Tero Paskapää: Kulttuuriministerit on paskaa

T:Teksti:

Kaikki kunnia Paavo Arhinmäen peinttausmenneisyydelle, mutta hänelle kulttuuriministerin salkku oli vain paska nakki.

Kulttuuriministeriksi kelpaa kuka vaan, koska kaikki päättäjäthän ovat suomalaisen kulttuurin asiantuntijoita. Jämäsalkun haltijan tär­kein taito on kestää paskapääkulttuuritoimittajien nelivuotista vit­tuilua.

Vaikka Arhinmäki on osoittautunut ensihaastatteluissaan tietä­mättömäksi korkeakulttuurista ja taiteen byrokratiasta, ärhentele­väinen kulttuuriväki on suhtautunut häneen kiltisti. Onhan hän sen­tään kevytkommari! Kerrankin kulttuuriministeri uskaltaa suhtautua nuivasti pyhään oopperaan. Kouliutumaton Arhinmäki missasi myös poliitikkojen kesän ryyppäyskohokohdan, Pori Jazzin, mutta kuluttaa mieluusti aikaa räpkeikoilla tuliroi­hujen katveessa Kontulassa.

Urheiluministeriksi jalkapallo­katsomoiden huutelija taipuu hel­posti, mutta on hekumallista nähdä, miten tosikko osaa kätellä rahak­kaan kylddyyrikerman kanssa ava­jaiskokkareilla.

Toivottavasti raha ei punastuta Paavon kasvoilla. Kannattaisi muis­taa, että suomalaistaiteilijoiden oli­si hyvä vähän irrottautua liiasta va­semmistolaisuudesta ja ymmärtää, ettei taiteen myyminen tarkoita sisällön rappiota.

”Anna mennä, Paavo. Ruisku­ta Suomen päälle iso, paskainen tagi.”

Keskivertopoliitikon maun mukainen hyvä taide on sellaista, joka toimii tapettina hänen mahtavan päättäjäpersoonansa taustalla. Siellä se Sibelius pauhaa, sen kepulainenkin ymmärtää. Peruspolii­tikko pelkää nykytaiteen näyttelyä, koska pahinta on näyttää, ettei ymmärrä, koska poliitikko ymmärtää aina.

Kun poliitikot puhuvat taiteesta, he nuolevat samalla ahnaasti ää­nestäjiä. Tärkeintä olisi muka nostaa sellaisen kulttuurin määrää, jota kaikki voisivat olla tekemässä. Paskat. On paras, että suurin osa kansasta pysyy katsojapuolella ja huovuttaa niitä kulttuurihattujaan omilla rahoillaan.

On ihan turha siellä kokoomuksen ja vihreiden pöydissä naures­kella persuille, jotka haluavat kytkeä tuetun taiteen nationalistisen ajattelun valjaisiin. Kyllä kaikissa nykyisissä taidetuissa on taustalla ajattelu Suomen kilven kiillottamisesta. Kaikki ulkomailla vierail­leet taiteilijat pääsevät mukaan siihen ylpeyden aiheiden nimirimp­suun, joista suurimmat nimet hakataan jonain päivänä Isänmaan kallioon.

Taiteilijoille pieni siniristilipun heilutus on hyvä keino hankkia rahoitusta projekteille. Rahapäättäjien nännit kovettuvat, jos suomi­taiteilija väsää yhteisvideon jonkun satunnaisen kiinalaisen kanssa.

Ehkä kulttuuri voisi muuttua. Arhinmäellä on sylissään iso spraypul­lo, jossa on jonkin verran maalia jäljellä. Anna mennä, Paavo. Ruisku­ta Suomen päälle iso, paskainen tagi.