”Joka sekunti meni hirveästi energiaa siihen, että pitää kontrolloida, miten oma keho on” – Veera, Eetu ja Jaakko kertovat, millainen paikka yliopisto on autismikirjolla olevalle opiskelijalle

Autismikirjon diagnoosi yleistyy yliopisto-opiskelijoilla. Yliopistolta autismikirjolla olevat toivovat ennen kaikkea joustavuutta.

T:Teksti:

K:Kuvitus: Pauliina Holma

Piirroskuva, joka esittää maskia

Etsikää pari ja keskustelkaa annetusta aiheesta. Kaksi minuuttia aikaa. Tällaisiin tehtävänantoihin kieltenopiskelija Eetu törmää lähes jokaisella luennolla. Lyhyessä ajassa on etsittävä pari tai ryhmä ja keksittävä nopeasti jotain sanottavaa.

Autismikirjolla olevalle Eetulle se on vaikeaa. Jo ensimmäistä lausetta joutuu miettimään pitkään.

”Lukiossa ja peruskoulussa oli ehkä vähän helpompaa, kun opettaja jakoi ryhmät”, 27-vuotias Eetu kertoo.

Keskusteluja ja ryhmätöitä on kieltenopinnoissa paljon. Ne kuormittavat Eetua, ja osittain niiden takia Eetu on tippunut vuosien aikana kursseilta, vaikka opinnot tuntuvat muuten motivoivilta.

21-vuotiaan Jaakon psykologian opinnot ovat sujuneet tähän asti hyvin, mutta viime keväänä opiskelu muuttui erittäin raskaaksi. Se johtui etäluennoista.

Autismikirjolla oleva Jaakko on huomannut, että Zoom vääristää ääniä, mikä tekee äänensävyjen tulkitsemisesta vaikeaa. Kun vihjeitä sosiaalisten tilanteiden tulkitsemiseen ei ollut riittävästi, Jaakolle iski epävarmuus ja stressi siitä, onko hän ymmärtänyt tilanteet väärin.

”Kun on vielä autismikirjoon liittyvää stressiherkkyyttä, niin korona-aikana oli järkyttävät stressitilat koko ajan päällä”, Jaakko kertoo.

Ihmettelin, miten muut pystyvät lukemaan parissa kuukaudessa tuhat sivua pariin otteeseen.

25-vuotias Veera on myös kieltenopiskelija ja autismikirjolla. Häntä harmittaa, kuinka paljon opiskelut ovat vaikeutuneet pelkästään siksi, että monet ohjeet ovat epäselviä ja kaikkien oletetaan tietävän yliopiston käytännöt.

”Sain vasta viime vuonna tietää, että jos on kurssikirja ja sanotaan, että lukekaa tämä, niin se ei tarkoita, että lukekaa kannesta kanteen. Ihmettelin, miten muut pystyvät lukemaan parissa kuukaudessa tuhat sivua pariin otteeseen ja tekemään muut tehtävät. Että oonko mä huono opiskelija”, Veera kertoo.

Veera on myös kokenut, että jos jotain ei sanota ääneen, siitä ei kannata kysyä, koska rangaistuksena voi olla ”tyhmälle” kysymykselle naureskelua.

”Nämä ovat näitä yleisiä autistien kokemuksia. On ollut tosi turhauttavaa, koska pystyn sisäistämään asioita hyvin ja mulla on asiantuntemusta, mutta rakenteellisia esteitä on niin paljon, ja monet asiat ovat paikoin jopa esteellisiä.”

Helsingin yliopistossa opiskelevien Eetun, Jaakon ja Veeran kokemukset ovat esimerkkejä siitä, kuinka yliopiston toimintatavat voivat vaikeuttaa autismikirjolla olevien opintoja ja arkea.

Myös moni neurotyypillinen, eli henkilö, joka on neurologiselta tyypiltään enemmistössä, tuskailee ryhmätöiden suuren määrän, etäluentojen ja epäselvien ohjeiden kanssa. Harvalle heistä niistä kuitenkaan muodostuu liki ylitsepääsemättömiä esteitä.

Autismikirjosta puhutaan kirjona, koska autismin piirteet ovat kaikilla hieman erilaisia.

