Mall of Titanic – raportti Triplan avajaisista

17.10 klo 9.00 Pasilassa avautui Pohjoismaiden suurin kauppakeskus Mall of Tripla. Ylioppilaslehti oli paikalla raportoimassa.

T:Teksti:

K:Kuvat: Iida Sofia Hirvonen

Kaukaa kuuluu jumputusta, jono ulottuu kauas kadulle. “Diizei Riku” on soittanut ostoskeskuksen ovien edessä aamuseitsemästä asti. Edellisenä iltana on juhlittu Triplan VIP-ennakkoavajaisia, jonne lehtemme ei ole saanut kutsua.

Olen saapunut kuitenkin Mall of Triplan “rahvaan avajaisiin” ajoissa, hetkeä ennen kuin nauha leikataan. Eri ikäisiä ihmisiä on kerääntynyt ovien edustalle niin paljon, etten näe nauhanleikkuuta.

Takanani seisova mies ottaa kuvan seurassaan seisovasta naisesta. Nainen katsoo miestä vastahakoisesti ja sanoo hänelle: ”Ihan sama jaetaanko täällä mitään ämpäreitä vai ei. Arvostan, että tulee tuhat tyyppiä paikalle joka tapauksessa.”

“Viisi, neljä, kolme, kaks, yks…” Huutoa, kiljuntaa, ihmismassa vyöryy kohti Triplan ovea, harmaasta tihkuisateisesta Helsingistä suoraan “Little Manhattanille”.

“Jos haluat tarjota asiakkaallesi laatua ja luksusta tai kohdata heidät kaupunkiympäristön kiihkeässä sykkeessä, paina mieleen nämä kaksi nimeä: High Street ja Little Manhattan. 

Elämää sykkivä Little Manhattan vetääkin puoleensa suuren joukon kiinnostuneita ohikulkijoita ja ulkomaisia matkailijoita, jotka janoavat palveluita. “

Näin rakennusyhtiö YIT kirjoittaa Triplasta nettisivuillaan. Tripla mainostaa itseään “loputtomilla ihmisvirroilla”, “kaupungin sykkivällä sydämellä”, “eloisalla kaupunkikulttuurilla” ja “monipuolisilla elämyksillä”.

Mitä tahansa odotatkin – kerro se kolmella.”

Takanani seisova nainen sanoo toiselle: ”No ohan täällä ihan samat hoo ämmät ja zarat ja kaikki ku joka paikassa.”

Samaa roskaa vähän eri paketissa, kolminkertaisella volyymillä? Kaikki ei ole vielä avajaispäivänä valmista. Tulossa on esimerkiksi FLAVORIUM-niminen “makujen kokemuskeskus”, joka mainostaa nettisivuillaan, että kyseessä on “interaktiivinen kokonaisuus, joka muistuttaa hiukan Heurekaa tai perinteisempää Amos Rexiä.” Tätä on suomalainen “toimeliaisuus” ja luova konseptointi!

Avajaisiin on kuratoitu ohjelmaa, joka yrittää verkkokauppojen ylivoiman aikana tarjota ihmisille vähän kaikenlaista, mikä voisi ehkä tehdä vaikutuksen johonkin jotenkin: Pyhimyksen keikkoja, Balettiakatemian esityksiä, makumatka Sikke Sumarin kanssa, surf show, gospel-kuoro, Paola Suhonen, Muumimamman yllätysjuhlat….

Sydänasuihin pukeutuneet maskotit tervehtivät ihmisiä ja jakavat sydänilmapalloja.

“Ilmarummuttajat” keikkuvat hankalannäköisten vietereiden päässä katon rajassa ja hakkaavat rumpujaan. Yhden rummuttajan kasvoilla välähtää Jyrki Kataiselta ja Juha Sipilältä tuttu pahoitteleva nyt kävi näin -ilme, mikä on ymmärrettävää, koska käytävillä pällistelee paljon eksyneen näköistä porukkaa.

“Täällä on vähän vaikea liikkua, kun ei tiedä missä mitään on!” nuori mies sanoo kaverilleen. On hauskaa eksyä ja löytää kauppakeskusten avajaisissa.

