Noin 20 vuotta sitten olin syvästi rakastunut huonekaluun.
Rakkauden kohteena oli pulpetti. Tuntui turvalliselta tietää, että keskellä hälisevää maailmaa minulle oli varattu oma paikka, jossa istuessa isommat lapset eivät hyppineet silmille.
Kiintymys pulpettiin oli niin suurta, etten liikahtanut edes siinä vaiheessa, kun vieressä istuva poika alkoi treenata miekkailua saksilla. Toljotin kauhuissani naamani edessä heiluvia fiskarseja ja rukoilin hiljaa, että opettaja ilmestyisi pelastamaan minut.
Nykyajan ala-asteella näin lapsellisia ongelmia ei ilmeisesti ole. Helsingin Sanomat uutisoi tammikuussa Jätkäsaaren peruskoulusta, jossa meno on kuin eturivin ajatushautomossa: aamu alkaa Tutkin ja koodaan -nimisellä opetussessiolla, johon osallistuu 80 kolmas- ja neljäsluokkalaista. Perinteisiä luokkahuoneita ei juuri ole, nimikoiduista istumapaikoista puhumattakaan.
”Isomman lapsen pitäisi pystyä ottamaan haltuun rakennusta ja irtautua pulpetista”, juttuun haastateltu konsultti kommentoi ja tähdentää, että on osa kasvamista miettiä, missä opiskelu sujuu parhaiten.
Kova tavoite. Aika harva aikuinenkaan nimittäin tietää, miten elämä kannattaisi organisoida (jos tietäisi, kukaan tuskin kohkaisi kello viiden voittajantunnista).
Mutta näitä pulpetittomia tehotenavia odottavatkin suuret saappaat ilmastokriisin ja kestävyysvajeen ratkaisijoina. Paras siis alkaa valmistautua.
Myllerryksessä ovat kaikki koulutusasteet. Peruskoulun uusi opetussuunnitelma tuli lopullisesti voimaan viime syksynä. Myös lukion opetussuunnitelman perusteet on vastikään uudistettu, ja kunnat työstävät nyt niiden pohjalta omia suunnitelmiaan. Yliopistojen kohuttu valintakoeuudistus tulee tänä keväänä voimaan viimeistenkin hakukohteiden osalta.
Muutos ei ole itsetarkoitus, kirjoittaa opetusalan ammattijärjestö OAJ:n kehittämispäällikkö Jaakko Salo elokuisessa blogitekstissään. Koulun on reagoitava muun yhteiskunnan kehitykseen.
Kuten verkkomedia Long Playn tammikuussa julkaisemassa, peruskoulun nykytilaa ansiokkaasti käsittelevässä jutussa sanotaan: koulussa opitaan, millainen maailma on.
Mutta jos maailma on meluisa, kaoottinen, voittoja maksimoiva ja minäkeskeinen paikka, onko sen tavoille pakko taipua ala-asteelta saakka? Pyöriä kuulosuojaimet päässä avokonttorissa evaluoimassa, missä juuri tänään oppisi tehokkaimmin ja minkälaista somecontenttia koulun kanaviin kannattaisi tuutata?
Lukioissa panokset ovat jo koventuneet. Valintakoeuudistus ja ensikertalaiskiintiöt siirtävät pääsykokeisiin liittyvää painetta yhä varhaisempaan vaiheeseen. Nyt jo 16-vuotiaat joutuvat pohtimaan, mitä elämältään haluavat – ja tankkaamaan esimerkiksi pitkää matematiikkaa mielenkiinnonkohteistaan riippumatta, sillä siinä menestyminen tietää etulyöntiasemaa yliopistoon pyrkiessä. Nuoruuteen olennaisesti kuuluvat epäröinnin ja epäonnistumisen mahdollisuudet ovat näiden muutosten myötä kaventuneet merkittävästi.
Tehokkuusputken ulottaminen vielä varhaisempaan nuoruuteen on kylmäävä ajatus. Rajansa työurien pidentämiselläkin.
Teksti on julkaistu alun perin Ylioppilaslehdessä 1/2020.
