20. joulukuuta 2018
Teksti:

Mutruilme on vakuutus siitä, etten aio kidnapata kenenkään vauvaa, kirjoittaa Joni Kling.

”Vihaan tätä ilmettä yli kaiken”

Näin on otsikoitu ystäväni Facebookiin postaama kuva Jyrki Kataisesta tuijottamassa tyhjyyteen kiinni puristetuin huulin. En enää muista uutista, josta kuva on napattu, mutta se nousee vuodesta toiseen takaisin feediini, kun sama vaietun tuskailun ilmaus on jälleen bongattu vakavan miesjulkisuuden kentältä. ”Se ilme” on jo tavallinen naurunaihe meemien ja Reddit-keskustelujen kuvittajana. Vakuuttavan esimerkin sen yleisyydestä löytää hakemalla: How to tell if your dog is involved in a sex scandal.

Mutrusuinen ”Nyt kävi näin” -ilme on suosiossa paitsi irstailevan valtaeliitin katumusharjoituksena myös poliittisten linjauksien, dopingkäryjen ja muiden kaikille epämukavien lopputulemien julkistamisen yhteydessä. Missä leikataan, siellä mutruilme. Se on ilme, joka otetaan, kun lapsille kerrotaan että seksiskandaaliin sekaantunut koira on lopetettava.

Poliittinen mutruilu on etäistä sukua ilmiölle, jossa henkilön kasvot ovat lepotilassa ärsyyntyneen näköiset. Ilmeen tunnetuin kantaja saattaa olla Kanye West. Englannin kielessä tympääntyneelle habitukselle on olemassa loukkaava nimitys. Itse olen mieltynyt käyttämään neutraalimpaa ”kyynaama”-termiä.

Mutrusuut ja kyynaamat ärsyttävät meitä, koska näemme niissä vallan tuomaa arroganssia, passiivis-aggressiivisuutta ja vastuunpakoilua. Silti ilmiön satirisointi ei ole ongelmatonta.

Ensinnäkin: se muistuttaa käänteistä asetelmaa tilanteesta, jossa R-kioskin asiakaspalvelija kuulee setämieheltä toisensa jälkeen ”Hymyilisit vähän”-kehotuksen keskellä elämänsä hirveintä työpäivää. Kasvonilmeiden ei tulisi olla osa asiakas- saati julkista palvelua, eikä johtopäätöstemme niistä henkilöönkäyviä.

Vaikka en haluaisi puolustaa mutruilmettä ja tiedostan sen näyttävän typerältä, väitän että on tilanteita, joissa se on perusteltu. Totuus on, että olen itse jumissa omassa mutruilmeessäni. Koen sen neutraaliksi joskin refleksinomaiseksi.

Miksi se nousee kasvoilleni, kun kuulen jonkun sairastuneen vakavasti tai saan tiedon tuttavan perheenlisäyksestä? Koska se on osoitus myötätunnosta ja vakuutus siitä, etten aio kidnapata kenenkään vauvaa. Mutruilu on turvailme: käänteistä hymyilyä maailmassa, jossa hymy on usein väheksynnän, epäluotettavuuden tai seksuaalisen lähentelyn tunnusmerkki.

Evoluutiopsykologit ja viestintäkonsultit voivat väittää kasvonilmeiden olevan universaaleja; että näköhavainto on aisteistamme kehittynein, kahden miljoonan vuoden hienosäädön tulos ihmiskohtaamisia varten, ja siksi meillä on puhelimen pikavalinnassa 1200 Unicode-emojia sen sijaan, että kirjoittaisimme auki komplekseja tuntemuksia.

”Emotionaaliset pikavalinnat” ovat riski, jos käytämme niitä poliittisten asiakokonaisuuksien tai muun hienoselitteisen informaation lukemiseen. Haluaisin uskoa, että ilmeet ovat yksilöllisiä ja niiden tarkoitusperät yhtä tulkinnalle avoimia kuin muukin viestintämme.

Kaikki eivät usko. Kasvontunnistusalgoritmit skannaavat emootioita urheilutapahtumissa ja festivaaleilla. Ne ovat tämän hetken lupaavin kuluttajamonitorointiteknologia ja sovellettavissa mahdollisesti myös myymälävarkauksien ehkäisyyn, lentokenttien valvontaan ja valheenpaljastusteknologiana kuulustelutilanteissa: se näkyy naamasta.

Olen nykyään neuroottisen tietoinen mutruilmeestäni. Pelkään, että joudun sen takia hankaluuksiin.