Muistellaanpa aikaa ennen influenssereita ja somekamppiksia. Kymmenen vuotta sitten ”hipsterit”, niin kuin media silloin innokkasti määritteli, harrastivat polaroid- ja lomo-kameroita. Filmikuvia julkaistiin blogeissa tai Facebookissa. Analogisuus sai elämän näyttämään mielenkiintoisemmalta, ”kuin elokuvalta”.
Hipstamatic-applikaatio mahdollisti polaroideilta näyttävien kuvien ottamisen älypuhelimella. ”Hipsterit” suhtautuivat applikaatioon ristiriitaisesti. Hauskaa ja ilmaista! Vai fuskausta, joka tuhoaa filmikuvaamisen?
Instagram kopioi Hipstamaticin idean ja teki retrofiltteröidyistä kuvista menestysbisneksen. Idea oli hetkellisyydessä. Kuvia räpsittiin miten sattuu, kavereista, ruoka-annoksista ja kevään ensimmäisistä kukista.
Kellertävä filtteröinti loi vaikutelman välittömästä nostalgiasta. Se myös tasoitti piirteet ja ikään kuin armollisti valokuvaamisen brutaaliutta.
Sittemmin filttereistä luovuttiin. Instagramin käyttäminen ammattimaistui. Instagram ei ollut enää vain tapa kommunikoida lähimpien kavereiden kanssa, vaan siitä tuli media, portfolio ja markkinapaikka. Joku scoutattiin Instasta kävelemään Pariisin muotiviikoille, toinen kirjoittamaan kustantamolle hittirunokirjaa.
Saturaation huippu olivat influensserit, joiden työ on kuvata itseään ja kertoa samalla omaa sekä erilaisten brändien kertomusta. Kahviloita ja kauppoja alettiin lavastaa ”instattavan näköisiksi”, influensseriestetiikan mukaisiksi.
Nyt kurssi on kääntymässä, The Atlantic -lehti väittää. Kaikki tiedostavat, että somestarat lavastavat kadehdittavan näköisiä #blessed #moments, vaikka todellisuudessa olisivat burn outin partaalla. Kulissimaisuuteen on kyllästytty.
Z-sukupolvesta on noussut uusien influenssereiden joukko, jota ei ”tehty” kuva kiinnnosta. He julkaisevat hupsuja, nonchalantteja räpäyksiä, esimerkiksi huonosti valaistuja peilikuvia. Seuraajat rakastavat.
VSCO:n ja Afterlightin kaltaisten pro-kuvankäsittelyohjelmien jälkeen suosioon on noussut Huji, jonka käyttökokemus jäljittelee kertakäyttökameraa. Hujin käyttäjä ei näe tai pääse itse määrittelemään, millainen kuvasta tulee, aivan niin kuin kertakäyttökamerassa. Heikkolaatuisiin kuviin ilmestyy päivämäärä. Se on vuodelta 1998. Time is a flat circle. Hujin viehätys on sama kuin Hipstamaticin.
Aitoa? Ei välttämättä. Niin kuin ammattimaisuus, myös spontaani whatever-asenne voi olla performanssi, josta suoriutumisen eteen nähdään vaivaa, suunnittelua ja sommittelua. Käsittelemättömyyden ihanne tuottaa omanlaisiaan paineita. Estetiikka on helpointa ottaa haltuun, jos sattuu olemaan huoleton tai niin onnekas tyyppi, että näyttää hyvältä kaikenlaisissa valaistuksissa ja kuvakulmissa.
Esseisti Susan Sontag kirjoitti vuonna 1977, että valokuvaus on haluntuottajana ja esimerkiksi luokkaan liittyvien ristiriitojen peittäjänä keskeinen apuväline kapitalismille. Valokuvaus tuottaa rajattoman määrän informaatiota ja kontrollia, jota kapitalismi tarvitsee toimiakseen. Siksi tämän päivän luovuus voidaan huomenna aina valjastaa kaupallisiin tarkoituksiin.
