Uğurcan Budak, Turkki. Automaatiotekniikan ja robotiikan diplomi-insinööriopiskelija sekä apulaistutkija, Tampereen yliopisto.
Uğurcan Budak muistaa tarkasti päivän, jona saapui Suomeen ensimmäisen kerran. Se oli sunnuntai, 25. elokuuta 2019. Sitä edelsi kahden kuukauden piinaava jännitys.
Turkin Istanbulista kotoisin oleva Budak oli keväällä hyväksytty opiskelemaan diplomi-insinööriksi automaatiotekniikan ja robotiikan maisteriohjelmaan Tampereen yliopistoon.
Hän oli jättänyt opiskelijan oleskelulupahakemuksensa hyvissä ajoin kesäkuun alkupuolella. Liitteiksi oli lisätty yliopiston hyväksymistodistus ja lukukausimaksuilta säästävä stipendi.
Lisäksi mukana olivat todisteet Budakin hankkimasta yksityisestä sairausvakuutuksesta sekä siitä, että tilillä oli vähintään 13 440 euroa elämistä varten.
Vähempi ei riitä kahden vuoden opiskelua varten, sillä opiskelijan oleskelulupa ei oikeuta Kelan tukiin eikä julkiseen terveydenhuoltoon. Biometrisen tunnistautumisen hän hoiti Suomen suurlähetystössä Ankarassa.
Kun luentojen alkuun oli enää muutama viikko, ei oleskelulupaa vieläkään kuulunut.
Lopulta Budak pääsi Suomeen päivää ennen ensimmäistä luentoaan. Orientaatiokierrokset ja ryhmäytystapahtumat jäivät välistä.
”Olin silti onnellinen, sillä ehdin ajoissa opetukseen. Monet opiskelukaverini odottivat edelleen oleskelulupiaan kotimaissaan. Muistan, kun he kyselivät apua ryhmächatissamme. He eivät tienneet yhtään, mitä tehdä.”
Vuoden opiskeltuaan Budak alkoi etsiä työpaikkaa. Koulutusta vastaavia paikkoja oli avoinna paljon, mutta Budakia ei huolittuniistä yhteenkään. Hän seurasi haikeana Saksaan opiskelemaan menneitä ystäviään, jotka integroituivat vaivatta keskieurooppalaiseen yhteiskuntaan.
”He ovat onnellisia, kun taas itse tunnen olevani vankilassa. Se on saanut miettimään, valitsinko väärin.”
Suomella on ollut jo pitkään ongelma.
Väestö vanhenee, eikä uusia veronmaksajia synny riittävästi rahoittajiksi. Samaan aikaan työntekijöistä on niin paljon pulaa, että se uhkaa talouskasvua.
Poliitikot ja asiantuntijat ovat esittäneet yhtälöön monenlaisia ratkaisuja menoleikkauksista verokevennyksiin sekä tuottavuuden parantamisesta julkisen talouden kestävyyden vahvistamiseen – ja nyt myös maahanmuuttajia.
Syyskuussa hallitus kertoi, että se aikoo vähintään kaksinkertaistaa työperäisten maahanmuuttajien määrän vuoteen 2030 mennessä. Samalla uusien ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä halutaan kolminkertaistaa 15 000 opiskelijaan vuodessa.
Tavoitteen toteuttamisesta voi kuitenkin tulla hankalaa.
Suomen byrokratia tekee maahanmuuttajien työllistymisestä nimittäin todella, todella vaikeaa.
”Mielestäni Suomessa on tarjolla liian vähän lähtötason työpaikkoja, ja siitä kärsivät eniten kansainväliset osaajat sekä naiset. Itse kuulun vähemmistöön vähemmistön sisällä, sillä työskentelen ulkomaalaisena naisena miehisellä IT-alalla.”
”Koko systeemi tuntuu olevan rakennettu niin, että se saisi maahanmuuttajat tuntemaan olonsa mahdollisimman epätoivotuiksi”, sanoo Julia Hsiao-Pei Liao.
Aalto-yliopiston Creative Sustainability -maisteriohjelmasta valmistunut Liao valitsi Suomen vuonna 2017, sillä suomalaista koulutusta pidetään Taiwanissa korkeatasoisena. Kankea byrokratia ja sulkeutuneet työmarkkinat tulivat hänelle yllätyksenä.