Yhteistä autismikirjolla olevilla on se, että heillä on erilainen tapa hahmottaa vuorovaikutusta. Siksi autismikirjolla olevat voivat käyttäytyä muiden silmiin poikkeavasti. Heidän on myös usein vaikeaa kommunikoida tavalla, johon neurotyypilliset ovat tottuneet. Esimerkiksi sarkasmin havaitseminen tai silmiin katsominen saattaa olla vaikeaa.

Moni pysyy mielellään tutuissa rutiineissa. Lisäksi autismikirjoon saattaa liittyä aistien yli- tai aliherkkyyttä sekä poikkeuksellisia mielenkiinnon kohteita, joihin kirjolla oleva voi uppoutua syvällisesti.

Yksilöllistä on myös tuen tarve: jotkut voivat elää itsenäistä elämää ilman minkäänlaista tukea, toiset saattavat tarvita paljonkin apua.

Myös Eetun, Jaakon ja Veeran elämiin autismikirjo vaikuttaa eri tavoin.

Eetu sai diagnoosin kahdeksanvuotiaana. Hän oli jo tuolloin miettinyt, miksi muille puhuminen pelottaa. Vuosien varrella Eetu on oppinut elämään oman erilaisuutensa kanssa. Ihmismassat ja kova taustahäly kuitenkin vievät kuormituksen äärirajoille. Tukea arkeen ja opiskeluihin hän saa toimintaterapiasta.

Jaakko diagnosoitiin alakoulun lopussa. Puolentoista vuoden terapia auttoi hahmottamaan omaa kokemusmaailmaa, ja sen jälkeen Jaakko kokee pärjänneensä arjessa hyvin. Hän viihtyy ihmisten seurassa ja on puhelias. Välillä Jaakko saattaa sanoa asioita liian suoraan, mutta nykyään hän ymmärtää pyytää anteeksi. Uusien ihmisten tapaaminen saa Jaakon aluksi ylivirittymään, ja hänen täytyy rauhoitella itseään muun muassa napsuttelemalla sormia.

Veera sai diagnoosin vasta hiljattain. Lapsena hän ymmärsi olevansa erilainen, mutta hyvien arvosanojen ja nuorena opeteltujen ihmissuhdevinkkien takia autismikirjoa alettiin epäillä vasta yliopistovuosina. Elämä diagnoosin kanssa on vaatinut opettelua. Aistiyliherkkyyteen auttavat aurinkolasit ja vastamelukuulokkeet. Kovat äänet ja kirkkaat valot aiheuttavat Veeralle jopa fyysistä kipua. Etäopinnot ovat helpottaneet arjen kuormitusta, koska kotona voi olla rauhassa.

Neurotyypillisten ja autismikirjolla olevien aivot ovat ikään kuin hieman eri tavalla ohjelmoituja.

”Autismikirjo näkyy siinä, miten kiinnostun asioista, miten prosessoin tietoa, miten aistit toimivat, miten kiinnostun ihmisistä, millaisia ihmissuhteita ja arkea pidän mielekkäänä, mitkä asiat ovat vaikeita ja mitkä helppoja, mikä on mulle normaalia ja mikä muille normaalia. Jotkin ideat ja ajatukset voivat olla mulle tavanomaisia, mutta muille tajunnanräjäyttäviä ja toisinpäin”, kuvailee Veera.

”Tukea tarvitsevista opiskelijaryhmistä autismikirjolla olevat ovat nopeimmin kasvanut ryhmä korkeakouluissa.”

Arvioiden mukaan noin prosentti ihmisistä on autismikirjolla.

Kansainvälisten tilastojen ja tutkimusten mukaan autismikirjolla olevien määrä korkeakouluissa on kasvanut, kertoo kasvatustieteiden tutkijatohtori ja dosentti Henri Pesonen Helsingin yliopistosta. Pesonen on tutkinut autismikirjolla olevia yliopisto-opiskelijoita ja heidän kokemuksiaan inklusiivisesta koulutuksesta.

Pesosen mukaan autismikirjolla olevien määrä ei ole todennäköisesti kasvanut väestötasolla, vaan kyse on siitä, että autismikirjo tunnistetaan aiempaa paremmin. Myös tukea on saatavilla enemmän kuin ennen ja koulutus on aiempaa inklusiivisempaa. Ihmisten yksilölliset tarpeet otetaan nykyään paremmin huomioon.