Käytävän toisessa päässä sinivalkoisiin Suomi-asuihin pukeutuneet cheerleaderit valmistelevat esitystään S-ryhmän omistaman “hipsteri”henkisen ravintola Urban Rabbit -“Gastro Barin” edessä.

Tunnelma on täynnä 90-lukulaista itä-eurooppalaisen tuntuista pakotetun kulutusjuhlan tuntua. Vähän niin kuin olisi yritetty sekoittaa sirkus, lentokenttä ja euroviisut toisiinsa.

“Lapin estetiikkaa” myyvässä turistikaupassa kaupataan “esimerkiksi liikelahjaksi” kelpaavia porontaljoja hintaan 89,90. Airspace -tyyliin sisustettujen afterwork-bistrojen urbaani #street-tunnelma muistuttaa kasveineen ja metallilamppuineen lähinnä Kööpenhaminan lentokenttää.

On vaikea kuvitella tulevaisuutta, jossa ihmisjoukot kävisivät työpaikoilla ja “rentoutuisivat” rankan päivän jälkeen näissä ravintoloissa. On pelottavan helppo kuvitella koko Mall of Tripla tyhjänä, ränsistyvänä ja puoliksi hylättynä epätilana, joka ei ole enää kauppakeskus, mutta ei myöskään mikään julkinen tila.

Kestää kauan, ennen kun löydän Downtownille, High Streetille, Down Roadille, Street Cornerille, Style Cityyn tai johonkin vastaavaan, en pysty hahmottamaan enää sitä, mikä paikka Triplassa on nimeltään mikäkin, vaikka ympärillä on runsaasti opasteita ja valotauluja, kaikki kansainvälisiksi tarkoitetut kerrosnimet kuulostavat Triplassa ihan samalta ja yhtä mitäänsanomattomilta, ja kauppakeskuksessa liikkuminen tuntuu ylipäätään sekavalta.

Etsin puolalaisia pikavaateketjuja, kuten “Reserved, CROPP, Mohito, Sinsay ja House.”

Iltalehti on intoillut edellisenä päivänä liikkeiden avautumista otsikossaan: “Kuin Zara! Viisi uutta muotiketjua rynnistää huomenna Suomeen – näin halpaa muotia ei ole vielä nähty.”

En ole kuullut yhdestäkään näistä vaatekaupoista. Ei ole moni muukaan. Kaupat omistaa LPP, joka on “puolalainen perheyritys, joka on tehnyt pikamuodista menestystarinan ja myynyt vuonna 2017 yli 170 miljoonaa vaatetta.” Se on hieno saavutus aikana, jolloin pikamuoti tuottaa kymmeneksen maailman kasvihuonepäästöistä.

DJ soittaa räppi- ja klubimusaa vaatekaupan nurkassa. Tarjolla on hiilenmustia macaron-leivoksia. Voiko Zaraa edes kopioida, kun Zara itsessään on kauppa, jossa myydään kopioiden kopioita? Näköjään voi. Reserved näyttää logojen fonttia myöten ihan Zaralta. Glamoröösin Reserved-logoilla koristellun “ensi-ilta-kankaan” edessä voi kuvauttaa itsensä, ja ihmiset jonottavat, jotta pääsisivät kuvaan.

Iltalehden mukaan Reserved “Pyrkii puhuttelemaan erityisesti trenditietoisia nuoria naisia. Huokeat hinnat, viimeisimmät trendit ja tiuhaan vaihtuva valikoima tuovat mieleen espanjalaisen Zaran. Jotain kertoo sekin, että merkin uudessa kampanjassa poseeraa huippumalli Kendall Jenner.”

“Jotain” se kertoo. Nyt meillä on kopio Zarasta. Meillä on pooloneuleita, ruutubleisereitä, farkkuja, bootseja, trenssejä, muovisia hopeisia michelin-toppatakkeja ja suoria housuja, joiden avulla voi parilla kympillä yrittää luoda samanlaisen tyylin kuin rikkaimmalla promillella HBO:n Succession-sarjassa, paitsi että ei voi.

Vieressäni seisovat nuoret naiset hypistelevät vaatteita ja ihastelevat kassojen takana olevaa isoa animaatioscreeniä, jossa polkkatukkainen malli Kendall Jenner käyskentelee italialaisissa palatseissa midi-nahkahameessa ja ihonmyötäisessä pitsi crop topissa. Mainoksiin on selvästi käytetty paljon rahaa. Jotenkin ihmeellisesti vaatteet on saatu näyttämään videossa melkein “kalliilta”.

