Jos nyt eletään television uutta kultakautta, niin eletään myös televisiota käsittelevän kirjallisuuden. Kuluneen vuoden aikana kolme kustantamoa on julkaissut televisiota käsittelevän esseekokoelman.
Syyskuussa 2019 julkaistu Siltalan Television lapset käsittelee pääasiassa vuosituhannen vaihteen televisiotuotannon yhteiskunnallista merkitystä kirjoittajien omien kokemusten kautta. Viime toukokuussa Kosmos-kustantamon julkaisemassa 13 katseluasentoa -kirjassa lähestytään televisiota esimerkiksi feministisen teorian ja kapitalismikritiikin kautta.
Tänä syksynä katselukokemusten analysointi jatkuu WSOY:n Parasta katseluaikaa -teoksessa. Parasta katseluaikaa keskittyy ulkomaisten draamasarjojen tapahtumiin ja pohtii jatkuvajuonisen draaman kehitystä.
Television lapsissa käsitellään etenkin suomalaista tuotantoa ja tosi-tv:tä, kun taas 13 katseluasentoa -kirjassa ulkomaisia draama-sarjoja, suomalaisia sarjoja ja tosi-tv:tä.
Vaikka kirjoissa on näkökulmaeroja ja niissä käsitellään eri sarjoja, myös päällekkäisyyksiä löytyy. Sinkkuelämää, Temptation Island ja Mad Men ovat esimerkkejä sarjoista, joita käsitellään vähintään kahdessa tv-esseekokoelmassa.
Televisiosarjoja on viime vuosina analysoitu ahkerasti myös lehdistössä. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa on spekuloitu Game of Thronesin juonenkäänteitä ja Temptation Islandin suosion syitä.
Television lapset ja 13 katseluasentoa -teosten kirjoittajat ovat pääasiassa kulttuurialalla työskenteleviä millenniaaleja.
Sarjojen yhteiskunnallisen merkityksen rinnalla taisen sijaan kirjoitetaan siitä, miltä tuntui tai tuntuu katsoa sarjoja. Parasta katseluaikaa -kirjan tekijät kuuluvat X-sukupolveen. Teoksessa on vähemmän omakohtaisuutta kuin muissa tv-esseekokoelmissa. Sen kanteen on listattu kirjassa käsiteltyjen sarjojen nimet kirjoittajien sijaan.
”Kun tämä aika on täynnä autofiktiota, blogitekstejä ja kaikenlaisia kirjallisia selfieitä, meillä oli pointtina juuri se, että pyrittäisiin tietokirjamaiseen otteeseen, siihen, että sarjat olisivat pääosassa”, kirjan toimittanut Jani Saxell sanoo.
Parasta katseluaikaa -kirjan suunnittelu aloitettiin Saxellin mukaan vuonna 2018.
Silloin ei hänen mukaansa ollut tiedossa, että muutama muukin suunnitteli samasta aiheesta samaan muotoon kirjoitettua kirjaa.
Saxell ajattelee, että esseemuodossa televisiota voi käsitellä perusteellisesti, kun jokainen kirjoittaja keskittyy korkeintaan kahteen sarjaan.
Televisiosarjoista kirjoittamiseen kannustaa Saxellin mukaan sekin, että ne ovat helpommin lähestyttäviä kuin muut taiteenmuodot, kuten kuvataidenäyttelyt.
Pohjakoulutus ei ole välttämättömyys, ja keskusteluun voi osallistua matalammalla kynnyksellä kuin muihin taidekeskusteluihin.
Kosmoksen kustantaja Mikko Aarne kertoo, että kustantamo tiesi Television lapset -kirjasta, kun 13 katseluasentoa -kirjaa tarjottiin kustantamolle. Tarjoukseen tartuttiin Aarnen mukaan siksi, että Kosmos haluaa osallistua järkevään kulttuurikeskusteluun.
”En oleta, että tv-esseekokoelmat olisivat myyntihittejä. Eivätkä ne ole. Televisio kiinnostaa tiettyä ydinporukkaa. Kuuntelemme todella paljon kirjoittajia siinä, mistä heillä on sanottavaa.”
Television lapset -kirjaa on mainostettu sillä, ettei televisiosta ole kirjoitettu älykkäästi julkisuudessa. Myös Parasta katseluaikaa ilmoittaa käsittelevänsä sarjoja älykkäästi.
Mediakulttuurin ilmiöitä tutkiva Mikko Hautakangas Helsingin yliopistosta ei allekirjoita väitettä siitä, ettei televisiota ole aiemmin arvostettu. Tutkijat ovat kirjoittaneet kevyinä pidetyistä sarjoista syvällisesti jo pitkään.
Mikko Aarnen mukaan aikuiseksi kasvaneella Y-sukupolvella on tarve analysoida nuoruutensa tärkeintä taiteenmuotoa minämuodossa.
”Että tämä sukupolvi, joka haluaa puhua omista tunteistaan, haluaa puhua myös televisiosta.”
Saxell sanoo, että jokainen katsoo televisiota subjektiivisesti. Siksi siitä on myös helppo kirjoittaa niin.