”Tukea tarvitsevista opiskelijaryhmistä autismikirjolla olevat ovat nopeimmin kasvanut ryhmä korkeakouluissa”, Pesonen sanoo.

Autismikirjo ei usein vaikuta älyyn tai akateemisiin taitoihin. Moni voi olla hyvinkin lahjakas omalla alallaan. Veera, Jaakko ja Eetu kertovat opiskelun olleen aina kohtuullisen helppoa ja arvosanojen hyviä.

Jos autismikirjolla olevalle tulee vaikeuksia, ne liittyvät usein sosiaalisiin tilanteisiin ja erityisesti yliopistossa opiskelutaitoihin.

Pesosen mukaan autismikirjolla olevat eivät aina pääsekään näyttämään täyttä potentiaaliaan ja vahvuuksiaan.

Yliopistot toimivat pitkälti neurotyypillisten ehdoilla, Pesonen kertoo. Autismikirjolla oleville oppimistilojen aistimaailmat voivat olla liian kuormittavia. Tukea ja erityisjärjestelyjä saadakseen on oltava itse aktiivinen, vaikka itseohjautuvuus on usein autismikirjolla oleville vaikeaa. Tieto tuesta on pirstaleisena eri verkkosivuilla, eivätkä opettajat aina tiedä tarpeeksi siitä, miten opetuksesta voi tehdä inklusiivista.

Lisäksi ilmapiiri voi olla sellainen, jossa erilaisuutta ei hyväksytä. Opiskelijaelämä pohjaa vahvasti juhlimiskulttuuriin, johon kuuluvat isot ihmisryhmät, meteli, välkkyvät valot ja tietyt sosiaaliset säännöt. Kaverisuhteiden luominen ja ihmisiin tutustuminen voi olla paitsi haastavaa myös kuormittavaa. Siksi moni voi jäädä ulkopuolelle.

”Neurotyypilliselle aamupäivän luennot ja iltapäivän ryhmätunnit voivat olla sellaisia, että ne hoituvat helposti ja lopuksi mennään oluelle. Autismikirjolla olevalle siinä voi kuitenkin olla monta hetkeä, joissa on aistikuormitusta ja täytyy tsempata. Päivän jälkeen on uupunut ja pitääkin levätä kaksi päivää”, Pesonen sanoo.

Piirroskuva, jossa näkyy holvikaaret ja aistiärsykkeitä

Eetu ei ole juurikaan käynyt tapahtumissa tai juhlissa. Melu on hänelle liikaa, eikä hän pidä alkoholista. Jaakko kertoo käyneensä bileissä, mutta lähinnä tuttujen kavereiden seurassa. Jos bileissä on ihmisiä, joiden kanssa ei ole yhteistä kiinnostuksen kohdetta, kuten psykologia, tilanne on vaikeampi.

”En mä tiedä, mistä ne pitää tai pitääkö ne samoista asioista kuin minä, enkä voi selitellä ihan mitä sattuu itselle kiinnostavista asioista, joten oon sitten ihan paniikissa, että mitä mun pitää puhua. Siksi tällaisissa juhlissa oon tosi pitkiä aikoja vain hiljaa.”

Veera kävi bileissä ja tapahtumissa fuksivuonna, koska hän pelkäsi muuten jäävänsä yksin.

”Se ympäristö on vaikea, koska melu sattuu enkä saa puheesta selvää. Silti pitää käyttäytyä tosi normaalisti, jotta ihmiset pitäisivät mua mukavana, vaikka muhun sattuu. Muuten ihmiset luulevat, että oon vihainen.”

Sosiaaliset suhteet tulevat usein esille opintopsykologin vastaanotolla, kertoo Helsingin yliopiston opintopsykologi Anu Lehtinen. Osa autismikirjolla olevista opiskelijoista miettii, miten tutustuisi muihin opiskelijoihin ja voisi olla osa yhteisöä, vaikka samaan aikaan sosiaaliset tilanteet saattavat kuormittaa.

Autismikirjon yksilöllisyys näkyy myös yliopiston tukipalveluissa. Yksi kaipaa tukea sosiaalisiin tilanteisiin, toinen ei lainkaan. Kolmas tarvitsee lisäaikaa tentteihin, neljännelle riittävät selkeät ohjeet tehtäviin ja kurssien suorittamiseen. Joku taas ei itse osaa sanoa, mitä tukea tarvitsisi takkuaviin opintoihin.