Liao kertoo esimerkin: Opiskelijat joutuvat hakemaan heti valmistuttuaan työnhakijan oleskelulupaa. Hakemusta ei voi jättää verkossa, joten sitä varten täytyy varata aika Migriin. Tapaamista ei kuitenkaan saa varattua, sillä kaikki palvelupisteet ovat ruuhkautuneet niin, että ajoilla tehdään netissä kauppaa.
”Jos olen jo käynyt aiemmin tunnistautumassa paikan päällä ja minulla on suomalainen tutkinto, en ymmärrä, mitä he eivät voi enää vahvistaa verkossa ja miten siinä voi kestää kuudesta kahdeksaan kuukautta.”
Keväällä hän julkaisi Migriä kritisoivan kirjoituksen LinkedInissä. Julkaisun myötä Liaon tilille vyöryi viestejä tilanteista, joihin maahanmuuttajat olivat oleskelu- ja työlupien kanssa joutuneet.
Viesteistä järkyttynyt Liao perusti toukokuussa Reform Migri -vetoomuksen. Sen allekirjoittivat nopeasti muun muassa Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), Suomen yrittäjät ja Korkeakouluopiskelijat.
”Opiskelijat eivät pääse aloittamaan opintojaan ajoissa, joten he päätyvät veronmaksajiksi muualle. Osaajat eivät pääse töihin, eivätkä voi maksaa veroja. Yritykset eivät saa värvättyä työntekijöitä, joten ne eivät voi kasvaa. Suomen valtio menettää kirjaimellisesti rahaa joka suunnasta siksi, ettei se saa yhdistettyä tietokantojaan ja luotua toimivaa järjestelmää”, Liao sanoo.
Ongelma ei ole kuitenkaan pelkästään Migrissä, Liao huomauttaa. Työpaikkailmoituksissa saatetaan usein vaatia asioita, joita maahanmuuttajien on hyvin vaikea saavuttaa, kuten natiivitasoista suomen kieltä.
Kolmasosa Suomeen tulevista ulkomaalaisista opiskelijoista lähtee kolmen vuoden sisällä valmistumisestaan. Se on huono investointi, Liao toteaa.
”Jos täällä ei pidättele mikään, ja voit mennä muualle, miksi jäisit?”
”Olin naiivi luullessani, että natiivienglannilla ja suomalaisella maisteritutkinnolla oikeasti työllistyisin Suomeen. Kun lähdin täältä Saksaan kolme vuotta sitten, sain heti töitä. Koronan myötä etäsuhde puolisooni kävi liian raskaaksi, joten minun oli pakko palata. On turhauttavaa, että ulkomaalaisille opiskelijoille tarjotaan englanninkielisiä tutkintoja, kun työllistyminen ilman suomen kielen taitoa on niin vaikeaa. Suomalaiset veronmaksajat maksoivat koulutukseni, joten haluaisin nyt vuorostani tehdä töitä ja maksaa veroja, mutta en saa siihen edes mahdollisuutta.”
Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattori Hannu Karhunen toteaa heti alkuun, että kilpailu ulkomaalaisista osaajista on kovaa. Suomi ei ole ainoa maa, joka haluaa parhaassa työiässä olevat kansainväliset opiskelijat haaviinsa.
Karhunen ei ole vakuuttunut siitä, että pelkkä työperäisen maahanmuuton lisääminen riittää osaajapulan ratkaisuun. Syrjäinen, pieni ja kieleltään haastava Suomi ei ole yhtä houkutteleva kuin esimerkiksi Yhdysvallat tai Iso-Britannia. Suomen maahantulojärjestelmä puolestaan on kankea ja byrokraattinen, toisin kuin esimerkiksi Kanadassa tai Virossa.
”Tällä hetkellä tänne valikoituu sellaista porukkaa, jotka ovat jo valmiiksi mieltyneitä Suomeen. Jos ihmisiä yritetään vain saada houkuteltua tänne lisää, he eivät ole enää pelkkiä niin sanottuja Suomi-faneja”, Karhunen sanoo viitaten hallituksen suunnitelmiin työperäisen maahanmuuton lisäämisestä.
Suomi-faneilla hän tarkoittaa ihmisiä, joilla on jo valmiiksi jokin side Suomeen, kuten perhe, puoliso tai työpaikka.
