22-vuotias esikoisrunoilija Miki Liukkonen sanoo olevansa jo liian vanha kirjoittamaan runoja.
Miki Liukkosta ei oikein huvita puhua runoistaan. Esikoisrunoteos kun ilmestyi syyskuussa, ja toinen kokoelma odottaa jo julkaisuaan WSOY:llä. Nyt kirjoitusvuorossa on romaani. Siitä Liukkonen on innoissaan – vaikka aihetta ei vielä ole.
”Olen vuorannut kämppäni A4- papereilla. Haluan kirjoittaa kirjan seisaaltaan, jotta voisin kuvitella maalaavani. Kustannustoimittaja (Samuli Knuuti) kysyi, mistä kirja kertoo. Keksin päästäni, että naisesta, joka istuu puussa. Samuli sanoi, että pistetään toukokuulle.”
Oululainen Liukkonen on saapunut etelään esiintymään Helsinki Poetry Connectionin runojameissa. Odotukset ovat korkealla, sillä Oulun lavarunoskene tuotti pettymyksen.
”Olin parissa tilaisuudessa, ja se oli sitä, että tyyppi makaa päissään lavalla ja ölisee. Helsinkiin kun vertaa, niin voisivat edes yrittää”, Liukkonen naurahtaa.
Ennen kuin WSOY:n kustantama lento vie Liukkosen takaisin Ouluun, pitäisi puhua runoilijan esikoiskokoelmasta Valkoisia runoja. Mutta kun se runous ei enää kiinnosta.
”Tuntuu, että olen jo liian vanha kirjoittamaan runoja. Lukioaikoina siinä oli vielä tunnetta.”
Lukiossa Liukkonen esikoisensa runot pääosin kirjoittikin. Ne esittelevät kielellisesti taiturimaisen lukioälykön havaintoja todellisuudesta, Hegelin ja Wittgensteinin filosofialla valeltuna. Ei huolta: runot eivät ole korneja tai pikkuvanhoja, vaan kieleltään suoria ja oikeasti hauskoja.
Tältä näyttävät esimerkiksi Matematiikan ulkopuoliset yhtälöt:
Ahdistus: istut saunassa, nielet villaa.
Väsymys: kannettavaksi annetaan säkillinen lämmintä lunta.
Korvista roikkuvat sateiset taivaat.
Rakkaus: kaukonäön heikkeneminen.
Tuoksukynttilä aivoissa.
Nämäkin säkeet olivat mukana, kun Liukkonen voitti 19-vuotiaana J. H. Erkon kirjoituskilpailun. Samainen kilpa on kätilöinyt kirjallisuuteemme muun muassa Jari Tervon, Petri Tammisen ja Ilpo Tiihosen.
”Voiton jälkeen nousi kusi päähän. En kirjoittanut moneen kuukauteen mitään, kun ajattelin, ettei tarvitse”, Liukkonen sanoo.
”Mutta sitten tyttökaveri vähän koulutti.”
Nyt Liukkosen jalat lepäävät tukevasti keittiön pöydän alla. Hän puhuu viehättävän vilpittömästi suurista projekteistaan (kuten siitä romaanista), mutta myös heikkouksistaan.
”En mä osaa tehdä mitään muuta kuin taidetta, edes keittää vettä. Jos alan tehdä jotain muuta, niin siitä tulee katastrofi.”
Kirjoittamisen lisäksi Liukkonen harrastaa kuvataidetta ja soittaa kitaraa Sininen kaappi -progebändissä, jonka kappaleet hän sanoittaa ja säveltää.
”Olen piirtänyt lapsesta asti, ja musiikki tuli murrosiän kapinavaiheessa. Vasta lukion lopussa aloin kirjoittaa, mutta jostain syystä siinä olen päässyt kaikkein pisimmälle.”
Miksiköhän?
”En tiedä. Kaikki on jotenkin hirveän helppoa. Aloin kirjoittaa ja kahden vuoden päästä voitin kilpailun.”
Ehkä äkkiä omaksuttu kirjallinen kyvykkyys selittyy sillä, että Liukkoselle taide on yhtä, ei lajeihin sidottua.
”Kirjallisuus, musiikki ja kuvataide, se on mulle pyhä kolminaisuus. Jos näen esimerkiksi kaatuneen puun, saattaa tulla sopraanosaksofonimelodia päähän. Kaikki on koko ajan symbioosissa.”
Massojen tavoittamiseen taiteellaan Liukkonen ei usko.
”Ei ainakaan minun runoilla”, hän toteaa, ja jatkaa hetken perästä: ”Pitäisi varmaan alkaa seurustella Tuksun kanssa.”
Vaikka Liukkosen runot eivät Salkkari-kansaa vakuuttaisikaan, ainakin perinteisen ja kokeellisen runouden vastakkainasettelua esikoiskokoelma hämärtää. Runoissa on tarttumapintaa, etsipä lukija sitten suorapuheisuutta tai hämärää vallattomuutta.
Entä mitä Liukkonen taiteellaan tavoittelee – taiteen itsensä lisäksi?
”Haluaisin tulla edes jotenkin toimeen. Saisin vähän ruokaa. Mutta olen mä hyvin selvinnyt esimerkiksi pikavipeillä viime aikoina.”
WSOY:n luotto esikoisrunoilijaansa vaikuttaa kyllä kovalta. Kun Liukkonen allekirjoitti sopimusta, kustantamosta sanottiin, että tehdään susta uusi Saarikoski.
”No, kun on nuori ja päissään, niin kai se on kiinnostavaa. Mutta mä haluaisin olla ihan vaan oma itteni. En mä edes aattele tällasia asioita. Tälläkin hetkellä mietin vaan persikoita.”
Kuka
Oululainen runoilija Miki Liukkonen, 22, on WSOY:n tämän syksyn debytantti. Liukkosen esikoiskokoelma Valkoisia runoja ilmestyy elokuussa. Liukkonen soittaa kitaraa Sininen kaappi -progeyhtyeessä ja suorittaa lokakuussa päättyvää siviilipalvelustaan Oulun Taidekoulussa.
Himottaa
”Lars von Trier.”
Kaduttaa
”Oksensin vähän aikaa sitten naisen mekolle kesken iskuyrityksen.”
Kyrpii
”Rahattomuus. Syön kavereilla koko ajan.”
Sanat Erkka Mykkänen
Kuva Noora Lehtovuori