Lehtinen toivoo, että opiskelijat päätyisivät tuen piiriin jo opiskelujen alussa.

”Moni hakee tukea vasta, kun on jo haasteita, ja silloin saatetaan joutua purkamaan isoa vyyhtiä.”

Opintopsykologien lisäksi Helsingin yliopiston tukipalveluissa auttavat esteettömyysyhdyshenkilöt. Heidän tarkoituksenaan on olla ensimmäinen, johon tukea tarvitseva opiskelija on yhteydessä. Yhdyshenkilö auttaa miettimään, millaista tukea tai yksilöllisiä järjestelyjä opiskelija tarvitsee. Niitä voivat olla esimerkiksi tavallista pienemmät ja rauhallisemmat tilat tai lisäaika tentin tekemiseen. Moni hyötyy myös vaihtoehtoisista kurssien suoritustavoista.

Yhdyshenkilö ohjaa opiskelijan tarvittaessa eteenpäin, esimerkiksi opintopsykologille.

Tukipalveluissa voidaan antaa suosituksia siitä, mikä helpottaisi opiskelijan opintoja. Paperille kirjatut suositukset voi halutessaan näyttää kurssien opettajille.

Opettajien kanssa voi neuvotella suoraan, mutta Lehtisen mukaan moni on kokenut suosituspaperin helpottavan tiedonkulkua. Autismikirjolla oleville voi olla vaikeaa keksiä, miten opettajaa lähestyä tai millä sanoilla asian selittää.

”Opettajat ovat kokeneet, että opetusta on helpompi järjestää, kun tietää, mistä järjestelyistä opiskelija hyötyy. Jos opettaja ei tiedä haasteista, ne jäävät opetuksessa huomioimatta”, Lehtinen sanoo.

“En ole lisäaikaa joka kurssilla pyytänyt, koska en tiedä, jaksanko sitä rumbaa.”

Eetulla ja Veeralla on kokemusta Helsingin yliopiston tukipalveluista. Fuksivuoden alussa Eetu kävi keskustelemassa yksilöllisistä järjestelyistä. Hän ei ole kuitenkaan käyttänyt niitä. Ylioppilaskirjoituksiin Eetu sai lisäaikaa, mutta nyt yliopistossa lisäajan järjestäminen tuntuu työläältä.

Samaa mieltä on Veera, jolla on yliopiston tukipalvelujen suosituspaperi lisäajasta tentteihin ja muihin tehtäviin sekä siitä, että hän tarvitsee opettajilta selkeät ohjeet kurssin suorittamisesta ja tehtävistä.

”En ole lisäaikaa joka kurssilla pyytänyt, koska en tiedä, jaksanko sitä rumbaa. Ja jos kurssilla ei ole tietynlaisia tehtäviä, voin pärjätä silläkin, että kysyn vain selkeämpiä tehtävänantoja.”

Taustalla on myös huonoja kokemuksia. Eräällä kurssilla opettajalla meni kuukausi vastata Veeran sähköpostiin, jossa hän kertoi tarpeestaan saada lisäaikaa tehtäville. Kun opettaja vastasi, iso osa kurssista ja sen välitehtävistä oli jo ohi.

Toisella kurssilla Veera sai lisäaikaa tenttiin, jonka aikana hän huomasi, että tehtävät ehti hyvin tehdä ilman lisäaikaa.

”Opettaja sanoi, että ’hienosti!’, ihan kuin se olisi hyvä asia, etten tarvinnutkaan lisäaikaa. Se oli aika ableistinen kommentti, koska eihän se ole huono asia, että tarvitsen lisäaikaa.”

Ableismilla tarkoitetaan sitä, että vammattomuutta pidetään normaalina ja ihailtavana ja vammaisuutta erilaisena ja huonompana.

Suurin ongelma on se, että tuen saaminen ja järjestelyjen sopiminen vaativat jatkuvaa selvittelyä, yhteydenottamista ja byrokratian kanssa pelaamista. Autismin kirjolla oleville ihmisille juuri tällaiset asiat voivat olla haastavia ja kuormittavia.