Triplassa on myös “reippaampaa, nuorempaa ja street-henkisempää linjaa edustava” vaatekauppa CROPP, jonka logot hohtavat vihreinä ovella. CROPPissa tunkeilee paljon alle 20-vuotiaita tyttöjä ostoksilla.

CROPPissa on paitoja, joihin on painettu satunnaisesti hourailevan tekoälyn logiikalla erilaisia tunteita sekä sloganeita yhdisteleviä ja sekoittavia, tumblr-meemejä muistuttavia kokonaisuuksia, joissa myöhäiskapitalismi kohtaa feminismiksi maskeeratun “edgyn itsekeskeisyyden” ja coolin “meemivieraantumisen”, prekaarin ahdistuksen, “mä ja mun frendit jaamme sisältöjä ryhmä chatissa ja tajuumme toisiimme” -#vibesit, disorientoituneen informaatiovyöryn, loputtoman kaipuun offline-tilaan, multitaskaavan työhustlaamisen, dreamyt elokuvafiilikset sekä masentuneen vetäytyneisyyden. Jollain oudolla tavalla paitojen näennäinen vaihtoehtoisuus ja totaalisen lattea geneerisyys muistuttaa Lana Del Reyn musiikin kuuntelemista.

“CONSTANTLY BORED – Nothing changes if nothing changes.”

“Seven Day Weekend.”

“Me, looking for reasons to care.”

“I already forgot you existed.”

“Can You Teach Me How to Feel Real?”

Se, miten iso jono CROPP:in kassalle on, ja miten innokkaasti ihmiset haluavat ylipäätään ostaa asioita, saa olon tuntumaan siltä, että tuotantokoneisto vain JYLLÄÄ peruuttamattomasti kohti lopullista hajoamispistetttään, eikä missään ole stop-nappia, jolla sen voisi pysäyttää.

Ja koittipa sitten “vastustaa kapitalismia” millä tahansa itse keksimällään “vaihtoehtoelämäntyylikonseptilla”, kuten “noituudella”, magialla, tai jollain “laiskottelulla”, voi olla varma, että niistä tulee vain #mood ja #vibes, jotka löytyvät jostain jonkun megahalparättiketjun fiilispaidasta.

Triplan viidennessä kerroksessa sijaitsee Soul Streets, jossa on hyvinvointipalveluita. “Elämässä pitää olla sielukkuutta, ja kehosi on temppelisi. Käy kuntosalilla tai hieronnassa, ja hoida samalla reissulla reseptit kuntoon lääkäriasemalla” sanotaan YIT:n sivuilla. Kuvassa wellness-keidas Triplan avajaispäivänä.

Olen lukenut, että Triplassa on “Down Under” -elämyskeskus, jossa pääsee surffaamaan sisätiloissa. Se kuulostaa niin hulppealta ysärisimulaatiolta, että sinne on päästävä!

Pitkän etsinnän jälkeen löydän oven, jossa lukee DOWN UNDER: Hupia edessä! Ovessa on nuottien, askelten ja “hupihattujen” kuvia.

Oven takana odottaa kuitenkin vain uusia ovia, joiden takaa pääsee rappukäytäviin ja uusien ovien taakse. Rakennusmaalit ja -liimat haisevat ilmassa. Löydän teräsoven, jonka takana on hissejä, joista ehkä pääsisi biitsikerrokseen, mutta hissit ovat pois käytöstä. Ovi pamahtaa takanani kiinni. Jumputtava rap-musiikki soi huumaavan kovaa kaiuttimista. Ovi on lukossa, eikä sitä saa auki sisältäpäin. Voi ei. Tämä on noloa. Oikeastaan hyvin ahdistavaa! Niinkuin joku huono Black Mirror -jakso. Ehdin jo kaivaa puhelimen esiin siltä varalta, että joudun “soittamaan apua”, mutta hetken päästä toinen eksynyt ihminen avaa oven edestäni, ja pääsen ulos huoneesta.

Kysyn käytävän toisessa päässä olevalta figuurilta, miten surffipaikkaan pääsee.