Suomi oli 1990-luvulle asti melko suljettu valtio, Karhunen huomauttaa ja ottaa esimerkiksi Ruotsin. Siellä joka viides asukas on ulkomaalaistaustainen, Suomessa ei edes joka kymmenes.
Ruotsilla onkin enemmän kokemusta maahanmuuttajien työllistämisestä. Suomeen ei ole muodostunut sellaisia perinteitä ja instituutioita, jotka auttaisivat kansainvälisten osaajien kotouttamisessa. Samasta syystä työnantajilla ei välttämättä ole kokemusta ulkomaalaisen työvoiman käyttämisestä, eikä julkinen sektori osaa säätää palveluitaan toimiviksi. Kaikilla portailla riittää korjattavaa.
”Suomalainen opiskelija ei häviä täältä kulumallakaan. Kansainvälinen osaaja toimii eri tavalla. Hänelle lähtöön riittää, että joku osanen tästä koneistosta ei toimi. Siksi heidän pitämiseensä vaaditaan toimia kaikilta osapuolilta.”
Karhunen nostaa esiin myös julkisen sektorin epätasa-arvoiset kielivaatimukset. Vaikka maahanmuuttaja olisi kuinka korkeasti koulutettu osaaja, ovat uranäkymät julkisella sektorilla käytännössä olemattomat, jos ei osaa suomea ja ruotsia. Karhusen mukaan kielivaatimusten vapauttaminen olisi helppo keino parantaa ulkomaalaisten osaajien työllistymismahdollisuuksia.
”Päättäjät jankuttavat, että yritysten pitäisi olla vastaanottavaisempia ja työllistää ulkomaalaisia osaajia. Jos kuitenkin yhtään katsoo virkamiehiä ja julkista sektoria, sotealaa lukuun ottamatta, niin siellä istuu käytännössä joukko vanhoja miehiä. En tiedä, onko se kaikkien edun mukaista.”
Kolumbialainen Ronal Bejarano aloitti automaatiotekniikan DI-opintonsa yhdeksän muun ulkomaalaisen opiskelijan kanssa Tampereen teknillisessä yliopistossa vuonna 2017.
Työnhaun aloitettuaan hän törmäsi samaan seinään kuin Uğurcan Budak. Yhdenkään yrityksen ovet eivät auenneet.
Tuloksettoman etsinnän jälkeen Bejarano muutti tyttöystävänsä kanssa Espooseen ja otti tohtorikoulutettavan paikan vastaan Aalto-yliopistosta. Ulkomailla työmahdollisuuksia olisi ollut, mutta Bejarano ei halunnut lähteä. Hän oli oppinut pitämään suomalaisesta työkulttuurista, vaikkei kieltä puhunutkaan.
”Olisin halunnut työskennellä yrityksessä, mutta oleskelulupani oli menossa umpeen. Pelkäsin menettäväni sekä työni että kotini. En uskaltanut riskeerata kaikkea, joten tyydyin PhD-vaihtoehtoon.”
Budak puolestaan päätyi apulaistutkijaksi Tampereen yliopistoon eikä enää edes haaveile yritysmaailmasta.
Budak pohtii, voisivatko suomalaiset yritykset tuoda itse esiin kansainvälisyyttään.
Jos yritys kertoisi avoimesti esimerkiksi, että viisi tai kymmenen prosenttia sen työntekijöistä on ulkomaalaisia, se kuulostaisi heti paljon lähestyttävämmältä. Silloin ei tarvitsisi jännittää, onko paikan ainoa ”ulkomaalainen tyyppi”.
Sekä Bejarano että Budak uskovat, että eniten apua työnhakuun olisi saanut sujuvasta suomesta. Paine saada tutkinto suoritetuksi määräajassa on kuitenkin niin suuri, ettei kieleen ja kulttuuriin tutustumiselle ole stipendillä ja oleskeluluvalla opiskelevalle aikaa. Jos kieltä ei pääse puhumaan missään, jäävät kahdeksasta suomen kielen kurssista päähän vain perusteet.
Yhdeksästä Bejaranon kanssa Suomeen tulleesta osaajasta kolme päätyi tutkijoiksi yliopistolle, yksi Teknologian tutkimuskeskukselle. Vain yksi työllistyi suomalaiseen yritykseen. Loput ovat lähteneet.