Veera kokee saaneensa paljon apua opintopsykologilta, johon YTHS:n psykologi kehotti ottamaan yhteyttä. Sitä ennen Veera ei tiennyt, mistä apua olisi edes voinut saada, vaikka vaikeuksia opinnoissa oli ollut jo aiemmin.

”On vaikea päästä yli siitä, että tilanteen ei koskaan olisi tarvinnut mennä näin vaikeaksi, jos olisin saanut ajoissa jotain tukea. Ilman vanhempien taloudellista apua olisin varmaan jättänyt opinnot kesken.”

Veeran kandiopinnot ovat venyneet mielenterveysongelmiin ja autismikirjoon liittyvien haasteiden takia.

Piirroskuva pylväästä, jonka alaosa on väritetty kirjavaksi

Yliopistossa aloittaminen oli Veeralle vaikeampaa kuin hän oli kuvitellut. Hän kokee, ettei opintojen alussa neuvottu riittävästi, miten yliopistossa opiskeleminen toimii, eikä yliopiston hiljainen tieto tuntunut saavuttavan häntä. Ongelmat kurssien kanssa alkoivat jo fuksivuonna.

Yhdellä kurssilla Veera jätti tulematta tunnille, jolla hänen piti pitää esitelmä. Esitelmien pitäminen oli käynyt hänelle liian ahdistavaksi.

”Luennoitsija ikään kuin painoi sen villaisella, mutta siinä olisi voinut ehkä sanoa, että ota tänne yhteyttä, jos on vaikeuksia.”

Toisella kerralla Veera kertoi jo kurssin alussa opettajalle, että esitelmän pitäminen ryhmälle on liian ahdistavaa ja ehdotti esitelmän pitämistä kahden kesken.

”Siitä tuli vastauksena, että on mukavampaa, jos kaikki ovat yhdessä.”

Veera kokee, että hänen vaikeutensa on sivuutettu kaikilla kouluasteilla, koska on ajateltu, ettei hyviä arvosanoja saavalla voi olla ongelmia.

Opettajilla voi olla suuri merkitys autismikirjolla olevien opiskelijoiden yliopistouralla. Tutkijatohtori Henri Pesosen mukaan tutkimuksissa on havaittu, että opinnot etenevät paremmin niillä autismikirjolla olevilla opiskelijoilla, jotka opintojensa aikana kohtaavat hyvän opettajan, joka on tukenut opinnoissa.

”Se on ihan onnenkauppaa, tuleeko vastaan sellainen ihminen, joka tietää asioista ja on aidosti kiinnostunut opiskelijan tarpeista.”

Esimerkiksi Eetu on keskustellut henkilökohtaisen opintosuunnitelman eli hopsin ohjaajan kanssa. Hops-ohjaaja oli opettamallaan kurssilla havainnut Eetun oppimisvaikeudet ja ehdottanut ylimääräistä tapaamista.

Kaikki tähän juttuun haastatellut toivovat yliopistolta erityisesti yhtä asiaa: joustavuutta.

”Erilaiset vaihtoehdot kurssien suorittamisessa vähentävät tarvetta yksilöllisille järjestelyille. Vaihtoehtojen avulla opiskelija pystyy myös huomioimaan, mikä itselle sopii”, kertoo opintopsykologi Anu Lehtinen.

Kyse on usein tasapainosta. Eetu toivoo, että voisi tehdä edes joitain tehtäviä tai kursseja yksin ryhmätöiden sijaan. Toisaalta hän on korona-aikana huomannut, että on mukavaa, kun välillä luennoilla on ihmisiä ympärillä.

”Toivoisin, että opettajat ymmärtäisivät, että voi opiskella toisellakin tavalla kuin olemalla tosi sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut”, Eetu sanoo.

Viime kädessä kyse on resursseista: ehtivätkö koulutusleikkausten ja yt-neuvottelujen takia äärimmilleen viedyt opettajat joustamaan ja sumplimaan erilaisia järjestelyjä kaikille niitä pyytäville.

Toisaalta jos opettaja pystyy huomioimaan opetuksessa mahdollisimman hyvin erilaiset oppijat, sekin voi riittää monille, eikä järjestelyjä tarvita. Erilaisten oppijoiden huomioiminen auttaa muitakin kuin autismikirjolla olevia, huomauttaa tutkijatohtori Henri Pesonen.

