Miten Taideyliopistossa on tähän mennessä reagoitu adressin vaatimuksiin, vararehtori Lauri Väkevä?
Adressiin reagoitiin saman tien. Osa toimista oli jo kehittelyssä, koska meillä on käynnissä opetussuunnitelman uudistustyö, jossa syrjinnän ehkäisyyn liittyviä opintoja lisätään. Olemme myös lisänneet henkilöstön koulutusta aiheesta, eli kyllä näihin on tartuttu kaikilla tasoilla. Opetussuunnitelman uudistaminen on hidasta, siksi uudet opinnot ovat vielä valinnaisia.
Millaisia uusia kursseja opetukseen on lisätty?
Eri akatemiat ovat lähteneet tähän mukaan eri tavoin, mutta esimerkiksi Teatterikorkeakoululla nämä valkoisuuteen ja poliittiseen tasa-arvoon liittyvät teemat ovat olleet tärkeitä jo ennen adressin julkaisua.
Mitä ”henkilöstön kouluttaminen aiheesta” tarkoittaa?
Moninaisuuden lisääminen halutaan ottaa esiin henkilöstön koulutuksessa ja etenkin rekrytointivaiheessa. Meillä on uudet eettiset periaatteet, ja tarkoitus olisi, että kaikki tutustuvat niihin jo ennen, kuin aloittavat yliopistossa.
Meillä on lähtökohtana, että kaikki Taideyliopiston yhteisössä jakaisivat samat arvot, jotka on artikuloitu selkeästi. Siitä sitten tulisi se osallisuuden kokemus.
Taideyliopiston strategiassa vuosille 2021–2030 mainitaan muun muassa yliopistoyhteisön moninaisuuden ja osallisuuden kokemuksen vahvistaminen. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?
Meillä on lähtökohtana, että kaikki Taideyliopiston yhteisössä jakaisivat samat arvot, jotka on artikuloitu selkeästi. Siitä sitten tulisi se osallisuuden kokemus. Tämä liittyy myös yliopistodemokratiaan. Olemme vahvistamassa osallistavia prosesseja. Lisäksi tutkimuspuolella on käynnissä aiheeseen liittyviä hankkeita.
Opiskelijoilla on siis myös muita vaikuttamisen keinoja kuin adressien luovuttaminen?
Ilman muuta. Pitkäjänteinen työ tapahtuu koulutusohjelmissa. Kannustan opiskelijoita kiireistä huolimatta osallistumaan ylioppilaskuntien toimintaan. Adressien luovuttaminen on yksi tapa vaikuttaa, ja pidän sitä tärkeänä.
Mihin tahoihin Taideyliopisto on yhteydessä yhdenvertaisuuden edistämiseksi?
Kontaktoimme kulttuuriseen moninaisuuteen liittyviä ryhmiä sekä sukupuoliseen ja seksuaaliseen tasa-arvoon liittyviä ryhmiä. Itse toivoisin, että myös opetussuunnitelman suunnittelussa olisi mukana sidosryhmiä ihan kansalaisjärjestöjä myöten. Sillä tavalla saamme tärkeää tietoa siitä, miten näitä asioita käsitellään yhteiskunnassa.
Millaisia konkreettisia keinoja yliopistolla on seurata tavoitteiden toteutumista?
Itse pitäisin tosi tärkeänä, että meillä olisi kvalitatiivisia indikaattoreita. Tärkeää on kuunnella ihmisiä. Kuten Teakin valkoisuuskurssin lähettämässä kirjeessä tuli ilmi, meillä saattaa olla kokemusta rakenteellisesta rodullistamisesta ja muusta, jota ei tehdä tietoisesti. Tämä on koko yhteiskunnan ongelma, johon pitää löytyä niitä indikaattoreita.
Eli onko tällaisia indikaattoreita olemassa?
No meillä on opiskelijakyselyt, se on yksi tapa. Ja esimerkiksi kansainvälisten opiskelijoiden palautesessiot. Vielä on tehtävää kansainvälisten opiskelijoiden mukaan saamisessa, vaikka olemmekin kansainvälinen taideyhteisö.
Mitä käytännössä pitää vielä kehittää?
Kielipolitiikkaa tulee kehittää, jotta ei esimerkiksi tulisi tilanteita, joissa henkilö on kokouksessa ilman materiaaleja omalla kielellään. Olen saanut palautettakin, että joskus kansainväliset opiskelijat kokevat jäävänsä syrjään. Englanninkielistä opetusta pitää vahvistaa, vaikka suomen- ja ruotsinkielinen opetus onkin meillä lakisääteisesti keskiössä. Myös arkisia kokemuksia tulee nostaa esiin, koska ihmiset voivat saada syrjintäkokemuksen monesta syystä. Taidealalle on vuosisatojen myötä muodostunut länsimaissa tietyt rakenteet, joten on tärkeää, että näitä asioita tuodaan nyt esiin. Tämä vaatii opiskelijoilta ja opettajilta aktiivista dialogia.
Vielä konkreettisesti, mitä yliopistossa on jo tehty?
Meillä on lisätty opiskelijoiden ja henkilökunnan tietoisuutta inklusiivisuuteen liittyvissä asioissa. Olemme ottaneet eettiset periaatteet käyttöön ja lähteneet kehittämään opetussuunnitelmaa nämä asiat huomioivaan suuntaan.
Käytännössä se ei tuonut kaipaamiamme nopeita ja kokonaisvaltaisia muutoksia.
Adressin laatimisessa mukana olleet Michelle Orenius ja Una Auri suostuivat vastaamaan Ylioppilaslehden kysymyksiin kiireisiin vedoten vain sähköpostitse. Miten Taidelyliopisto on vastannut esittämiinne vaatimuksiin?
Adressiin reagoitiin Taideyliopistossa virallisella kannanotolla, ja eri koulutusohjelmien johdot toivat esille nostetut asiat vaihtelevasti keskusteluun. Käytännössä se ei kuitenkaan tuonut kaipaamiamme nopeita ja kokonaisvaltaisia muutoksia.
Toivoisitteko yliopiston kuulevan opiskelijoitaan enemmän? Jos, niin miten?
Yliopisto on kyllä kutsunut opiskelijoita osallistumaan, mutta valitettavasti opiskelijan näkökulmasta se ei aina ole kovin realistista. Taideyliopiston rakenne ja esimerkiksi kurssien sataprosenttinen läsnäolovaatimus opetuksessa eivät kannusta ottamaan osaa yhteisön asioihin. Kun samalla ihmisiä pusketaan individualistiseen taiteilijuuteen, kaikki aika ja energia menevät ensisijaisesti oman taiteilijuuden kehittämiseen sekä perusopetuksesta selviämiseen. Tarvitsisimme huokoisempia alustoja, tilaa muutoksille ja kokonaisvaltaista rakenteellista muutosta.