”Monet tekivät pitkään töitä ruokalähetteinä tai siivoojina työllistyäkseen yritysmaailmaan.”
Palkansaajien tutkimuslaitoksen Karhunen ei ihmettele, että Budakin ja Bejaranon tavoin ulkomaalaiset opiskelijat työllistyvät usein yliopistolle.
”Jos siellä tehtaalla on töissä vain sellaista supisuomalaista Jaakkoa ja Marjaa, eikä minkäänlaista ulkomaalaista työntekijäpoolia, niin sitä kynnystä voi olla tosi vaikeaa ylittää”, hän sanoo.
Budakin ajatusta yritysten oma-aloitteisesta kansainvälisyyteen sitoutumisesta Karhunen puolestaan pitää ehdottomasti kokeilun arvoisena.
Helsingin yliopiston ulkomaalaiset opiskelijat vastaavat kansainväliseen ISB (International Student Barometer) -kyselyyn joka toinen vuosi. Vuoden 2021 kyselyyn vastasi noin 30 yliopistoa. Kävi ilmi, että Helsingin yliopiston opiskelijat olivat kaikista tyytymättömimpiä ulkomailta saapuvien opiskelijoiden vastaanottamiseen. Erityisen hankalaksi opiskelijat kokivat Suomeen saapumisen ja byrokratian kanssa painimisen.
Kyselyyn vastanneet 800 opiskelijaa, eli noin kolmasosa kansainvälisistä opiskelijoista kokivat myös syrjintää erityisesti huonon kielitaidon takia. Kansainvälisille opiskelijoille suurimmaksi haasteeksi osoittautuukin usein suomen kieli, Rebekka Nylund kertoo. Hän vastaa Helsingin yliopiston opetuksen strategisissa palveluissa muun muassa maahanmuuttajien opintopalveluiden kehittämisestä.
Nylundin mukaan kielitaidon tärkeyttä pyritään painottamaan opiskelijoille jo heidän tullessaan Suomeen. Silloin kaikki eivät kuitenkaan pidä kielen opettelua tärkeänä, sillä moni ei vielä edes tiedä, haluaako jäädä Suomeen. Mutta jos kieltä alkaa harjoitella vasta työnhaun kynnyksellä, on jo myöhäistä.
”Kyselyssä sellaiset opiskelijat, jotka osaavat suomea kokivat, että työllistymismahdollisuudet ovat hyvät. He, jotka eivät osanneet, näkivät tilanteen haasteellisena”, Nylund sanoo.
”Minulla on aiempi tutkinto oikeustieteistä, ja olen tehnyt töitä kuudessa eri maassa. Puhun espanjaa, portugalia, ranskaa ja englantia, joista jälkimmäistä olen pätevä opettamaan. Puhun myös B1-tason suomea. Olen kolmen Suomen vuoteni aikana hakenut yli 270 työpaikkaa, mutten pääse edes taksikuskiksi. Menin jatko-opiskelemaan parantaakseni työllistymistäni, koska haluaisin jäädä tänne. Jos en löydä töitä ennen valmistumistani, en valitettavasti usko pystyväni siihen.”
Kansainvälisten opiskelijoiden asemaa hankaloittaa entisestään se, että heidän asiansa leviävät monen ministeriön ja viraston tontille.
Kun ulkomaalainen opiskelija jättää oleskelulupahakemuksen, sen ottaa vastaan Suomen edustusto eli ulkoministeriö. Päätöksen oleskeluluvasta tekee sisäministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa toimiva Maahanmuuttovirasto. Jos oleskelulupaa hakee työnteon perusteella, tekee työ- ja elinkeinotoimisto siihen työvoiman saatavuuden, työsuhteen ehtojen sekä työnantajan ja työntekijän edellytysten kokonaisarvioinnin kattavan osapäätöksen. Varsinaisen oleskelulupapäätöksen lupa-asiassa tekee Maahanmuuttovirasto.
Kielikysymykset kuuluvat oikeusministeriöön. Henkilötunnuksista ja kotipaikka-asioista vastaa valtiovarainministeriö, koulutuksesta ja rahoituksesta opetusministeriö ja niin edelleen.