Jaakko kokee löytäneensä yliopistosta paikan, jossa voi syventyä omaan kiinnostuksen kohteeseen ja olla oma itsensä.

Eetu, Jaakko ja Veera ovat kertoneet autismikirjostaan vain läheisimmille ihmisille.

Autismikirjo ei kaikista tunnu niin merkitykselliseltä asialta, että siitä pitäisi kertoa.

”Autismikirjo on vain yksi osa ihmistä, se ei määritä kaikkea. En ainakaan itse pyri tekemään siitä isoa numeroa tai uhriutumaan, että mua pitäisi kohdella jotenkin paremmalla tavalla kuin muita”, Eetu sanoo.

Toisaalta muiden suhtautuminen jännittää.

”Nuorempana, kun oli kummallisempi yksilö, sitä vähän naureskeltiin. Sitä kokemusta ei haluaisi toistaa”, Jaakko kertoo.

Ristiriita tulee etenkin siitä, että samaan aikaan autismikirjosta kertominen helpottaa oloa. Sen jälkeen paljastumista ei tarvitse enää pelätä, Jaakko pohtii.

Autismikirjolla olevien keskuudessa puhutaankin ”naamioitumisesta” eli autismikirjon piirteiden peittämisestä. Se voi estää syrjintää mutta on käytännössä äärimmäisen uuvuttavaa.

Veeran ensimmäiset vuodet yliopistolla kuluivat pitkälti naamioituessa.

”Joka sekunti meni hirveästi energiaa siihen, että pitää kontrolloida, miten oma keho on ja miten reagoi ympäristöön. Piti tietoisesti yrittää olla paikallaan ja katsoa silmiin. Sitten katsoi liikaa silmiin, ja ihmiset valittivat siitä. Mun perusilme on monien mielestä vihainen, joten piti jatkuvasti hymyillä tai ihmiset suhtautuivat kielteisesti. Piti olla nopea reagoimaan muiden sanomisiin. Jos ei vaikka ilmaissut myötätuntoa tarpeeksi nopeasti, joku loukkaantui ja kuvitteli, etten tunne empatiaa”, Veera kuvailee.

Kun sosiaaliset tilanteet olivat ohi, Veeraan iski voimakas väsymys.

”Eikä siitä huolimatta ollut saanut yhteyttä toisiin, että olisi ollut kivaa vuorovaikutusta. Tunsi, ettei ollut ihminen niissä tilanteissa.”

Hyviäkin kokemuksia on. Jaakko kokee löytäneensä yliopistosta paikan, jossa voi syventyä omaan kiinnostuksen kohteeseen ja olla oma itsensä. Joillekin opiskelukavereille hän on kertonut diagnoosistaan, ja he ovat suhtautuneet asiaan ymmärtäväisesti.

”Yliopistossa on kaiken maailman vipeltäjää käytävillä. Tuntuu, että tänne on helpompi sopeutua kuin aiemmilla koulutusasteilla, vaikka olisi erikoisempi tyyppi.”

Piirroskuva, jossa kirjava lanka risteilee tähtikuvioiden välissä

Eetu toivoo, että voisi tulevaisuudessa toimia kääntäjänä. Hän uskoo, että työ onnistuisi hyvin, kunhan sitä saisi tehdä pääasiassa etänä omassa rauhassa. Myöhemmin hän haluaisi hakea oikeuksia kääntää oman pääaineensa lisäksi ainakin kolmea muuta kieltä, joita hän jo opiskelee. Kielten oppiminen on aina tuntunut helpolta.

Myös Veera on miettinyt, että parhaiten työnteko onnistuisi kotona ja omalla aikataululla. Huolta aiheuttaa se, miten töissä pärjää, ja saako hän esimerkiksi käyttää aistiyliherkkyyksiä helpottavia apuvälineitä.

”Tulevaisuudessa olisi kiva, jos arki olisi mielekkäämpää ja esteettömämpää”, Veera sanoo.

Veera kokee olevansa hyvä löytämään asioiden väliltä uusia yhteyksiä, joita muut eivät ole aiemmin huomanneet. Hän muistaa hyvin oppimaansa tietoa ja havaitsee etukäteen herkästi projektien ongelmakohtia.