“Ei mitenkään!” figuuri vastaa.

Jotain viihdettä on kuitenkin saatava, on koettava jotain. Valitsen aiemmin ohittamani 7D simulator cineman. Elokuvateatteri ihmiselle, joka luulee kokeneensa lähes kaiken!

Simulaattoriteatterissa on tarjolla sekä VR-laseilla katsottavia virtuaalitodellisuuselokuvia, että 7D-elokuvia, jota pääsee katsomaan tärisevien penkkien päältä erillisessä salissa. Valitsen VR-laseilla katsottavan elokuvan. Paikan omistaja suosittelee minulle filmiä nimeltä CyberSpace, sillä “se on aika kiva”, joten katson sen.

Videolla putoan kaupunkimaisemassa suoraan maata kohti ja sitten nousen kohti sinistä taivasta, jolla on valkoisia pilviä, silmiä siristää ja niskaani puhalletaan kylmää ilmaa. Pyörin samaa reittiä yhä uudestaan ja korvissani kuuluu kirkumista sekä tuskaisia, kakofonisia huutoja.

Paikan omistaja haluaa tarjota minulle kaupan päälle myös yhden elokuvan “siinä hienommassa teatterissa”, koska olen ilmeisesti päivän ensimmäinen asiakas, ja hän haluaa testata, miten laitteet toimivat.

Oi mahtavaa, sanon ja kiitän, tuntuu, että nyt on käynyt hyvä tuuri. Hän kysyy, haluanko jotain “enemmän äksönii” vai “vähän pehmeempää”. Pyydän “jotain pehmeempää”, vaikka tuntuu, että aina pitäisi valita “äksöniä” tällaisessa tilanteessa. Kun äksöniä tarjotaan, kuka voisi kieltäytyä? Kuka muka haluaisi laimennetun virtuaaliseikkailun? Mutta minulla on edelleen huono olo kuumottavan käytävillä eksymisen ja cyberspace-ajelun jäljiltä.

Minulle näytetään elokuva, jossa joudun maansisäisiin tunneleihin, joissa erilaiset kivet putoavat vaarallisen näköisesti kohti ja olen koko ajan vähällä pudota kiehuvaan laavaan. Pääsen tunneleista pois, olen tropiikissa, näen palmuja, leijun palmujen yllä, kiidän kohti maata, näen Tyrannosaurus Rexin joka availee suutaan edessäni ja näyttää siltä, että se yrittää syödä minut, RROUSK, se on hieman pelottavaa ja vähän hykerryttävää, jatkan matkaa antiikkisten holvien läpi eteenpäin kohti jännittäviä maisemia. Turhauttaa, että tämä ei ole mikään “peli”, jota voisi “pelata”, haluaisin seikkailla maisemassa itsenäisesti, enkä olla minkään typerän elämysteatterin ohjailtavana ja sitten näen lisää dinosauruksia,  videon huipennuksessa yksi dinosauruksista avaa valtavan suunsa, tajuan, että nyt se on menoa, tähän se loppuu, joudun dinosauruksen kitaan ja sitten tulee pimeää.

Eikö se ollutkin hieno, paikan omistaja kysyy minulta, vastaan, että kyllä kannatti, toivotan kivaa päivää ja poistun paikasta, ja sitten yritän löytää ulos Triplasta ja näen, kuinka valkoiseen tyllimekkoon pukeutunut nainen soittaa viulua violetilla valolla valaistussa muovikuplassa, jossa leijailee hieman violettia savua.

Musiikissa on mystisiä sävyjä, tuntuu vähän siltä kuin olisi Titanic-elokuvassa ja vähän harmittaa, etten ostanut Titanic-printtipaitaa urbaanista megahalparättikauppa Housesta, jonka rustiikkisessa tiiliseinässä luki VEITSI VEDESSÄ, en yhtään tiedä, miksi. Kaikki mitä olen Triplassa nähnyt tuntuu hyvin melankoliselta, ja kun pääsen vihdoin ulos Triplasta, eksyn jopa Pasilan aiemmin tutuissa kortteleissa, eksyn rakennustyömaalle, kaupunki kehittyy ja kasvaa, ja kaikki tuntuu entistä monimutkaisemmilta sokkeloilta.