Käytännössä ulkomaalaista osaajaa pallotellaan muun muassa Maahanmuuttoviraston, digi- ja väestötietoviraston, te-toimiston ja poliisin pakeilla. Ja tietysti erilaisissa ohjelmissa ja hankkeissa. Talent Boost, Talent Hub, HEI LIFE, 90 Days a Finn, HITP, AKVA, Kieliboost, SIMHE ja monet muut pyrkivät edistämään ulkomaalaisten integroitumista ja työllistymistä.
”Olen tullut aika kyyniseksi tässä projektijumpassa. Laitetaan hankerahoituksella projekti pystyyn, ja otetaan siihen projektipäällikkö ja pari työntekijää. Sitten ohjelma tavoittaa ehkä pari ulkomaalaista parin vuoden aikana”, huokaa Hannu Karhunen Palkansaajien tutkimuslaitoksesta.
Helsingin yliopisto on tehnyt jo pitkään työtä kansainvälisten opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksien parantamiseksi. Rebekka Nylund harmittelee, kuinka koulutusten pyörittäminen pääosin hankerahoituksella leimaa koko sektoria. Rahoitusmallin takia toiminnan suunnittelu ja siitä tiedottaminen on haastavaa. Nylund toivookin, että koulutuksia pystyttäisiin jatkossa tarjoamaan oppilaille pitkäjänteisemmin ja ennakoivammin.
Kayleigh Kariselle suomen kieli ei ole ongelma, päinvastoin. Hän toivoo sen käyttöä. Suomalainen sukunimi on perujaan syvältä Etelä-Pohjanmaalta Ilvesjoen kylästä. Sieltä hänen isoisoisovanhempansa lähtivät Pohjois-Michiganiin vuonna 1907.
Juuri suomalaiset juuret saivat Karisen lähtemään Suomeen vaihto-opiskelemaan kandivaiheessa, vaikka kieli oli unohtunut perheeltä jo sukupolvia sitten.
”Olin päättänyt oppia puhumaan suomea. Se oli aluksi vaikeaa, koska kaikki halusivat vaihtaa heti englantiin. Vaatimalla vaadinihmisiä puhumaan minulle suomea”, Karinen kertoo. Amerikkalainen aksentti ei noin viiden Suomen-vuoden jälkeen juuri kuulu puheesta.
Suomalainen isäntäperhe ja cheerleading-harrastus helpottivat integroitumista, ja Karinen pääsi mukaan jopa maajoukkueeseen. Hän huomasi haluavansa jäädä Suomeen.
Se ei ollutkaan yhtä helppoa.
Kariselle oli luvattu työpaikka cheerleading- hallin siivoojana, joten hän haki Migristä työntekijän oleskelulupaa. Työperusteinen, jatkuva A-lupa mahdollistaisi opinnot Helsingin yliopiston kielellisen diversiteetin ja digitaalisten ihmistieteiden maisteriohjelmassa ilman 13 000 euron lukukausimaksua.
Yhdeksän kuukautta myöhemmin hakemus tuli takaisin kielteisenä. Työstä ei te-toimiston osapäätöksen mukaan maksettu tarpeeksi, jotta Karinen voisi jäädä sen perusteella Suomeen.
Karista ohjattiin hakemaan vaihto-opiskelijan oleskeluluvalle jatkoa, jotta hänen ei tarvitsisi poistua maasta. Puolentoista vuoden kuluttua hänelle myönnettiin viimein työntekoa varten A-lupa, tällä kertaa työhön cheerleading-valmentajana.
Pian Kariselle selvisi, että hänelle myönnetty työlupa salli ainoastaan työskentelyn urheiluvalmentajana, joten hän ei voinut hakea koulutustaan vastaavaa työtä. Uudessa työluvassa menisi vähintään kuusi kuukautta, ja sitä varten tulisi olla työsopimus odottamassa.
Kuka odottaisi uutta työntekijää puoli vuotta? Ja vaikka odottaisikin, hyväksyttäisiinkö Karisen hakemus?
Opinnot venyivät. Vuorokauden tunnit eivät enää riittäneet. Arkea hankaloitti myös muutto Espoon Kauklahdesta toisen perheen luo Sipooseen. Sieltä oli pitkä matka sekä yliopistolle että töihin.
