Oppimispäiväkirjat ovat yleinen kurssitehtävä useimmissa Helsingin yliopiston tiedekunnissa. Niitä kirjoitetaan niin historian kuin viestinnän kursseilla, ja Kielikeskuksen yliopisto-opettaja Hanna Kosonen arvioi reflektoivien tekstien yleistyvän tulevaisuudessa entisestään.
Yleensä oppimispäiväkirjalla tarkoitetaan pitkää, jopa yli kymmensivuista tekstiä, jossa opiskelija pohtii, mitä ja miten on oppinut kurssin aikana. Tekstilaji kannustaa analysoimaan kurssin teemoja suhteessa opiskelijalla jo olevaan tietoon.
Toisin kuin akateeminen essee, oppimispäiväkirja kirjoitetaan minämuodossa.
Mihin oppimispäiväkirjoja tarvitaan?
Nykyään olennaisinta opiskelussa ei välttämättä ole se, mitä muistaa tentissä ulkoa, vaan se, miten opittua tietoa soveltaa. Siksi Kosonen ajattelee, että oppimispäiväkirja on oppimisen kannalta sopivampi työkalu kuin tenttiminen.
Oppimispäiväkirjat ovat yksi ilmentymä reflektion yleistymisestä. Niiden on tarkoitus saada opiskelija muodostamaan kurssilla oppimistaan asioista näkemyksiä. Kososen mukaan näin halutaan kehittää opiskelijoiden valmiuksia ajatella kriittisesti. Se taas on yliopistojen keskeinen tehtävä.
Yliopistossa opiskelijoita totutetaan akateemiseen tekstiin, tieteellisiin artikkeileihin ja neutraaliin oppikirjallisuuteen, mutta oppimispäiväkirjassa pitäisi kirjoittaa itsestään ja omista kokemuksistaan. Refl ektoinnista voi olla hyötyä, mutta toisinaan, kun opiskelija kirjoittaa omista kokemuksistaaan ja ajatuksistaan, oppimispäiväkirjasta voi tulla hyvinkin henkilökohtainen. Se voi olla opiskelijoille vaikeaa.
”Tieteen ihanteena on, että asiat nostetaan esiin ja ollaan itse taustalla kertojana. Se, että pitäisi käsitellä minua itseäni, voi tuntua jopa vähän ahdistavalta tai pelottavalta”, Kosonen sanoo.
Miksi yliopistossa sitten kirjoitetaan itsestä ja omista kokemuksista?
Oppimispäiväkirjan tarkoitus ei ole tuottaa objektiivista tietoa tai koulia opiskelijoista tutkijoita. Sen suosio kytkeytyy oppimisen lisäksi myös opiskelijoiden työelämätaitojen kehittämiseen.
Opettajien akatemian jäsen, Helsingin yliopiston Aasian tutkimuksen yliopistonlehtori Tiina Airaksinen kertoo sähköpostitse, että oppimispäiväkirjojen toivotaan kehittävän laajojen kokonaisuuksien hahmottamista, olennaisten asioiden tunnistamista, kirjoittamista ja oman osaamisen tunnistamista ja sanoittamista.
Oppimispäiväkirjojen taustalla on myös ajatus siitä, että opiskelija suorittaisi kurssia tasaisesti.
”Eikä viimeisenä iltana tenttiin päntätessä”, Kosonen sanoo.
Yleensä oppimispäiväkirjolla ei ole kovin suurta painoarvoa kurssin arvostelussa. Opiskelijat saattavat niiden lisäksi palauttaa esimerkiksi ryhmätyön tai tehdä tentin.
Yhteiskuntahistorian yliopistonlehtori Hanna Kuusi sanookin oppimispäiväkirjan ajavan asiansa parhaiten silloin, kun se on hyvin pieni osa kurssisuoritusta.
”Koko 5 op:n kurssin arviointitapana se on mielestäni huono.”
Kosonen on samaa mieltä. Jos käy niin, että oppimispäiväkirjalla on kurssin arvostelussa iso painoarvo, opiskelijan voi hänen mielestään olla vaikeaa tasapainoilla erilaisten vaatimusten välillä.
Kurssiosaamisen arvioinnissa nimittäin painotetaan sitä, mitä opiskelija on oppinut kurssin aikana. Reflektiossa puolestaan arvioidaan, miten opiskelija on soveltanut oppimaansa ja pohtinut oppimistaan.
Voi käydä niin, että opiskelija alkaa pohtimaan, mitä opettaja toivoo hänen kirjoittavan.
”Joku taisi joskus vitsailla, että parhaan arvosanan saa jos aloittaa sillä, että aluksi en tiennyt asiasta mitään, mutta mestari Virtasen hienon luennon jälkeen ymmärrän nyt kaiken”, Kosonen sanoo.
Oppimispäiväkirjat toimivat Kososen mukaan hyvin sekä palautekanavana opettajille että keinona ymmärtää opiskelijoiden ajatuksia.
Kuusi kertoo, että hänen juuri päättyneellä Sukupolvet, liikkuvuus ja eriarvoisuus -kurssillaan opiskelijat saivat valita luentorefl ektioiden ja luentokuulustelun välillä.
”Ehkä jotain kertoo se, että 100 opiskelijaa valitsi luentorefl ektiot ja 10 kuulustelun.”
Samaan aikaan osa opiskelijoista pitää Kososen mukaan tekstilajia epämääräisenä. Oppimispäiväkirjan arvosteluperusteet ovatkin monille epäselvät.
Parhaiten oppimispäiväkirjassa onnistuu, kun ei ainoastaan referoi ja kuvaile oppimaansa, vaan myös tulkitsee, laajentaa, arvioi ja arvostelee. Arvostelukriteerit ovat peräisin yhdysvaltalaisen kasvatuspsykologin Benjamin Bloomin vuonna 1956 kehittämästä taksonomiasta.
Yliopistonlehtori Airaksinen painottaa, että opettajan pitäisi selittää arvostelukriteerit opiskelijoille aivan kurssin alussa. Kriteerejä voi myös pohtia yhdessä opiskelijoiden kanssa.
Kosonen neuvoo lukemaan Sisusta kurssin oppimistavoitteet.
”Sitä kautta voi päästä käsiksi siihen mitä kurssilla on tarkoitus oppia, ja katsoa miten päiväkirja heijastelee niitä asioita.