Valmistumisen jälkeen Jaakko haluaisi olla tutkija tai opettaja. Vaikka opettajan työ on sosiaalista, Jaakon mielestä kyse on enemmän esiintymistyöstä, joka on hänelle tuttua harrastusten kautta. Opettajan sijaisuudet ovat menneet hyvin, vaikka ajoittain oppilaiden voimakkaat hajuvedet hankaloittavat oloa.

”Olen oppinut hyödyntämään autismikirjoa voimavarana, enkä näe sitä erityisen rajoittavana tekijänä.”

Eetun, Jaakon ja Veeran nimet on muutettu.

Kuinka huomioida autismikirjolla olevat yliopistolla?

“Oon etäaikana huomannut, että jos video luennosta on mahdollista katsoa jälkikäteen, se on parantanut oppimista.” – Veera

“Pienilläkin muutoksilla pedagogiikassa voitaisiin opetuksesta tehdä saavutettavampaa kaikille. Materiaalien kannattaisi olla etukäteen saatavilla ennen luentoja ja luennot olla myös tallenteina verkossa. Opettaja voi ennen kurssia olla yhteydessä opiskelijoihin ja rohkaista kertomaan esimerkiksi yksilöllisistä järjestelyistä. Joustavuutta, jos joku ei halua tehdä vaikka ryhmätöitä. Tällaiset hyödyttävät ihan kaikkia, ei vain autismikirjolla olevia.” – tutkijatohtori Henri Pesonen

“Yksi tärkeä on tehtävänantojen selkeys, että sanotaan, mitä kuuluu tehdä ja määritellään raamit tarkasti. Jos en tajua, missä rima menee, mulla menee kaksi kilsaa riman yli. Luennoitsijat saattavat välttää kertomasta, mikä on minimi, jolla pääsee läpi, mutta mulle se auttaa hahmottamaan, paljonko pitää tehdä töitä.” – Veera

“Etäluennoista huomasin, että jos näen puhujan kasvot, on helpompi keskittyä. Parasta on, jos luennoitsija pitää kameran päällä, jolloin pystyin katsomaan samaan aikaan kuvaa ja Powerpointia.” – Jaakko

“Ainejärjestöille ja vastaaville haluaisin sanoa, että esteettömyys on paljon isompi asia kuin se, onko paikka liikuntarajoitteisille esteetön. Mulle voisi olla tärkeä tietää, mitä ohjelmassa on tarkalleen eikä vain ‘juomia ja hengausta’. Esimerkiksi kuinka kovaa musiikkia on, onko hiljaista huonetta, jossa voisi olla rauhassa hetken aikaa.” – Veera

“Autismikirjolla olevilla on usein erityisherkkyyksiä, joten olisi hyvä muistaa, että tarjotaan vaihtoehtoja eikä pakoteta juomaan vaikka tiettyä juotavaa tapahtumissa. Joissain tapahtumissa kuten sitseillä odotetaan tarkkaa pukeutumista. Monille kauluspaidat tuntuvat inhottavilta, joten jos pitää pukeutua hienosti, voi joutua skippaamaan tapahtuman.” – Jaakko

“Isoin asia olisi se, että kaikki työ ei olisi vähemmistössä olevilla. Jos puhutaan, että miestenkin pitäisi tehdä töitä seksismin kitkemiseksi, niin sama ajatus koskee tätä. Oon yrittänyt selittää monia asioita, mutta niihin ei ole suhtauduttu vastaanottavaisesti.” – Veera

Fakta: Autismikirjo

  • Aivojen neurobiologinen kehityshäiriö, joka vaikuttaa siihen, miten ihminen kommunikoi ja on vuorovaikutuksessa sekä kokee ja aistii ympäristöä.
  • Suomessa on arviolta ainakin 50 000 autismikirjolla olevaa ihmistä.
  • Aiemmin kyse oli useista eri diagnooseista, kuten Aspergerin oireyhtymästä. Ensi vuonna erilliset diagnoosit poistuvat ja tilalle tulee yhteinen diagnoosi: autismikirjon häiriö.

Lähde: Autismiliitto

Lue myös: Alapääkirjoitus: Yhteiskunta on vääränlainen, jos autismikirjolla olevien on mahduttava neurotyypillisten muottiin