä valtamereltä Atlanttiin. Nyt alus lepää Oslossa museossa. Paikat, joihin on liittynyt historiallisessa perspektiivissä seikkailuhenkeä, ovat ilmastonmuutoksen takia vähitellen muuttumassa tragedian näyttämöiksi.
Nykypäivän matkailua on se, että voi sohvalta käsin tietokoneella tai puhelimella mennä minne tahansa ja katsoa, miltä planeettamme näyttää. Satelliitit ovat antaneet silmät sinne, minne meillä ei ole mahdollisuutta matkata fyysisesti. Nämä silmät kertovat valitettavasti huonoa tarinaa Arktiksesta.
Lumen määrä, lumen olomuodot, ikirouta ja pintarouta ovat muuttuneet merkittävästi pohjoisella pallonpuoliskolla viime vuosikymmenien aikana. Nyt jopa näkymä ulkoavaruudesta uhkaa muuttua: Arktis on pisara pisaralta muuttumassa valkoisesta siniseksi. Ilmastotutkijoiden arvioiden mukaan on todennäköistä, että 2030-luvulla Pohjoisnapa olisi kesällä täysin avoin merenkululle.
Paikat, joihin on liittynyt historiallisessa perspektiivissä seikkailuhenkeä, ovat ilmastonmuutoksen takia vähitellen muuttumassa tragedian näyttämöiksi.
Ilmatieteen laitos kartoittaa pohjoisen pallonpuoliskon lumitietoja suomalaisille ja maailmalle. Arktisen alueen etu on tutkimuksen näkökulmasta se, että täällä ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden tutkiminen on täsmällisempää, koska ilma on puhtaampaa. Tehtaat ja päästöt ovat kauempana.
Kansainvälisissä tiedekonferensseissa yleisön sai aikoinaan hereille, kun kertoi työskentelevänsä globaalin sotkun toimistolla, eli Global MES:ss. (Monitoring for Environment and Security). Nykyisin Global MES on nimeltään Copernicus, joka on Euroopan unionin ja Euroopan avaruusjärjestön avaruusohjelma.
Edustan siellä Suomea kaukokartoitusohjelmassa. EU:n Copernicus-ohjelma on ohittanut Yhdysvallat ja Kiinan maailman merkittävimpänä satelliittitiedon tuottajana. Tieto on kaikkien saatavilla avoimesti ja ilmaiseksi. Lisäksi muun muassa koordinoin Ilmatieteen laitoksen osallistumista arktiseen toimintaan.
Sodankylän Tähtelässä on Arktinen avaruuskeskus, jossa mitataan ilmastonmuutosta, merijäätä, lunta ja sitä, miten maaperä sitoo tai vapauttaa hiilidioksidia. Olen vieraillut tutkimusasemilla Arkangelissa, Tromssassa, Akureyrissä ja Huippuvuorilla. Sodankylässä eri mittaustoimintoja yhdistetään kuitenkin kaikista laaja-alaisimmin.
Satelliiteilla voi seurata mitä tahansa. Sotaa, merirosvolaivoja, kalastusaluksia, kontteja ja öljyvarastoja. Toivon, että ihmiskunta olisi kuitenkin ennemmin kiinnostunut arktisen alueen seuraamisesta kuin Rotterdamin sataman konteista. Arktiksessa tapahtuu luonnolle niin paljon, enkä haluaisi sen jäävän huomiotta.
Ilmastonmuutos vaikuttaa koko planeetan ekosysteemiin. Valtameret happamoituvat, ja merenpinta nousee jääpeitteen sulaessa. Kanadassa on maailman ainoa tutkimuskäyttöön suunniteltu suolavesiallas merijääseurantaan. Sen yläpuolella satelliitit keräävät tietoa siitä, millaisia tulevaisuuden meret ovat. Olisi tärkeää, että myös Suomeen saataisiin suolavesiallas.
Tällä hetkellä kehitetään paljon uusia satelliitteja, jotka laukaistaan vielä tämän vuosikymmenen aikana avaruuteen. Esimerkiksi SAR-satelliitteja hyödynnetään merijään seuraamiseen, koska pilvet eivät häiritse niiden toimintaa.
Euroopan suurin satelliittilaivasto on Suomessa, sillä Iceye-niminen suomalainen yritys valmistaa pieniä, noin 150-kiloisia satelliitteja. Tällä hetkellä kiertoradalla on kuusitoista yrityksen satelliittia. Niillä voi mitata esimerkiksi merijäätä, mutta niitä hyödyntää myös Yhdysvaltain armeija.
Samat päätökset, jotka Glasgow’n ilmastokokouksessa tehtiin, olisi voitu tehdä jo 20 vuotta sitten.
Satelliitit voivat olla ikään kuin luonnon asianajajia. Esimerkiksi Lapissa Kevitsan kaivoksia seuraavat paikalliset ympäristötoimijat hyödyntävät satelliittidataa, jotta he voivat tutkia, kuinka kauas kaivosten räjäytyspöly laskeutuu. Vastaavasti ympäristön suojelua voidaan valvoa myös vesistöjen, peltojen ja miksei lähimetsien romujätteidenkin osalta.
Suuremmassa mittakaavassa satelliiteilla voidaan tutkia, miten hyvin ihmiskunta pitää laatimistaan sopimuksista kiinni. YK:n biodiversiteettisopimuksen tavoite on, että 30 prosenttia planeetan maa- ja meripinta-alasta pitäisi olla pysyvästi suojeltua. Satelliittikuvia tarkkailemalla voimme seurata ja valvoa, miten tästä pidetään kiinni.
Samat päätökset, jotka Glasgow’n ilmastokokouksessa tehtiin, olisi voitu tehdä jo 20 vuotta sitten. Eräässä tiedeyhteisön kokouksessa sain verbaalisesti näpeilleni, kun ehdotin, että ilmastovihamielisistä yrityksistä pitäisi laatia lista.
Teollisuus ja politiikka eivät voi enää ummistaa silmiään ilmastonmuutokselta ja omilta virheiltään.
Mikko Strahlendorff
Arktinen avaruusvirkamies
Helsingissä 28.3.2022
Haastateltava on työskennellyt vuodesta 1997 lähtien Ilmatieteen laitoksella tai sen lähettämänä asiantuntijana Euroopan komissiossa sekä Suomen liikenne- ja viestintäministeriössä.
