Diamanda Galásin laulu saa koiratkin haukkumaan hysteerisesti. Miten musiikki vaikuttaa artistin faneihin?
Yhdysvaltalaista vokaalitaiteilijaa Diamanda Galásia pidetään todella outona taiteilijana, jonka musiikkia kuvataan suorastaan saatanalliseksi. Klassisen pianistin koulutuksen saaneen avantgardistin kolmen ja puolen oktaavin ääniala pelottaa toisinaan jopa artistin omia faneja.
Kun black metal ei riitä
”Asunnostani kuuluu välillä vaikka mitä noisea ja grind corea, mutta ainoas-taan lempilevyni, Diamanda Galásin The Litanies of Satan, saa naapurin koiran haukkumaan hysteerisenä. Diamanda kirkuu, sähisee ja huutaa estottomasti ja järjettömästi. Hänen äänensä on outo ja pelottava, saatanallinen. Koska se on rajoja rikkovaa, sitä vastaanottaessaan on aseeton. Äänet pääsevät ihon alle ja alitajuntaan.
Ensikokemus Galásin levyistä oli tyrmistys, enkä voi sanoa pitäneeni kuulemastani. Galás on pikemminkin äänitaiteilija kuin laulajatar. Galás ei yritä miellyttää eikä vietellä, hänen äänensä on sitä, mitä moni haluaisi itsestään päästää ulos: mielipuolisuutta ja alkukantaisuutta. Se on vapauttavaa, koska se on normaaliuden ja sovinnaisuuden tuolla puolen. Artistilla on paljon annettavaa erityisesti industrialin, oopperan ja black metallin ystäville.
Etsin musiikista äärimmäisiä tunnetiloja ja kokemuksia. Kun black metal ei enää riittänyt, aloin haalia Galásin levyjä. Odotan keikkaa hieman jännittyneenä, sillä Diamandan olemuksessa on jotakin hyvin lumoavaa ja uhkaavaa, suorastaan häkellyttävää mystisyyttä.
Avomieheni ei halua hänen keikkajulistettaan asunnossamme mihinkään muualle kuin vessaan, koska Galás on niin pelottava ilmestys. Aikuiselta mieheltäkin tärähtää hätäpaskat.”
Sari Laakkonen
VTM, kirjoittaa The Awful Sound of Nothing -blogia
Veri kiertää kiivaammin
”Löysin Diamanda Galásin, kun kahlasin läpi Mute-levy-yhtiön albumeja 1990-luvun alkupuolella Nick Caveen hurahtamisen vanavedessä. Aluksi kuuntelin artistin blues-covereita, mutta aika pian suurimman vaikutuksen tekivät muita abstraktimmat levyt, sellaiset kuten Litanies of Satan tai Vena Cava, joka on lempilevyni Galásilta.
Hän luo äänellään samanlaisia ääritiloja kuin pahin diskanttikihisevä noiserock. Siinä äärimmäisyydessä on jotakin lohdullista, se kietoo sisäänsä kuin kylmä vesi ja saa veren kiertämään kiivaammin.
En ole koskaan aikaisemmin nähnyt Galásia livenä, ja odotan keikkaa enemmän kuin mitään keikkaa pitkään aikaan. Sain paikat parvekkeen ensimmäiseltä riviltä. Tekee mieli laittaa musta puku päälle ja punainen solmio kaulaan.”
Jean Ramsay
kriitikko, vapaa toimittaja, kääntäjä
Ääniä noitarovioilta
”Näin Diamanda Galásin ennen kuin kuulin häntä. Lehdessä ollut kuva pysäytti. Hän näyttää samalla sekä pelottavalta että kiehtovalta. Hankin La Serpenta Canta -levyn ja rakastuin siihen heti.
Minua viehättävät vimmainen äänenkäyttö ja tulkinta sekä taidokas soitto. Galásin musiikki ei ole helppoa, enkä pysty kuuntelemaan sitä milloin tahansa, mutta sille on ehdottomasti hetkensä. Pidän noidista, ja kun Galás laulaa, kuulen ääniä noitarovioilta. Suhtautumiseni Galásin musiikkiin on siis jossain määrin masokistista.
Galásin keikkajulisteen teko oli valtava kunnia. Tällaisiin projekteihin valuttaa mielellään sydänvertaan. Jos keiju sanoisi, että saat valita yhden artistin, jonka haluat nähdä, olisin varmaan sanonut Diamanda Galásin. Konsertti pelottaa ja jännittää mielekkäin tavoin, enkä usko tätä todeksi. Voi olla, ettei sen jälkeen mikään ole entisellään.”
Christian ”CHRZU” Lindström
elokuvaohjaaja ja kuvittaja
Suunnitteli Diamanda Galásin Suomen-konsertin julisteen
Tuonpuoleinen tamma
”Etsiskelin YouTubesta sunnuntaiaiheisia biisejä ja kohdalleni osui Diamanda Galásin versio Gloomy Sundaysta. Se iski saman tien syvälle rintaan ja kahlaaminen tuonpuoleisen tamman tuotantoon alkoi.
Hänen musiikkinsa ja lauluäänensä antavat mahdollisuuden olla välillä synkällä mielellä ja hyväksyä se osana elämän normaalia kiertokulkua. Hän on puuttuva pala mielen ja kehon välisestä yhteydestä.
Hänen surumielinen ja muista poikkeava äänensävynsä sekä tyylinsä esittää niin covereita kuin omia biisejään hyvin verellisesti on vaikuttavaa. Odotan konsertilta itkua, ahdistuneisuutta, rauhallisuutta ja etenkin kaunista naista.”
Mitro Kylliäinen
Death With a Dagger -yhtyeen rumpali
Diamanda Galás 26.10. klo 20 Savoy-teatterissa, Kasarminkatu 46-48. Liput alk. 36 €.
sanat Marko Ylitalo, kuva Austin Young