”Matkustin sieltä puolen vuoden ajan kouluun ja töihin hallille joka päivä. Välillä jäin hallille nukkumaan, jotta ehtisin aamuksi kouluun.”
Karinen toteaa, että Suomessa on paljon hyvää. Samalla hän ei ymmärrä, miksi lupajärjestelmästä on tehty niin rajoittava, että se pakottaa maahanmuuttajat häviäjän asemaan.
”Rakastan Suomea, mutta tämä on tosi rankkaa. Olen opiskellut kielen ja tehnyt kaiken, mitä minulta on vaadittu. Silti joudun seuraamaan vierestä, kuinka opiskelukaverini etenevät elämässään samalla, kun omat käteni pysyvät sidottuina.”
Hallitus valmistelee parhaillaan lakimuutosta, joka soisi odotettuja helpotuksia ulkomaalaisten korkeakouluopiskelijoiden maahantuloon, opiskeluun ja työnhakuun.
Toistaiseksi opiskelijat ovat voineet hakea oleskelulupaa enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Esityksessä ehdotetaan, että oleskelulupa myönnettäisiin korkeakouluopiskelijoille jatkuvana heidän tutkintonsa keston ajaksi. Niin sanottu A-lupa antaisi opiskelijoille myös oikeuden kotikuntaan eli mahdollisuuden hyödyntää kunnan palveluita.
Vuoden työnhakulupa, eli lupa hakea töitä opintojen jälkeen, pitenisi kahteen vuoteen. Lupaa ei olisi myöskään pakko hakea heti, vaan se olisi voimassa viisi vuotta valmistumisen jälkeen. Lisäksi opintojen aikainen työnteko-oikeus nostettaisiin 25 viikkotunnista 30 tuntiin.
Hallitus antaa ulkomaalaisia opiskelijoita koskevan esityksen eduskunnalle 11. marraskuuta. Muutokset tulisivat voimaan huhtikuussa 2022.
Lisäksi hallitus aikoo luoda ensi vuonna pikakaistan työperäisen maahanmuuton edistämiseksi. Erityisasiantuntijat ja kasvuyrittäjät sekä heidän perheensä saisivat sillä oleskelulupapäätöksen 14 vuorokaudessa. Opiskelijoille siitä ei kuitenkaan ole vielä iloa. Niin sanottu D-viisumi räätälöidään opiskelijoiden ja tutkijoiden käyttöön vasta myöhemmin.
Kehitystä on siis tapahtumassa, mutta samalla hakemukset ovat kallistuneet, viimeksi vuodenvaihteessa.
Suomen kansalaisuutta voi hakea viiden vuoden jälkeen. Mikäli hakijalla on kansalaisuuteen vaadittavan kielitaidon lisäksi kiinteät siteet Suomeen, kansalaisuutta voi hakea vuotta aiemmin.
Kayleigh Karinen huomauttaa, että jokaisen hakemuksen lähettäminen maksaa hakijalle satoja euroja. Se haukkaa nopeasti ison osan opiskelijan kuukausibudjetista. Hän harmittelee myös järjestelmän monimutkaisuutta: lupaviidakosta ei meinaa selvitä edes tutun juristin avulla.
Karinen tiedusteli Migristä, voisiko hän suomalaiset sukujuuret omaavana, lähes natiivisti kieltä puhuvana Suomen maajoukkueen jäsenenä hakea kansalaisuutta neljän vuoden oleskelun jälkeen. Vastausta ei kuulunut, joten Karinen lähetti hakemuksen, maksoi siitä 460 euroa ja odotti lähes vuoden.
Hakemus tuli takaisin kielteisenä. Karinen ei Migrin mukaan täyttänyt kriteereitä aikaistetun kansalaisuuden myöntämiseen.
Ensi kuussa Karinen jättää kansalaisuushakemuksen uudelleen, maksaa toiset 460 euroa ja odottaa päätöstä 18–20 kuukautta.
Ehkä sitten Suomesta tulee viimein hänellekin koti.
Juttuun on haastateltu lisäksi Helsingin yliopiston kansainvälisten opiskelijoiden työllistymiseen erikoistunutta uraohjaajaa Anna Storgårdsia, työ- ja elinkeinoministeriön hallitussihteeri Jarmo Tiukkasta sekä lukuisia kansainvälisiä opiskelijoita.
